Tuleva ranskalainen Tour-voittaja?

Ranskalainen ajaja on voittanut Tour de Francen viimeksi vuonna 1985. Yli 30 vuotta on ranskalaisille pyöräilynrakastajille järkyttävän pitkä aika. Eddy »Kannibaali» Merckxin valtakauden loputtua alkoi Ranskan pyöräilyn viimeisin kultakausi. Merckxin kesäpaidan väri oli keltainen, sillä hän hallitsi myös Touria vuosikaudet, kunnes Bernard Thévenet onnistui kukistamaan tämän kaikkien aikojen parhaan pyöräilijän vallastaan. Ja kaksi voittoa taistelleen Bernardin takaa tuli myös toinen, vielä kovempi, nimittäin Bernard Hinault.

Hallinnasta kuivaan kauteen

Vuodet 1975–1985 olivat ranskalaisten hallintaa Tourilla. Thévenet voitti 1975 ja 1977, sitten Hinault 1978, 1979, 1981, 1982 ja vielä 1985. Mäyrän voittojen välissä Touria hallitsi Laurent »Intellektuelli» Fignon, joka voitti vuosien 1983 ja 1984 kisat. Näin ollen kymmenessä vuodessa vain kaksi kertaa voitto matkasi kotimaan ulkopuolelle. 1976 Thévenet ja viimeistä Touriaan ajava Raymond Poulidor eivät onnistuneet estämään belgialaisten rynnistystä ja loistavan mäkimiehen, kuusinkertaisen mäkikirikilpailun mestarin Lucien Van Impen ainoata kokonaiskilpailun voittoa. Vuonna 1980 Hinault joutui riisumaan keltaisen paitansa ja jättämään kisan kesken loukkaantumisen takia, joten vihdoin hollantilainen Joop Zoetemelk pääsi nousemaan keskipallille, neljä kertaa hän oli joutunut tyytymään toiseen sijaan.

Tombeau Laurent Fignon 23.12.2016
Laurent Fignon, ranskalaisen pyöräilyn tähti 1980-luvulla.

Vuoden 1985 jälkeen ranskalaisille alkoi kuiva kausi. Hinault tuli vielä 1986 kakkoseksi ja 1989 Fignon hävisi Tourin historian tiukimman kisan samalle miehelle kuin Hinault kolme vuotta aiemmin eli Greg LeMondille. Sitten kolmen parhaan joukkoon pääsi vasta Richard Virenque, joka on kolmas 1996 ja seuraavana suvena pykälää parempi. Ja aina vaan vaikeammaksi meni, sillä vasta 2014 nähtiin seuraavan kerran kotimaan ajaja Champs-Élysées-bulevardilla tuulettelemassa kokonaiskilpailun menestystä. Silloin yllättäen ranskalaisia olikin voittajan, Vincenzo Nibalin, molemmilla puolilla: veteraani Jean-Christophe Péraud kakkosena ja nuori leijona Thibault Pinot kolmosena (kaikkiaan 6 ranskalaispolkijaa oli kahdenkymmenen parhaan joukossa).

Toivo herää taas

Tämän jälkeen epätoivo on vaihtunut toivonkipinään, semminkin kun seuraavana vuonna nuortenkisan voittajan, kolumbialaisen Nairon Quintanan takana oli ranskalaiskolmikko Romain Bardet, Warren Barguil ja Thibaut Pinot. Viime kesänä Bardet jatkoi loistavia otteitaan ja nousi upeasti toiseksi kokonaiskilpailussa vahvan kolmannen viikon ansiosta. Hän jätti taakseen myös Quintanan. Suvereeni Tour-hallitsija Christopher Froome oli kuitenkin yhä yli neljä minuuttia vahvempi. Mutta näin lähelle voittoa ranskalainen ajaja ei ollut pitkään aikaan päässyt, sillä ero voittajaan oli Péraudilla kaksi vuotta aiemmin liki kaksinkertainen.

Péraud on jo uransa lopettanut, mutta näin montaa kokonaiskisan voittoa havittelevaa fransmannia ei ole näyty aikoihin. Koska se voitto vihdoin jää kotimaahan? Ja kuka sen voiton ottaa?

Kovimmassa kurssissa on tällä hetkellä 26-vuotias Bardet, jolla on vielä monta vuotta aikaa yrittää kavuta vielä yhtä sijaa ylemmäs. Samanikäinen Pinot taas on kahdella viime Tourilla ollut epätasainen (ja epäonninenkin), ja joku voi jo hieman alkaa epäilemään löytyykö mieheltä tarvittavaa tasaisuutta ja sitkeyttä kolmen viikon mieheksi ja kisan voittoon asti. Jos kaikki menee nappiin, niin mikä ettei, sillä onhan hän myös aika-ajoaan petrannut. Vuoden 2012 Tour de l’Avenir -voittaja Barguilin näytön paikka on pian, sillä 25-vuotiaan Sunweb-tallin ajajan täytyisi vielä nostaa tasoaan, jotta parantaisi toissavuoden 14:sta sijaansa. Entä sitten Julian Alaphilippe (24 v.)? Mihin suuntaan hän kehittyy, sillä iskijä-tyyppinen ajaja on näyttänyt kehittyneen myös mäkimiehenä.

Kultainen pyörä

Mutta taas kuuluu kummia Bretagnesta, joka on tuottanut aikojen saatossa niin monet Ranskan kovimmista kammenpyörittäjistä. Painakaa mieleenne nimi David Gaudu, sillä hänestä kohistaan Ranskan pyöräilypiireissä kovasti.

Vuosi 2016 oli David Gaudulle kovan kehityksen vuosi. Toukokuussa hän voitti Tšekin tasavallassa kolmen päivän Peace Race U23 (ranskaksi Course de la Paix espoirs) -kisan. Elokuussa hän kisaili rinta rinnan ammattilaisten parhaimmiston joukossa Tour de l’Ain -kisassa ollen sen viides. Kauden kruununa hän voitti kahdeksanpäiväisen Tour de l’Avenir -etappikisan, jota pidetään U23-ajajien, eli 23 tai nuorempien, (joita ranskaksi kutsutaan hauskasti sanalla espoir, ›tulevaisuuden toivot›, ›lupaukset›, ›toiveet› – niitähän heihin ladataan) Tour de Francena.

David Gaudu, ranskalaisen pyöräilyn suurin lupaus.

Vélo Magazinen viime numerossa (#547, décembre 2016/janvier 2017) jaettiin taas palkintoja viime vuoden parhaille ranskalaisille ja kansainvälisille pyöräilijöille. Kansainvälinen jury muuten valitsi vuoden 2016 Kultainen pyörä -kisan (Vélo d’Or Mondial) voittajaksi Peter Saganin (86 pistettä), ennen Chris Froomea (70 pistettä) ja Nairo Quintanaa (43 pistettä).

Kansallisen juryn valinta vuoden parhaaksi ranskalaisajajaksi oli Romain Bardet (120 pistettä), toisena Arnaud Démare (88) ja kolmantena Julian Alaphilippe (62). Muistutettakoon tässä välissä, että samaan kisaan osallistuvat myös maastopyöräilijät ja ratapyöräilijät, joten viime vuosien voittajien joukosta löytyy myös maastotähti Julien Absalon (kolme kertaa peräkkäin) ja ratamestari Gregory Baugé.

Nuorten kisan eli Vélo d’Or Espoirs voitto taas on vuodesta 1995 lähtien laskettu kisoista kerättyjen pisteiden perusteella. Tänä vuonna voittaja keräsi ennätykselliset 1433 pistettä. David Gaudu oli voittajan nimi.

David Gaudu on ranskalaisen pyöräilyn suurlupaus
David Gaudu 2016.

Näiden temppujen Gaudu hän sai ensimmäisen ammattilaissopimuksensa FDJ-tallissa, jossa hän hän ehti olla vain muutaman kuukauden harjoittelijan statuksella (stagiaire). Kokenut FDJ-tallin tallipäällikkö Marc Madiot, itsekin muuten vahna Tour de l’Avenir -voittaja, oli vakuttunut: »Olen kahdenkymmenen vuoden ollut onnekas kohdatessani muutamia ilmiömäisiä lahjakkuuksia. Ne voidaan laskea yhden käden sormista. Hän kuuluu niihin.» (Vélo Magazine 547, s. 44.)

Pikachu

Mukiinmenevän kisamenestyksen lisäksi Gaudua kiidättää nuorikaisen potentiaalista liikkuvat hurjat tarinat. Hän on mitoiltaan perinteisen mäkimiehen mitoissa, sillä pituutta on 1,73 m mutta painoa vain 53–54 kiloa. Mäessä häntä kiidättää hirmuinen moottori, sillä testeissä on mittauttanut VO2max-arvoikseen 92 ml/min/kg ja kentälläkin 90! Mutta näin käsittämättömän kovat luvutkaan eivät takaa kenestäkään automaattisesti kovaa mäkimiestä, sillä todellisen mäkimiehen täyty jaksaa kiitää useampi mäki peräjälkeen sekä kestää korkeaa, vähähappista ilmanalaa.

No, kuinka sujuu nuorelta herralta kiipeäminen, sillä eihän hän edes ole kotoisin vuoristoseudulta. Ensimmäisen vuorensa kisassa Gaudu ajoi vuoden 2013 Classique des Alpes Juniors -kisassa, jossa hän iski heti ensimmäisessä nousussa Kissan Kukkulalla (Le Col du Chat). Seuraavat kolme nousua hän ajoi kisan kärjessä, kunnes törmäsi kissan kanssa ja kaatui. En tiedä oliko kissa musta, mutta kisan voiton Gaudu menetti tähän kolariin.

Ranskan nuorten joukkueen valitsija Pierre-Yves Châtelon on vakuuttunut: »En ole ikinä nähnyt moista mäkimiestä.» Hänen entinen amatöörijoukkueensa valmentaja Rodolphe Henry taas kertoo kuinka Pyreneillä harjoitusleirillä helmikuussa 2015 hän päätti lähettää muut ajajat jo hotellille, mutta tehdä vielä Gaudulle  julman testin Tourista tutulla Col du Portillonilla. Gaudu pistettiin tekemään auton torven töräytyksestä kymmennen sekunnin sprinttejä ylämäkeen, sitten 20 sekuntia normivauhtia ja taas 10 sec kiri jne. Kovatkin kuskit hyytyvät yleensä viimeistään kymmenen, viidentoista vedon jälkeen. Gaudu se vaan jatkoi vetojaan. Autossa istuneet alkoivat jo epäuskoisena kaivelemaan äläpuhelimiaan taskuistaan kuvatakseen nuoren toivon suoritusta. Gaudu jaksoi vetää samaan tyyliin mäen päälle asti! Ei ihme, että Gaudun iskuja verrataan nuoren Alberto Contadorin tyyliin. (Vélo Magazine 547, s. 44–45.)

Gaudua odotellessa

Bardet, Pinot, Barguil… Gaudu. Nyt on ranskalaisten pullat paremmin uunissa kuin aikoihin, joten Tourin kotimaassa seuraavia ajoja odotellaan palkintopallin kiilto silmissä. Itse rohkenen veikata, että viimeistään 2020 loppuu fransmannien kuiva kausi.

Gaudua tuskin nähdään Tourilla vielä tulevana kesänä, antaa hänen vielä kehittyä ja harjaantua kisailijana. Itsekin hän tunnustaa: »Ammattilaiseksi tulessa lähdetään taas nollasta. On vielä valtavasti tietä kuljettavana. Luonnollisestikin pidän eniten etappikisoista. Isot etappikisat vuorineen, kolmen viikon kisat, niistä minä haaveilen. […] Ja unelmani on voittaa sellainen. Unelma, joka voisi muuttua tavoitteeksi.» (Vélo Magazine 547, s. 48.)

En attendant Godot oli Samuel Beckettin kuuluisa näytelmä (kyllä, hän kirjoitti sen ensin ranskaksi, vasta pari vuotta myöhemmin käänsi itse englanniksi nimellä Waiting for Godot), jossa odoteltiin Godot-nimistä henkilöä, joka ei sitten koskaan saapunutkaan. Huomenna hän tulee on yksi suomennos näytelmän nimestä, Godota odotellessa toinen. Tätä huomista ranskalaiset ovat odotelleet pitkään. Mutta jos Godot ei koskaan tullut, niin nyt uskotaan Gaudun tulemiseen. Gaudua odotellessa. En attendant Gaudu…

* * *

 

Täällä treenivideo, jossa David Gaudu ja Leo Vincent vetävät mäkitreeniä:

http://www.directvelo.com/videos/132/stage-equipe-de-france-espoirs-leo-vincent-david-gaudu-dans-la-montee-de-valmeinier

Jacques Anquetil oli luokittelematon myös ihmissuhteissaan

 

Tänään on »mestari Jacquesin» syntymäpäivä. 8.1.1934 syntynyt Jacques Anquetil olisi nyt 83-vuotias, jollei syöpä olisi vienyt häntä 18.11.1987, siis jo 53-vuotiaana. Velofilon lukijat ovat varmasti  huomanneet, että Anquetil on yksi suosikeistani: myyttinen ajaja, miltei puolijumala – ja kiehtova persoonallisuus.

Velofilossa on esitelty Anquetilin viime vuosisadan kovimmaksikin ylistettyä urheilusuoritusta, pelastautumista kuolemalta, voiton juonimista joukkuetoverille sekä esitelty muutama kirja mestarista ja pari anekdoottia. Syntymäpäivän kunniaksi tehdään tänään kaksi paljastusta lisää »Quincampoixin Vikingin» (le Viking de Quincampoix) hahmosta.

(I) Intohimona lukeminen

Vuoden 1966 Tour-voittaja Lucien Aimar, Anquetilin joukkue- ja huonetoveri kertoo kapteeninsa yöelämästä kilpailumatkoilla:

»Kello kymmenen aikaan illalla minä nukahdin ensimmäisenä. Hän aloitteli silloin toista elämäänsä, yöllistä elämäänsä, jota suuri yleisö tai hänen fanit eivät tunteneet. Hän luki pitkään yöhön. Jacques oli suuri lukija, kirjojen rakastaja, joka luki melkein joka ilta eri kirjaa. Janine [Anquetilin vaimo] toimitti hänelle säännöllisesti matkalaukullisen kirjoja. Mitä hän luki? Pääasiassa romaaneja. Aluksi hänen lamppunsa valokeila häiritsi minua, mutta ajan myötä totuin siihen.»
Lucien Aimar, Le Temps de champions, s. 101.

(II) …ja naiset!

Jacquesin tytär Sophie Anquetil aiheutti kohun vuonna 2004 julkaisemalla kirjan Pour l’amour de Jacques, jossa hän paljasti perheensä ihmissuhdekuviot. Jos Jacques Anquetiliä kutsuttiin pyöräilijänä normit ylittäväksi (hors norme) ja mahdottomaksi luokitella (inclassable), niin samaa voidaan sanoa hänen ihmissuhteistaan. Ne ovat nimittäin jokseensakin erikoiset ja epätavalliset.

Olen yrittänyt ottaa niistä kuvioista selkoa, mutta taktiikan mestari J. Anquetil on tiputtanut minut kyydistä moneen kertaan. Olen pyrkinyt tekemään mestarin perhesuhteista ylipyyhittävän apukuvion, mutta en ole tämän parempaan vielä pystynyt:

Anquetilin klaani.

Kioskikirjallisuudestakaan harvoin löytyy moista ihmissuhteiden sekamelskaa ja Seiska-lehti olisi innoissaan tällaisista paljastuksista. Yritetään vääntää rautalangasta.

Vaihe 1: Jacquesin ensimmäinen avioliitto

Vuonna 1958 Jacques Anquetil menee naimisiin Jeaninen kanssa, joka oli aiemmin naimisissa Jacquesin lääkärin ja ystävän kanssa. Jeaninella on kaksi lasta – Alain ja Annie – aiemmasta liitostaan, joista tulee Jacquesin ottolapsia. Pari on hyvin onnellinen ja Jeanine seuraa Jacquesia usein kisamatkoilla, on samalla myös tämän autonkuljettaja ja monessa suhteessa managerikin.

Vaihe 2: Ménage à trois 

Jacquesin lopettaessa urheilu-uransa hän halusi saada rakkaiden ottolapsiensa lisäksi myös omaa lihaansa ja vertansa olevia perillisiä. Jeanine-vaimonsa kaksi ensimmäisen avioliiton raskautta olivat vaatineet veronsa, eikä hän pystynyt enää saamaan lisää lapsia Jacquesin kanssa. Jacques & Jeanine alkoivat miettiä mistä löydettäisiin sijaisäiti synnyttämään Jacquesille lapsi.

Ratkaisu löytyikin oman katon alta, sillä Annie, Jacquesin ottotytär hoisi homman. Suhde ei ollut insestinen, sillä Annie ei ollut Jacquesille sukua, ’ainoastaan’ hänen kasvattamansa ottotytär. Mutta kaiken kukkuraksi Annie ja Jacques kuitenkin rakastuivat ja Jacques jakoikin aikansa ja vuoteensa sekä äidin että tyttären kanssa vuosia. Sophie sai kaksi äitiä: biologisen äitinsä Annien ja Jeaninen, joka usein esiteltiinkin Sophien »äitinä». Kolmio:

1. Jacques:
2. Jeanine : Jacquesin vaimo, Annien äiti ja Sophien (iso)äiti
3. Annie: Jacquesin ottotytär ja lapsen (Sophie) äiti ja rakastajatar

Kolmio kesti 12 vuotta, kunnes tuolloin hieman yli 30-vuotias Annie päätti lähteä ménage à trois -suhteesta.

Vaihe 3: toinen avioliitto

Vaihe kolme käynnistyi kun Jeaninen poika, ja siis Jacquesin ottopoika, Alain muutti vaimonsa Dominiquen kanssa samaan taloon muiden kanssa. Alain sai pian tarpeekseen ja muutti muualle. Taktikko Jacques yritti saada Annien palaamaan alkamalla suhteeseen ottopoikansa Alainin ex-vaimon Dominiquen kanssa. Annie ei palaa, joten Jacques meni naimisiin Dominiquen kanssa. Toisesta liitosta syntyi Jacquesin toinen biologinen lapsi Christopher vuonna 1986, vain vuotta ennen kuin »mestari Jacques» kuoli syöpään.

* * *

Oliko J–J–A-kolmiosuhde sittenkin tuplasti insestinen (ainakin moraalisesti ja psykologisesti), sillä (1) sama mies oli suhteessa äitiin ja tyttäreen sekä toisaalta (2) ottotyttäreensä. Sophie Anquetil kiistää tämän sillä, että hänen biologinen äitinsä ja isänsä eivät olleet verisukulaisia.

Suhteet olivat hieman mutkikkaita. Esim. Sophie Anquetlillä oli kaksi äitiä, hänen isoäitinsä on hänen toinen äitinsä. Sophien setä Alain on siten samalla hänen veljensä. Niin, ja onhan Sophien äitikin toisaalta myös hänen siskonsa…

Sophie Anquetil kertoo monessa yhteydessä, että hänen lapsuutensa oli loistava, koska hänellä oli kaksi rakastavaa äitiä ja rakastava isä. Häneltä ei koskaan salattu mikä asioiden todellinen laita oli. Sophien mukaan hänen isänsä oli rohkea mies, joka uskalsi pitää saman katon alla vaimonsa sekä rakastajansa. Jacques Anquetil oli omassa luokassaan myös ihmissuhteissaan.

* * *

Lisää ulottuvuuksia tähän suhteeseen löytyy Sophie Anquetilin kirjasta Pour l’amour de Jacques (Grasset, Paris 2004. 197 s.).

Lue myös Paul Howardin Sex, Lies and Handlebar Tape, joka on kaikin puolin suositeltava kirja Anquetilistä (Mainstream Publishing, alkuteos olikin jo 2008, mutta sittemmin useita uusintapainoksia, viimeisin 2015).

Katso myös Sophie Anquetilin televisiohaastattelu:

tai

http://www.ina.fr/video/I09034573/sophie-anquetil-a-propos-de-son-pere-jacques-anquetil-video.html

INAn arkistosta löytyy muutenkin paljon helmiä, kuten tämä dokumentti Anquetilistä vuodelta 1963:

http://www.ina.fr/video/CPF04007181/jacques-anquetil-video.html

 

Adieu, Ferdi Kübler

 

Vuoden 1950 Tour de Francen voittaja Ferdi Kübler on poissa. 29.12.2016 97-vuotiaana kuollut Kübler oli vanhin elossa olevista Tour-mestareista ja historian ensimmäinen sveitsiläinen kisan voittaja. Hän oli kotimaassaan erittäin suosittu urheilija, joten vielä kauan hänen uransa loppumisen jälkeen, vuonna 1983, hänet valittiin »vuosisadan sveitsiläiseksi urheilupersoonaksi». Ei liene väärin peesata arvostetun pyöräilykirjailijan Jacques Augendren arviota, jonka mukaan hän on yhä kaikkien aikojen paras sveitsiläinen pyöräilijä. Hän oli erinomainen rouleur-tyyppinen tasamaan kiitäjä ja raju iskijä, mutta pärjäsi myös vuorilla.

24.7.1919 syntynyt Ferdinard (tai Ferdi ja myös Ferdy) Kübler oli melkoinen persoona, joten hän sai monenmoisia lempinimiä: »Adliswilin kotka», »Hullu pyöräilijä» (Le Fou pédalant), »Mieshevonen» (L’Homme cheval) ja hänen kannattajiensa suosiman »Herra 100 000 volttia». Itse hän saattoi sanoa itsestään: »Ferdi, suuri mestari», eikä ollut siinä ollenkaan harhateillä.

Kerrotaan, että miehen lapsuus oli vaikea ja hänen isänsä varsinainen despootti. »Lapsuuteni karaisi minua. Pienestä pitäen opin kestämään kärsimystä ja se auttoi minua urallani.» Vuonna 2003 Tourin satavuotisjuhlissa hän kertoi Équipe-lehdelle: »Minusta tuli mestari koska olin köyhä. Minä taistelin syödäkseni, saadakseni paremman elämän. Voitin Tour de Francen koska haaveilin siitä, koska tiesin, että sen jälkeen en enää koskaan olisi köyhä.»

Küblerin ammattipyöräilijän ura kesti vuodesta 1940 aina vuoteen 1957 asti. Hän voitti maantiepyöräilyn maailmanmestaruuden vuonna 1951, kahtena vuonna peräkkäin Liège–Bastogne–Liège & Flèche wallonne -tuplan (1951 & 1952), viisi Sveitsin mestaruutta, Sveitsin ympäriajon kolme kertaa, kaksi kertaa Tour de Romandien – kaikkiaan yli 400 kisaa!

Keltaisessa 1947 ja 1950

Ensimmäinen sodan jälkeinen Tour ajettiin vuonna 1947, jolloin kotimaassaan sotavuosina menestystä kerännyt Kübler pääsi myös mukaan. Ensimmäisellä Tourillaan Kübler oli vielä kuin hullu hevonen, vaikeasti hallittava. Kokonaiskilpailun menestyksen suhteen hänellä ei vielä ollut tarvittavaa tasaisuutta ja taktista kypsyyttä, mutta räjähtävyyttä löytyi. Hän voittikin heti ensimmäisen ajamansa Tourin etapin (Paris–Lille) ja nappasi itselleen keltaisen paidan. Kübler oli Tourin historian 51. keltapaidan kantaja. Seuraavalla etapilla hän ei kuitenkaan pystynyt paitaa säilyttämään, mutta poimi vielä viidennen etapin voiton ennen kuin joutui keskeyttämään seitsemännellä etapilla.

Ferdinand Kübler ja André Mahé irtiotossa vuoden 1947 Tourin ensimmäisellä etapilla.

Täysosuma tuli sitten vuonna 1950, kun Gino Bartali kiivastui yleisön käyttäytymiseen ja koko Italian joukkue jätti kisan kesken. Nyt tasaisesti ajanut ja kaikkiaan kolme etappia voittanut Kübler ei saamaansa paitaa enää pois luovuttanut, vaan juhli voittoa Pariisissa. Hän voitti kaksi aika-ajoa, joista jälkimmäisessä – peräti 98 kilometriä pitkässä aika-ajossa välillä Saint-Étienne–Lyon – hän suorastaan murskasi muut kilpakumppaninsa. Myöhemmin kolme Touria voittava Louison Bobetkin jäi hänelle 9 minuuttia. Kokonaiskisan lopputuloksissa eroa toiseksi tulleeseen belgialaiseen Stan Ockersiin oli yhdeksän ja puoli minuuttia, Bobet oli kolmantena yli 22 minuttia perässä ja Raphaël Géminiani neljäntenä reilut puoli tuntia hävinneenä.

Kübler oli todella otettu ranskalaiselta yleisöltä saamastaan huomiosta. Hän uskoutui sveitsiläiselle reportterille: »Viimeisellä etapilla luulin olevani ranskalainen, niin paljon he minulle hurrasivat, ja se teki minuun suuren vaikutuksen.»

Kübler versus Koblet

Sveitsiläisen pyöräilyn kultakausi osui sodan jälkeiseen aikaan, jolloin Küblerin lisäksi toinen samankaltainen sveitsiläisnimi jatkoi siitä mihin Kübler jäi vuonna 1950. Vuoden 1951 Tourin voitti näet Hugo Koblet Zürichistä. Miehiä ei ole syytä nimien samankaltaisuudesta huolimatta sekoittaa, sillä kuusi vuotta Kübleriä nuorempi Koblet oli kuin toisesta maailmasta.

Jos Kübler oli tumma työhevonen, vikuri ja oikukas, samalla kuitenkin aito ja rehellinen, niin Koblet oli vaalea, pehmeästi ja elegantisti polkeva tyyliniekka, hirmuinen luonnonlahjakkuus. Küblerissä personifioitui ne perinteiset arvot, joita sveitsiläiset mielellään itseensä olivat liittäneet: kova työnteko, sitkeys ja voimakas tahto.

Koblet sen sijaan edusti modernia maailmaa, joten moinen nuori urbaani hedonisti tuntui monesta konservatiivisesta sveitsiläisestä jopa epäsveitsiläiseltä. Koblet huolehti ulkonäöstään, hänen ajamisensa oli aina äärettömän tyylikästä ja vaivattoman näköistä. Koblet luotti luonnonlahjoihinsa eikä Küblerin tyyliin raatanut tosikkomaisesti treeneissään vaan tuntui tekevän vain minimitreenit – muuten hän käytti aikansa nauttinen mukavasta ja huolettomasta seurapiirielämästä.

Ranskassa samaiset arkkityyppimäiset piirteet yhdistettiin 1960-luvulla moderniin nautiskelijaan Jacques Anquetiliin ja perinteiset maaseudun hyveet Raymond Poulidoriin.

Näiden kahden ison K:n jälkeen yksikään sveitsiläinen ajaja ei ole Touria voittanut.

Ventoux vie voiton Ferdistä

Mont Ventoux -artikkelissa kerrottiin Küblerin dramaattisista vaiheista tämän kaljun vuoren syleilyssä vuoden 1955 Tourilla. Otan oikeuden lainata pitkähkön pätkän tuosta kirjoituksesta tähän uudelleen:

18.7.1955. Tourin 11. etappi Marseille–Avignon, 198 km, sisältäen nousun Mont Ventoux’lle Bédoinin kautta. Sveitsiläinen mestariajaja, vuoden 1950 Tour-voittaja Fredinard »Ferdi» Kübler ajoi kuin aika-ajoa Cavaillonista kohti Bédoinin kylää Mont Ventoux’n juurella. Ferdi hyökkäsi vielä täysiä vuoren kimppuun, kun Raphaël Géminiani varoitti häntä: »Ferdi, varohan, Ventoux ei ole kuin muut mäet.» Itsevarmana Ferdi vastasi: »Ferdi ei myöskään ole mikä tahansa mestari» ja jatkoi samaa tahtia.

Hetken päästä Ferdi Kübler alkoi puhua itsekseen saksaksi. Sitten hänen ajonsa meni sellaiseksi siksakiksi, ettei tie meinannut riittää. Ferdi katkesi, Géminiani ja muut kilpakumppanit painoivat lakki kallellaan hoipertelevan Ferdin ohi.

Tallipäällikkö Alex Burtin rohkaisee hoipertelevaa Ferdi Kübleria.

Ihmeen kaupalla Ferdi pääsi kapuamaan vuoren huipulle, laskeutumaan hengissä Malaucènen kylään ja jatkamaan matkaansa saksaa mongertaen kohti etapin maalia Avignonissa. Hän kaatui matkalla useampaan kertaan. Lopulta Ferdi pysähtyi kahvilaan juomaan oluen ja hypättyään takaisin pyöränsä selkään hän meinasi lähteä väärään suuntaan. Katsojat yrittivät saada häntä kääntymään oikeaan suuntaan, jolloin Ferdi huusi: »Pois alta, jättäkää minut rauhaan. Ferdi on tullut hulluksi. Ferdi räjähtää!»

Illalla Ferdi Kübler oli taas järjissään ja rauhallinen, mutta päätti keskeyttää Tourin. Hän vaikeroi: »Ferdi on vanha, liian vanha… Ferdiä sattuu… Ferdi tappoi itsensä Ventoux:lla… Tour on ohi minulta.» Kübler ei enää ikinä palannut Tourille, se jäi myös hänen uransa viimeiseksi Grand Touriksi. 

Tarinassa on paljon totta, mutta usein kirjallisuudessa siteerattu sananvaihto Géminianin ja Küblerin välillä on Géminianin kertoman varassa, sillä […] vuoden 1951 maantiepyöräilyn maailmanmestari ja kotimaassaan erittäin arvostettu Kübler kiistää keskustelun menneen näin. Géminiani on hyvä kertomaan tarinoita ja varsinkin Tourilla hyvät tarinat ovat todellisuutta ihmeellisempiä, joskus jopa muuttuvat todeksi, ainakin legendoiksi.

* * *

Kübler on todellinen legenda. 97-vuotiaana hän oli vanhin elossa oleva Tour-voittaja. Nyt tämä kunnia olla vanhin elossa oleva Tour-voittaja siirtyi Roger Walkowiakin harteille. 89-vuotias »sattumavoittaja» Walkowiak voitti vuoden 1956 Tourin.

Ferdi Kübler 1954.

Kilpauransa jälkeen Kübler toimi seitsemän vuotta spottipäällikkönä ja oli kiinnostunut pyöräilystä maaliviivalle asti. Viimeisinä vuosinaan hän kannusti maamiestään Fabian Cancellaraa – näiden miesten välillä vallitsi molemminpuolinen kunnioitus. Kübler työskenteli myös hiihto-opettajana ja harrasti golffia.

Kübler esiintyy myös kuuluisan ranskalaisen ajattelijan Roland Barthesin teoksessa Mythologies sekä kokeilevan kirjailijan Georges Perecin kuulussa teoksessa Je me souviens.

Küblerin Tourit

5 osallistumista: yksi voitto, yksi toinen sija ja kolme keskeyttämistä. Kaikkiaan 8 etappivoittoa.

1947: keskeytys (7. etappi), 2 etappivoittoa (1. ja 5. etappi), keltapaidassa yhden päivän

1949: keskeytys (18. etappi), yksi etappivoitto (5. etappi)

1950: Kokonaiskilpailun voitto, kolme etappivoittoa (6., 16. ja 20. etappi), keltapaidassa 11 päivää

1954: Kokonaiskilpailun toinen, pistekilpailun voitto, mäkikilpailun kuudes, kaksi etappivoittoa (5. ja 14. etappi sekä myös joukkueaika-ajon voitto etapilla 4)

1955: keskeytys (12. etappi)

Kirjallisuutta

Augendre, Jacques: Petites histoires secrètes du Tour… Solar, Paris 2015.

Sergent, Pascal: Maillot jaunes – Dictionnaire des grands coureurs du Tour de France. Éditions Jacob-Duverner, Paris 2013.

Katso myös
https://fr.wikipedia.org/wiki/Ferdi_Kübler

http://www.lematin.ch/sports/cyclisme/ferdi-kuebler-decede/story/23157098

Ferdi Kübler – Tour de Suisse (1948):

1951: Rad Tour de Suisse mit Ferdy Kübler:

Samalta aikakaudelta lue myös:

Jacques Anquetilin ihmetupla – 1900-luvun kovin urheiluteko!

Ennätykselliset viisi Tour de Francea voittaneella Jacques Anquetilillä oli vuoden 1965 alussa mietinnän paikka. »Mestari Jacquesin» palkintokaappi oli täyttynyt usean vuoden jatkuneessa voittosateessa. Suurvoittojakin oli tullut roppakaupalla. Vuonna 1963 Anquetil oli napannut Tour–Vuelta-tuplan ja seuraavana vuonna hän oli saavuttanut Giro–Tour-tuplan. Näin hän oli ensimmäinen kaikki kolme grand touria voittanut ajaja, ensimmäinen samana vuonna Vueltan ja Tourin voittanut kuski sekä ensimmäinen ranskalainen Giron valloittaja.

Anquetilin tallipäällikkö Raphaël Géminiani oli taiturimainen strategi, joka sai »la Caravelle» -lempinimen saaneen mestariajajan nousemaan aina yhä huimempaan lentoon. »Gem» mietti kuumeisesti mihin temppuihin hän saisi suojattinsa innostumaan tällä kertaa.

Anquetilin voimilla ei näyttänyt olevan mitään rajoja, joten oli aika keksiä jotain aivan käsittämättömän kovaa; jotakin, joka todella jäisi historiankirjoihin ylittämättömänä saavutuksena. Mikä haaste olisi riittävän kova? Semminkin kun Anquetil oli päättänyt jättää kaudella 1965 väliin kaikki grand tourit (Giro, Tour, Vuelta). Mitä keksiä kun Tour ja muut grand tourit eivät riitä?

Tässä kohtaa täytyy taas muistaa, että tuolloin ammattipyöräilijöiden tulot kertyivät eri tavalla kuin nykyään. Grand tour -kisojen voitoista saadut palkkiot eivät olleet vielä nousseet nykypäivän tasolle, joten suuri osa huippuajajien tuloista tuli Tourin jälkeen järjestettävien Criterium-kisojen osallistumispalkkioista. Nämä kisat olivat todella suosittuja, sillä kaikki pyöräilynystävät halusivat nähdä sankarinsa livenä kisailemassa omalla kotiseudullaan. Monet maantiekuskit ajoivat lisäksi ratakisoja ja cyclocrosskisoja. Ammattiajajat joutuivat siten polkemaan paljon kisoja, eikä sellaiset 220–250 kisapäivää vuodessa ollut ollenkaan tavatonta.

Géminiani – joka sai oman menestyksekkään ammattilaisuransa aikana nimen le Grand Fusil, »Iso Kivääri» – löysi kisakalenteria selatessaan Anquetilin kaliiberille sopivan haasteen. Dauphiné Libéré, tuo viikon verran kestävien kisojen helmi, päättyi siten, että muutamaa tuntia sen jälkeen alkaisi Bordeaux–Paris-kisa, tuo yhden vuorokauden kisojen kunkku, 557 kilometriä pitkä jättiläinen! Eihän kukaan voisi yrittää voittaa raatelevaa Bordeaux–Paris-kisaa suoraan vuoristossa ajettevan viikon etappikisan perään?

Kuinka mestari taivutellaan riskipeliin?

Anquetil oli oman arvonsa erittäin hyvin tunteva. Hän halusi myös vimmaisesti voittaa, mutta vielä sitäkin enemmän hän inhosi häviämistä. Hän osasi myös sodankäynnin yhden tärkeimmän taidon eli mestari osasi valita taistelunsa hyvin: siis vain ne, jotka voi ja kannattaa voittaa. Mestari Jacquesille ei niinkään merkinnyt mitään pelkät tittelit ja niiden voittaminen, vaan pyöräily oli hänelle ammatti ja liiketoimintaa, jonka tarvitsi olla myös rahallisesti kannattavaa. Miten laskelmoiva Anquetil saataisiin ryhtymään näin riskialttiiseen yritykseen?

Anquetiliä oli vaivannut se, ettei hän ollut saanut pyöräilevän Ranskan kansan jakamatonta ihailua, vaikka hän oli kaiverruttanut historiankirjoihin ennennäkemättömän voittolistan. Erityisesti  normandialaista sapetti se, että »ikuinen kakkonen», kansansuosikki Raymond Poulidor oli noussut criterium-kisojen starttimaksuissa samaan kategoriaan kuin hän. Anquetilhan oli voittanut kahdeksan grand tour -kisaa eikä Poulidor yhtään!

Eräänä päivänä Jacques kysyi rakkaalta vaimoltaan Janinelta: »Se Géminianin hullu idea. Luuletko, että pystyisin siihen?» Janine, joka oli mukana Géminianin pelissä, vastasi: »Ei se niin hullu idea ole. Kukaan muu kuin sinä ei siihen pysty, se on selvä. Mutta tiedän, että sinä pystyt.» Taas Janine osasi asettaa sanansa oikein ja juuri sopivalla hetkellä, sillä tämän jälkeen asia oli selvä. Jacques vastasi: »Onko niin? No, jos niin ajattelet, homma on selvä.» Tämän keskustelun jälkeen Géminiani sai haluamansa myöntävän vastauksen.

Mysteerimies soittaa

Kun lehdistö sai vihiä suunnitelmasta, sitä pidettiin pähkähulluna tai täysin mahdottomana. Sen sijaan Anquetilin uusi sponsori Ford France innostui uhkarohkeasta yrityksestä. He jo haaveilivat, että Anquetil kaahaisi Ford Mustangillaan Dauphiné Libérén maalikaupungista Avignonista toiselle puolelle maata Bordeaux’hon. Aikaa siirtymiseen oli vain muutama tunti. Dauphiné loppuisi noin kello 17 ja hyvissä ajoin ennen puolta yötä piti olla jo valmiina toiseen koitokseen.

Matkaa oli taitettavaksi kuutisensataa kilometriä eikä välillä ollut tuolloin moottoritietä. Ranskassa ajaneet tietävät, että matka edistyy vielä nykyäänkin varsin hitaasti, jos ei käytä moottoriteitä. Nationale-tasonkin tiet (route nationale, tiet, joiden numerot alkavat N-kirjaimella, esim. N7) kun kulkevat miltei aina kaikkien kylien ja kaupunkien keskustojen läpi. Autoilu ei siis kuulostanut mahdolliselta, saati turvalliselta siirtymistavalta. Edes poliisimoottoripyörien saattamana aika ei riittäisi. Täytyi saada järjestettyä lentokyyti, mikä ei ollut niin helppoa vuonna 1965.

Juuri ennen Dauphiné-kisan alkua asia järjestyi erikoisen puhelinsoiton avulla. Soittaja, joka halusi pysyä nimettömänä, lausui puhelimessa Géminianille: »Monsieur Géminiani, minä olen tukenanne. Mystère 20 -lentokone odottaa teitä Nîmes’in sotilaslentokentällä. Se vie teidät Bordeaux’hon. Älkää olko huolissanne, minä pidän huolen kaikesta.» Joidenkin huhujen mukaan itse presidentti Charles de Gaulle olisi ollut tämän mystisen järjestelyn takana.

Yhdeksän päivän lämmittely?

Anquetil, tuo supermies ja Casanova, oli aloittanut kautensa oikein mallikkaasti. Ensin hän oli voittanut »Kisan aurinkoon» eli Pariisi–Nizza-kisan, sitten ensimmäistä kertaa elämässään kuulun Mont Faron ylämäkitempon (ja teki vielä reittiennätyksenkin) sekä sitten National Criterium -kisan.

Anquetil toivoi tietenkin ensimmäisestä tuplan kisastaan mahdollisimman helppoa. Riittäisi kun voiton varmistaisi. Dauphiné Libéré oli kuitenkin jo tuolloin kova kisa, viikon verran kestävien kisojen eliittiä. Varsinkin kun viivalle asettui nippu ykkösluokan ajajia, etunenässä Anquetilin kovin kilpailija Raymond Poulidor, joka oli kuulemma aivan hirmuisessa kunnossa.

Vastassa olivat myös elementit, sillä kun kisa alkoi, oli vuodenaikaan nähden oli järjettömän kylmää ja sateista. Anquetilin joukkuetoveri Lucien Aimar muistelee kuinka hän oli toisella Alppi-etapilla aivan jäässä: kulmakarvat ja silmäripset valkoisena huurteesta ja ajopaitakin ihan jäässä. Aimar yritti lämmitellä ajaen välillä autojen pakoputkien takana, nauttien lämpimistä pakokaasuista (tuon ajan autojen kaasut varmasti olivatkin tosi nautittavia). Jos mestari Jacques vielä vilustuisi näissä napajäätikkömäisissä olosuhteissa, tuplatemppu ei ikinä onnistuisi.

Vaikeuksien kautta voittoon. Anquetil taisteli hikisen voiton Poulidorista etapeilla neljä ja kuusi, mutta vain 38 kilometriä pitkässä aika-ajossa tempon mestari sai kiskottua kunnolla eroa edukseen. Lopulta Jacques vei voiton minuutin ja 43:n sekuntin erolla. Ensimmäinen temppu oli tehty, nyt oli kiire seuraavaan.

Kisa päättyy 16:58. Kello 17.10 Anquetil on jo pokannut palkinnot ja kukat podiumilla suudelmineen päivineen ja juoksee joukkueen autolle. Kymmenen minuuttia myöhemmin hän on jo hotellilla, jossa pikainen kylpy, hieronta ja päivällinen muutamine oluineen. 17.55. teamin auto kiitää jo pyörät katolla ja poliisisaattueen suojeluksessa kohti sotilaslentokenttää. Aikuiset komentavat lapsiaan suojaan, kun saattue kaahaa renkaat vinkuen, parhaimmillaan 140 km/h vauhtia 60 kilometrin matkan Avignonista Nîmes’in kentälle. Reportterit ja televisiokamerat ovat seuraamassa kun kello 18:50 Mystère 20 -businessjetin ovet sulkeutuvat ja kone pian katoaa taivaalle.

Rankin yhden päivän kisa

Kun Anquetil oli asettautunut Dauphinén lähtöviivalle Mâconissa, kaksi hänen Ford-tallin joukkuetoveria – aina uskollinen Jean Stablinski ja engelsmanni Vin Denson – suuntasivat jo Bordeaux’hon harjoittelemaan tähän yhden päivän kisojen kunkkuun. Tässä kisassa Poulidorin sijaan Ford-tallin miehillä oli päävastustajaan Peugeot-talli ja britti Tom Simpson, joka janosi toista Bordeaux–Paris-voittoa vyölleen.

Jos Anquetil olisi tiennyt kuinka paljon hän joutui kärsimään Dauphiné Libéréssä, hän ei olisi ikinä leikkiin ryhtynyt. Kun toinen ihmetempun kisa yöllä alkoi, Anquetil oli kuolemanväsynyt ja meinasi nukahtaa satulaan. Yö oli kylmä. Anquetil inhosi kylmyyttä. Ja hän oli jo Dauphinéssä joutunut palelemaan ihan riittävästi. Yö tuntui jatkuvan ikuisesti. Jatkuva sade kastelli ajajat täysin ja Anquetil oli katkeamaisillaan.

Seitsemältä aamulla oli pissa- ja ruokahuoltotauon aika. Anquetil oli saanut tarpeekseen. Hän sanoi mekaanikolleen, että tämä nostaisi hänen pyöränsä huoltoauton katolle. Hänen kisansa oli tässä, nyt sai kärsimys riittää! Tallipäällikkö Géminiani sen sijaan ei ollut valmis antamaan periksi, vaan rohkesi pilkata suurmestaria:

»Minun ei olisi ikinä pitänyt luottaa tuollaiseen isoon tyttöön. Jacques, sinä olet yksi iso tyttö! Iso tyttö etkä mitään muuta.»

Ja kas, johan loukkaus osui Anquetilin omanarvontuntoon. Pian oli pyörä taas laskettu alas ja vihainen mestari sitä vimmatusti polkemassa.

Bordeaux–Paris-kisassa joukkueilla oli käytössään derny-mopoilla ajavia vetomiehiä, mutta se ei paljon helpottanut liki 600 km pitkän kisan raatelevuutta.

Koville joutui myös Anquetilin joukkuetoveri Denson, jonka tehtävä oli jonkun toisen joukkueen ajajan iskiessä yrittää ajaa irtiottoa kiinni. Denson ei ollut ehtinyt käymään pissalla ja joutui tuntitolkulla pidättelemään, koska hänen oli saatava irtiotto kiinni. Tässä kisassa kun ei ollut tapana pysähtyä tarpeilleen kuin ainoastaan merkityille aluille, joissa ei saanut iskeä. Densonin oli lopulta pakko pysähtyä tyhjennykselle, mutta eihän siitä mitään tullut, kun monen maan televisioryhmät pysähtyivät kuvaamaan puun vieressä ähisevää ajajaa. Hänen oli pakko hypätä takaisin satulaan ja kiitää Anquetiliä auttamaan.

Pian alkoi isojen poikien välienselvittely. Tom Simpson alkoi tehdä omia iskujaan ja lopulta onnistui irroittautumaan mukanaan ainoastaan Stablinski ja Anquetil. Denson tiesi tehneensä jo oman osuutensa, joten nyt oli aikaa pysähtyä tarpeilleen. Ei se onnistunut kylmästä ja lihaskrampeista kankealta mieheltä vieläkään. Silloin mekaanikko sai kuningasidean. Hän kaatoi kuumaa kahvia pesusieneen ja iski sienen Densonin kiveksiin. Joku hermo taisi päästä pinteestä ja helpottava suihku vapauttti vihdoin kovin koetellun kilpailijan. Joku toimittaja kellotti kuulemma, että Denson olisi lasketellut paineitaan 38:n sekuntin ajan.

Kisan kärjessä Anquetil alkoi palata elävien kirjoihin ja löysi taas kisajalkansa. 11 km ennen maalia hän kiristi vauhtia. Aina kun Anquetil lisäsi vauhtia, se tiesi kärsimystä muille kilpailijoille – sillä se on menoa silloin, aivan loppuun asti. Taas hän jatkoi vauhdinnostoa niin pitkään, ettei kukaan pysynyt perässä.

Tälläkin kertaa mestari Jacques oli Parc de Princesin stadionilla ensimmäisenä leikkaamassa maaliviivaa, 57 sekuntia ennen toiseksi kirinyttä tallikaveriaan Stablinskia ja pettynyttä Simpsonia.

Anquetil oli niin otettu Densonin uhrautuvuudesta, että antoi voittorahansa apumiehelleen. »Se oli todellinen kärsimyksen koulu», tunnusti Anquetil myöhemmin.

Kaikkien aikojen kovin?

15 h 2 min 3 sec – 557 kilometriä – keskinopeus 37,007 km/h.  Täysi stadion hurrasi normandialaiselle kurkku suorana tämän kaartaessa loppusuoralle. Eikä ylistyksestä meinannut tulla loppua myöskään lehdistön parissa. Anquetil nostettiin jopa kaikkien aikojen ajajaksi.

Päästyään Janine-vaimonsa kanssa autoon ja yleisön katseilta piiloon, Anquetil itki, ensimmäisen kerran urallansa. Hän oli vihdoin saavuttanut kaipaamansa kansansuosion ja jakamattoman arvostuksen. Normaalisti hän ei ottanut turhia riskejä, vaan oli tunnettu kylmän laskelmoivasta ajotavastaan, jonka päämäärä oli vain voitto. Nyt Mestari oli ottanut hirmuisen riskin ja onnistunut ihmetuplassaan. Tällä tempulla hän vihdoin oli voittanut puolelleen myös kaikkien sydämet. Sitä voittoa hän oli pitkään janonnut.

Vielä vuosikymmeniä myöhemminkin Ranskan arvostetuin urheilulehti L’Équipe valitsi Anquetilin Dauphiné & Bordeaux–Paris -ihmetuplan viime vuosisadan kaikkein kovimmaksi urheilusuoritukseksi. Siis kaikkien 1900-luvun urheilutekojen ja kaikkien lajien joukosta!

Kirjallisuus

Aimar, Lucien & Jean-Paul Vespini, Le temps des Champions. Mareuil Éditions, Paris 2016.

Anquetil, Jacques & Pierre Joly, En brûlant les étapes. Calmann-Lévy, Paris 1966.

Fournel, Paul, Anquetil tout seul. Seuil, Paris 2012.

Géminiani, Raphaël, Les années Anquetil. Éditions Denoël, Paris 1990.

Jean, Yves, Anquetil – le mal-aimé. Artaud/Flammarion, Paris 2015.

Howard, Paul, Sex, Lies and Handlebar Tape: The Remarkable Life of Jacques Anquetil. Mainstream Publishing / Transworld Publishers, London 2008.

Ollivier, Jean-Paul, Anquetil – l’Homme des Défis. Flammarion, Paris 1986.

Sevin, Benoît, Anquetil : Jusqu’au bout du courage. Éditions Michel Lafon, Paris 1987.

Yates, Richard, Master Jacques: The Enigma of Jacques Anquetil. Foreword by Phil Liggett. Mousehold Press, Norwich 2001.

• • •

Tämä kirjoitus on hieman muunneltu versio Vanhat Velot -yhdistyksen Pikajalka-lehteen kirjoittamastani artikkelista.
Pikajalka 39, 4/2016, s. 18–21.

• • •

1960-luvun tiimoilta lue myös:

Julio Jiménez – Le Puyn herra

Ranskalaiset muistelevat usein vuoden 1964 Tour de Francea kaikkien aikojen ikimuistoisimpana. Ihmekös tuo, sillä kisan voitosta kamppailijat kaksi kotimaan edustajaa, varsinaiset aikakauden ikonit Jacques Anquetil ja Raymond Poulidor. Koko kansa oli jakautunut anquetillisteihin ja poulidoristeihin. Sekuntikisa huipentui 12.7.1964 Tourin 20. etapilla Le puy de Dômen kuuluisalla nukkuvalla tulivuorella.

Tuona päivänä tulivuori heräsi taas hetkeksi eloon, sillä valokuvat noiden kahden titaanin ohjaustankoja kolauttelevasta, rinta rinnan etenevästä taistosta kuuluvat ranskalaisten kansalliskuvastoon. Lukuisat ovat kamppailua selostavat kuvaukset pyöräilykirjallisuudessa. Joskus pääsee jopa unohtumaan, että tuota etappia ei edes voittanut kumpikaan näistä kokonaiskilpailun pääpukareista.

237 kilometriä pitkän etapin voittaja oli 163 senttiä pätkä 30-vuotias mäkimies Pyreneiden tuolta puolen. Tuo mies oli liian pitkään odottanut pääsyä Tourille. Hän oli näyttänyt mäennousukykynsä jo monasti, voittaen jopa parhaat, kuten itse Federico »Toledon kotka» Bahamontesin vuoden 1962 Dauphiné Libéré -kisassa. Nyt tämän vuoden Tourilla hän tulisi kaivertamaan nimensä mäkimiesten kultaiseen kirjaan: Julio Jiménez. Ja millä tavalla!

Julio Jiménezin tavaramerkki oli putkelta runttaaminen valtavalla välityksellä.

Ensimmäinen etappivoitto oli tullut Jiménezille jo Pyreneillä, jossa 13. etapilla oli päättynyt Andorran puolelle. Tuolloin seuraavaa etappia kauhulla odottava pääjoukon pomo Anquetil oli antanut hänen mennä: »Minä metsästän kotkaa, joten antaa pienten varpusten lentää tiehensä.» Varpunen oli näyttänyt kykynsä, mutta nyt hän halusi osoittaa, ettei kyseessä ollut vain onnenkantamoinen, kuten lehdistö hänen ensimmäistä voittoaan vähätteli, itse Tourin johtaja Jacques Goddet etunenässä. Nyt tuo hirveällä välityksellä putkelta useimmiten survova espanjalainen näyttäisi kuinka tanssitaan tulivuoren rinteillä.

Vuosisadan taisto?

Ennen raatelevaa loppunousua pääjoukossa oli tehty esikarsinta. Vain kuusi päivän kovinta oli vuosisadan loppukahinoissa mukana: kisaa johtava Anquetil; hänen tiputustaan janoava ja vihdoin kokonaiskisan kärkeen nousua havitteleva huippukuntoinen Poulidor; melkein aina penkistä hullunkurisessa asennossa vispaava mäkien kuningas Bahamontes; kovin italialainen Vittorio Adorni sekä Jiménez ja hänen KAS-Kaskol-tallin joukkuekumppani Joaquín Galera. Ensimmäisenä joutuvat menon yhä kiihtyessä antautumaan Adorni ja Galera. Vain neljä miestä jäljellä ja neljä viimeistä kilometriä. Jimenez oli Tourin ensikertalainen eikä tuntenut Le puy de Dômen loppunousun metkuja:

»En tuntenut le puy de Dômen nousua. Se oli 237 km pitkä ja kova etappi. Ajoin ensimmäistä Touriani, enkä ollut olenkaan varma pystyisinkö pitämään pintani. Olin sanonut sen Federicolle [Bahamontes], eikä minulla ollut aikeitakaan iskeä, se tuli vaistonvaraisesti, sillä tunsin hetkeni tulleen.»
(»Julio Jiménez: L’Homme du Puy», Vélo Magazine n°547, Décembre 2016–Janvier 2017, s. 73.)

Vanteetkin taipuu!

Äkkiä alkoi Jiménezin hirmuinen tanssi isolla välityksellään. Vain Bahamontes sai myllynsä pyörimään niin, että pääsi Jiménezin kantaan. J. J. jatkoi kuin tulisilla hiilillä ja Bahamontesin froomemainen singerikin alkoi yskiä. Välillä Jiménezin usko meinasi kuitenkin loppua, kun hänen vanteensakin oli niin vääntynyt, että jarru laahasi vanteeseen kiinni ja Jiménez joutui survomaan jättiläisvälityksellään oikein voimain takaa että pääsi edes etenemään jyrkkää mäkeä. Taisi hän näyttää myös toista tavaramerkkiään eli kieli ulkona ajamistakin (nykyäänhän tämän tyylin on tehnyt tunnetuksi tuhatilmeinen kuminaama ja väriläiskä Thomas Voeckler). »Baha» pääsi supistamaan eron kymmeneen sekuntiin, joten aikaa Jiménezin pyöränvaihdolle ei ollut. Lopulta huippu armahti Jiménezin ja hän pääsi huudattamaan huipun valloittanutta valtavaa väkijoukkoa ensimmäisenä.

Jiménez oli le Puyn kunkku, Bahamontes kakkonen, Anquetilin lopulta väsyttänyt Poulidor kolmonen, ja ennättipä vielä Adornikin nousemaan uupuneen Anquetilin ohi.

Nämä kaksi espanjalaista ratkaisivat myös Tourin vuoriston valtiaan tittelin: Baha voitti tällä kertaa tittelin kuuden pisteen erolla, mutta seuraavat kaksi vuotta Julio oli mäkikunkkukisan ykkönen.

Inan sivuilta löytyy taltiointi etapin loppumäen tapahtumista.

Jolleivät espanjalaiset olisi ehättäneet ylittämään maaliviivaa ennen Poulidoria ja tämä olisi saanut sen etapin ensimmäiselle jaetun aikahyvityksen, olisi hän ollut hyvinkin Tourin voittaja. Joka tapauksessa Poulidorin isku olisi pitänyt tulla aiemmin kuin 950 metriä ennen huippua. Anquetil säilytti johtonsa vaikka Poulidor sai kurottua sitä umpeen 42 sekuntia (56 sekuntia kutistui neljäntoista sekuntin eroksi). Poulidor ajoi vielä viimeisessä aika-ajossa vahvemmin kuin yleensä tempossa, mutta aika-ajon mestari Anquetil repi siinä silti lisää aikaeroa ja tuuletteli Parc de Princesin velodromilla historiallista viidettä voittoaan.

Voittoisa kaikissa grand toureissa

Monien mäkikotkien tapaan Jiménez ei ollut riittävän hyvä aika-ajaja, jotta olisi noussut kokonaiskisojen voittajien joukkoon.  Mutta Tourin mäkikirikilpailun hän voitti kaiken kaikkiaan kolme kertaa: peräkkäisinä vuosina 1965, 1966 ja 1967. J. J. voitti myös Espanjan ympäriajon mäkikirikilpailun kolme kertaa peräkkäin (1963, 1965 & 1965) sekä piti yhden päivän kokonaiskilpailun johtajan keltaista paitaa. Kyllä, tuohon aikaan myös Vueltan johtajan paita oli keltainen, joten kyllä Poulidorkin pääsi kantamaan keltaista paitaa aikoinaan – vaikka ei harmikseen Tourilla.

Myös Italian ympäriajon johtajan pinkkiä paitaa Jiménez kantoi peräti 11 päivää. Se oli vuoden 1966 Girossa, jossa hän  tippui lopulta palkintopallin ulkopuolelle neljänneksi. Hänen olisi pitänyt uskoa Anquetilin neuvoa luovuttaa paita aiemmin pois ja napata se sitten myöhemmin takaisin. Hän voitti tuossa Girossa kaksi etappia, kuten myös kaksi vuotta myöhemmin. Näin ollen hän voitti etapin jokaisessa grand tourissa: Ranskassa 5, Italiassa 4 ja kotimaansa kierroksessa 3.

Voitoistaan nauttiva Jiménez viihtyi podiumtyttöjen seurassa mielummin kuin kilpakumppaniensa parissa, sillä näiltä hän sai tulkkausapua.

Vuoden 1966 Tourin yllätysvoittaja Lucien Aimar vasemmalla, mäkikirikilpailun voittaja Julio Jiménez oikealla.

Jiménez & Tour de France

1964: kokonaiskilpailun 7. & 2 etappivoittoa (13. ja 20. etappi)
1965: kokonaiskilpailun 23. & mäkikirikilpailun voitto ja 2 etappivoittoa (9. ja 17. etappi)
1966: kokonaiskilpailun 13. & mäkikirikilpailun voitto ja 1 etappivoitto (16. etappi)
1967: kokonaiskilpailun toinen & mäkikirikilpailun voitto
1968: kokonaiskilpailun 30.

1960-luvun tiimoilta lue myös:

Vuoden 2017 Tour de Francen reitti

Ensi kesän Tour de Francen reitti julkistettiin Pariisin Kongressipalatsissa (Palais des Congrès) 18.10.2016. Mitä meille Tour-faneille on luvassa heinäkuuksi 2017?

Iso lähtö (le Grand Départ) on tällä kertaa kolmenkymmenen vuoden tauon jälkeen Reinin toisella puolella, jossa Düsseldorf isännöi tällä kertaa starttia. Saksan lisäksi reitti kurvaa Belgian ja Luxemburgin kautta ennen kuin saavutaan kotimaahan, jossa sitten pysytään kisan loppuun asti.

Kevyesti vuoria?

Ensi Tourilla on ’vain’ viisi todellista vuorietappia, joista kolme päättyy mäen päälle. Tällä kertaa reitti onkin rakennettu niin, että kokonaiskisaa ei välttämättä voitetakaan noissa (maali)mäissä. Tämä tuo kyllä vaihtelua, etenkin kun nuo viime vuosina vuorille pedatut kokonaiskilpailujen mano a mano -taistelut ovat usein jääneet vaisuiksi – ei vähiten Sky-tallin musertavan kovan mäkimieskohortin ylivoiman vuoksi.

Vaikka mäkietappeja onkin vain viisi (esimerkiksi tänä vuonna oli yhdeksän), reitille osuu kuitenkin kaikki viisi Ranskan merkittävintä vuoristoa: Vogeesit, Jura, Pyreneet, keski-ylänkö (eli Massif central) ja viimeisenä Alpit. Viimeksi vuonna 1992 käytiin kaikilla päävuoristoilla.

izoard_profil

Klassikkomäistä mukana ei ole yhtäkään kovasta kolmikosta Tourmalet, Mont Ventoux tai l’Alpe d’Huez. Ensi kesän kunkku on l’Izoard, jonne etappi ei muuten ole ikinä vielä päättynyt. Muita kesän kohokohtia ovat le Mont du Chat, le Grand Colombier ja Col du Galibier, joka ajetaan tällä kertaa Col du Télégraphen puolelta, joten nousu on pitkä.

galibier_profil

Ehkä Sky-tyyppisen kovavauhtisen ja kisaa kontroloivan mäkijunan puksutuksen sekoittamiseksi nyt on kaivettu kartalta yhä jyrkempiä mäkiä. Col du Grand Colombier on pahimmillaan 22 prosenttinen, Peguere 18, Peyragudes 16, Mont du Chat 15, Peyra Taillade 14, joten vaunut voivat irrota junista irtiottoihin ja aikaeroja saattaa syntyä lyhyemmälläkin matkalla. Muutenkin reiteille on haettu sellaisia profiileja, jotka mahdollistaisivat pidemmät irtiotot kuin vain viimeisten kilometrien nykäisyjä. Mallia on varmasti haettu myös Vueltasta, jossa mäkimiehet eivät ole pystyneet niin paljon tukeutumaan joukkuetovereidensa apuun, vaan erittäin jyrkissä mäissä on nähty todellista pystypainia pääpukarien välillä.

Lyhyet aika-ajot

Ensi suvenakaan emme pääse nauttimaan joukkueaika-ajosta. Henkilökohtaisia aika-ajoja on kaksi: karkeloiden aloituspäivänä  prologiksi hieman pitkä 13 km aika-ajo Düsseldorfin kaduilla. Saksalainen tuore aika-ajon maailmanmestari Tony Martin varmasti haluaisi pukea kisan ensimmäisen keltapaidan päälleen kotitantereellaan. Pariisiin saapumista edeltävänä päivänä taas ajetaan melko ratkaiseva 23 kilometriä pitkä aika-ajo Marseillesissa. Reitillä on yksi kilometrin mittainen kunnon mäkikin, joten ihan pelkkää korttelirallia ei ajeta.

nouveau-record-d-affluence-au-stade-velodrome

Marseillesin tempoon on keksitty kunniarooliin kaupungin kuulu velo Stade Vélodrome. Historian saatossa Stade Vélodrome on ollut kymmenen kertaa aiemmin Tourin etapin maalina. Onhan siellä järjestetty myös ratapyöräilyn maailmanmestaruuskisat vuonna 1972. Nykyään stadionin pääkäyttäjä on tietenkin Olympique de Marseille -jalkapallojoukkue ja tämä yleisökapasiteetiltaan Ranskan toiseksi suurin stadioni nimettiin juuri kuluvan vuoden heinäkuussa, eli sielläkin pelattujen jalkapallon EM-kisojen jälkeen, uuden pääsponsorinsa mukaan nimellä Orange Vélodrome. Viittaus velodromiin säilyi siis nimessä, vaikka itse pyöräilybaanaa ei enää pitkään aikaan stadionilla ole ollutkaan.

Keltainen, vihreä…

Chris Froome oli mielissään kun hänen Tour-uransa nousukiitoon lähettänyt jyrkkä la Planche des Belles Filles on taas mukana viidennen etapin maalimäkenä. Näin jo ensimmäisellä viikolla on luvassa esimakua pääpukareiden mäennousukunnosta antava kunnon testi. Muistammehan kuinka vuoden 2012 Tourilla Froome juuri tuossa pahimmillaan 20-prosenttisessa loppunousussa jätti kaikki muut – mukaan lukien oman kapteeninsa ja tuon vuoden tulevan Tour-voittajan Bradley Wigginsin – ja otti ensimmäisen etappivoittonsa Tourilla.

la_planche_des_belles_filles

Mutta onko Froome sittenkään niin vahva ennakkosuosikki kuin jotkut arvelivat julkistuksen jälkeen? Tourin johtaja Christian Prudhomme sanoi, että ensi kesän reitti on »suunniteltu niin, että sen voittaja on todellinen mestari». Toki Froome on viime Tourin esityksiensä ja jo kolmen kokonaiskisan voiton jälkeen todellinen mestari. Mutta Froome itsekin arveli, että tällä kertaa kisaa ei välttämättä ratkaista mäissä, joten kisassa on nyt mahdollisuutensa myös hieman erityyppisillä ajajilla kuin parin viime vuoden todella mäkipainoitteisissa editioissa.

Mukana on yhdeksän tasamaan etappia, joten kirikisoja on luvassa paljon ja irtiottoyrityksillekin on omat saumansa. Tuoreelle sateenkaaripaidan uusijalle Peter Saganille puettiin jo joissakin kommenteissa vihreää paitaa. Se olisikin jo hänen kuudes perättäinen ja Sagan pääsisi tasoihin eniten voittoja omaavan Erik Zabelin kanssa. Se olisikin melkoinen temppu, mutta niitähän Ihme-Petteri onkin meille tottunut tarjoamaan.

Saa nähdä kuinka käy. Kisa on kyllä rakennettu melkoisen poikkeuksellisesti. Tour voi hyvinkin olla niin ennalta-arvaamaton kuin reittimestari on toivonut ja jopa kokonaiskisa ratketa millä etapilla hyvänsä. Ja kartalla se näyttää ainakin aika veikeältä!

 

2017_tour_plan_route

Tour de France 2017

• 3516 km
• 9 tasamaan etappia
• 5 kumpuilevaa etappia
• 5 vuorietappia, joista 3 päättyy mäen päälle
(La Planche des Belles Filles, Peyragudes, Izoard)
• 2 henkilökohtaista aika-ajoa
(1. etappi 13 km, 20. etappi 23 km, yhteensä 36 km)
• 2 lepopäivää

1. etappi
Lauantai 1. heinäkuuta
Düsseldorf – Düsseldorf, 13 km, henkilökohtainen aika-ajo

2. etappi
Sunnuntai 2. heinäkuuta
Düsseldorf – Liège, 202 km

3. etappi
Maanantai 3. heinäkuuta
Verviers – Longwy, 202 km

4. etappi
Tiistai 4. heinäkuuta
Mondorf-les-Bains – Vittel, 203 km

5. etappi
Keskiviikko 5. heinäkuuta
Vittel – La Planche des Belles Filles, 160 km

5_etappi_2017_tour_profil

6. etappi
Torstai 6. heinäkuuta
Vesoul – Troyes, 216 km

7. etappi
Perjantai 7. heinäkuuta
Troyes – Nuits-Saint-Georges, 214 km

8. etappi
Lauantai 8. heinäkuuta
Dole – Station des Rousses, 187 km

8_etappi_2017_tour_profil

9. etappi
Sunnuntai 9. heinäkuuta
Nantua – Chambéry, 181 km

9_etappi_2017_tour_profil
Maanantai 10. heinäkuuta
Dordogne, 1. lepopäivä

10. etappi
Tiistai 11. heinäkuuta
Périgueux – Bergerac, 178 km

11. etappi
Keskiviikko 12. heinäkuuta
Eymet – Pau, 202 km

12. etappi
Torstai 13. heinäkuuta
Pau – Peyragudes, 214 km

12_etappi_2017_tour_profil

13. etappi
Perjantai 14. heinäkuuta, Ranskan kansallispäivä
Saint-Girons – Foix, 100 km

13_etappi_2017_tour_profil

14. etappi
Lauantai 15. heinäkuuta
Blagnac – Rodez, 181 km

15. etappi
Sunnuntai 16. heinäkuuta
Laissac-Sévérac l’Église – Le Puy-en-Velay, 189 km

15_etappi_2017_tour_profil
2. lepopäivä
Maanantai 17. heinäkuuta
Le Puy-en-Velay

16. etappi
Tiistai 18. heinäkuuta
Le Puy-en-Velay – Romans-sur-Isère, 165 km

17. etappi
Keskiviikko 19. heinäkuuta
La Mure – Serre-Chevalier, 183 km

17_etappi_2017_tour_profil

18. etappi
Torstai 20. heinäkuuta
Briançon – Izoard, 178 km

18_etappi_2017_tour_profil

19. etappi
Perjantai 21. heinäkuuta
Embrun – Salon-de-Provence, 220 km

20. etappi
Lauantai 22. heinäkuuta
Marseille – Marseille, 23 km, henkilökohtainen aika-ajo

21. etappi
Sunnuntai 23. heinäkuuta
Montgeron – Paris Champs-Élysées, 105 km

 

2016 Tour de Francen onnistujat

Vuoden 2016 Tour de Francen onnistujat

Sky & Froome

Sky-talli onnistui erinomaisesti tavoitteessaan eli Christopher Froome sai keltapaidan suvereenilla tavalla. Kaikki tallissa tekivät työtään eleettömän tehokkaasti ja ammattimaisesti, mutta erityisesti mäissä loistanut Wouter Poels pelasti Froomen moneen kertaan. Yllättävää ehkä on Froomen voittoja vertaillessa se, että kun hän viime vuonna voitti myös pallopaidan, nyt hän on mäkikirikilpalussa vasta 18. Mutta Froome sai tällä voitolla varmasti paljon uusia faneja, olihan hän keksinyt uusia metkuja: iskut alamäessä uudella tyylillä ja kova irtiotto kirimiehille povatulla etapilla. Hän myös esiintyi varsin nöyrästi tiedotusvälineiden edessä ja Ranskan televisiossa häntä monesti suorastaan ylistettiin, koska hän vastasi aina kysymyksiin ystävällisesti ja Tourin omalla kielellä, joten ranskaa on selvästi opeteltu siinä kuin mäenlaskuakin. Chapeau ! Ja kyllähän Froome tulee nyt jäämään Tourin historiaan yhtenä suurista, sillä harva on kolmen Tourin voittoon pystynyt saati Mont Ventoux’n rinnettä ylös juossut keltapaidassa ja ilman pyörää. Kaksi etappivoittoa kruunaavat kokonaiskisan voiton. Keltapaitojen määrässäkin Froome nousi jo kaikkien aikojen kuudenneksi, heti Jacques Anquetilin perään:

  1. Merckx 106
  2. Armstrong 96
  3. Hinault 74
  4. Indurain 55
  5. Anquetil 47
  6. Froome 41

Tinkoffin Sagan & Majka

Tinkoffilla oli monta korttia pelattavaksi kisan alussa. Kun Alberto Contador loukkaantui epäonnisten kaatumisten takia, toiset pelit sentään onnistuivat: väriläiskä Peter Saganille viides perättäinen vihreä paita täysin ylivoimaisesti (sekä kolme komeaa etappivoittoa) ja Rafal Majkalle pallopaita myös selkeällä erolla. Erinomainen saavutus! Ja Alberton suhteen jäi vielä jossiteltavaa, mutta kokonaiskilpailun kortiksi noussut Roman Kreuziger nousi lopulta kokonaiskilpailun kymmenenneksi, mikä ei sekään ollut huono suoritus.

Mark Cavendish ja Dimension Data

Mutta ei pidä unohtaa alkukisaa ja Mark Cavendishin huimaa paluuta tämän vuoden ykköskirimieheksi ja nousua todellisten Tourin legendojen joukkoon. Cavendishillä on nyt tämän kesän neljän etappivoiton jälkeen yhteensä 30 etappivoittoa, joten hän on jo kakkosena kaikkien aikojen Tour-etappivoittojen määrässä heti Eddy Merckxin jälkeen ja Tourin kirimiehistä kaikkien aikojen paras (sillä Kannibaalihan otti voittoja myös aika-ajossa, kuten Cavendishin ohittama Bernard Hinault). Cavin sarja on muutenkin aivan käsittämätön: 30 etapin ykköspaikkaa, mutta vain 3 kakkossijaa ja 4 kolmossijaa! Cavendishin suorituksen arvoa nostaa myös se, että hänellä ei ollut tänä suvena voitoissaan mitään ylivoimaista vetojunaa (à la Kittel viime vuosina) vaan hän ratkaisi kisat ylivertaisella taidolla, kokemuksella ja ajoituituksella! Tänä vuonna ei minkään tallin vetojunat olleet ylivertaisia, joten kirit olivatkin tämän Tourin yksi suola. Harvoin, jos koskaan, on nähty näin tiukkoja kisoja, jossa maalikameroilla jouduttiin tarkastamaan muutaman millimetrin eroja. Kaikkiaan peräti viisi etappivoittoa Team Dimension Datalle, joten se oli voitoissa ykkönen! Kuka olisi uskonut ennen kisaa?

Yates, Meintjes, Pantano…

Kisan sensaatio oli (ainakin minulle) Adam Yates (Orica-BikeExchange), joka nappasi nuorten kisan valkoisen paidan ja kokonaiskisan neljännen sijan! Muita onnistujia olivat nuoren kisan kakkonen Louis Meintjes (Lampre-Merida), joka oli myös kokonaiskisan kahdeksas! Näistä herroista tultaneen vielä kuulemaan. Myös Julian Alaphilippe (Etixx-Quick Step) oli vahvasti esillä melkein missä maastossa vaan, joten kun vielä tasaisuus kasvaa ja onneakin tulee mukaan enemmän kuin tänä vuonna, niin hänellä mahdollisuuksia on vaikka mihin. Kolumbialainen Jarlinson Pantano lopettavasta IAM Cycling -joukkueesta oli myös loppukisan valopilkku ja yllättäjä. Tom Dumoulin (Giant-Alpecin) voitti kaksi etappia, kunkkuvuorietapin sekä aika-ajon, mutta joutui valitettavasti kaatumisen jälkeen keskeyttämään 19. etapilla.

Ja tietenkin Bardet!

Ranskalaiset ovat tunnetusti olleet ilman voittoa omassa kisassaan vuodesta 1985 asti, mutta Romain Bardet (AG2R la Mondiale) pelasti heidän kunniansa sekä nousi kansansuosikiksi tämän Tourin huikean nousunsa avulla. Vielä 14. etapin jälkeen hän oli seitsemäntenä, kunnes aikoi komea viimeisen viikon kiri. Toinen sija Tourilla on kova suoritus, joten hän kyllä onnistui erinomaisesti!

Vielä viimeinen etappi ajamatta, joten joku/jotkut vielä voivat nousta onnistujien joukkoon, onhan viimeisen etapin voitto myös todella kova sulka hattuun. Kuka voittaa?

Entä sitten epäonniset…

Kilpailu on kovaa ja ratsuväki raakaa. Aina ei voi kaikkia onnistaa, fortuna ei hymyillyt tällä kertaa mm. seuraaville ajajille: Alberto Contador (kaatumisia ja sairastuminen), Thibaut Pinot (sairastuminen), Pierre Rolland (kaatumisia), Julian Alaphilippe (kaatuminen ja tekninen ongelma), Tom Dumoulin (kaatuminen), Richie Porte (rengasrikko ja sen hidas korjaaminen).

Epäonnistujat

Otetaan vain muutamia silmäänpistäviä epäonnistumisia tämän vuoden Tourilla:

Fabio Aru: mahdollisuudet oli viiden sakkiin, mutta viimeiset mäet tiputtivat kolmanneksitoista.

Tejay Van Garderen: ei edelleenkään huippuonnistumista Tourilla, viime vuonna oli paljon lähempänä. Tuleeko hänestä koskaan amerikkaisten toivomaa voittajaa?

Marcel Kittel: yksi voitto ei taatusti viime vuosina loistanutta kirihirmua tyydytä.

Bauke Mollema oli pitkään kiinni kakkospaikassa, mutta pari viimeistä päivää oli liikaa vaikka hän kuinka taisteli – eikä Trek-Segafredo-talli pystynyt tekemään mitään kapteeninsa auttamiseksi!

Nuoresta Wilco Keldermanista ei oikein ollut vielä tällä kertaa Robert Gesinkin korvaajaksi LottoNL-Jumbo joukkueen kapteenina.

Onhan varmasti moni muukin pettynyt, mutta ainakin näin katsojan näkökulmasta Movistar-talli voidaan laskea epäonnistujiin. Ei Nairo Quintanan kolmas sija huono sijoitus tietenkään ole, mutta hänen tavoite oli todellakin voittaa ja siihen nähden esitys oli ponneton (tosin myös huhuja jostakin parhaimman terän vieneestä sairaudesta on liikkunut). Eikä Alejandro Valverden kuudes sijakaan huono ole, mutta oli hänkin yllättävän vaisu, vaikka olisi voinut pystyä toki myös parempaankin, jos talli olisi ajanutkin Quintanan sijaan hänelle. Joukkuekilpailun voitto tosin heitä varmasti lämmittää sekä yksi etappivoitto (Ion Izaguirre) vihdoin toiseksi viimeisenä päivänä, mutta kyllä Sky jyräsi erityisesti Movistarin odotetun mäkivoiman yli kuin höyryjuna. Ne parhaat herkut eli mano a mano -taistelut vuorilla jäivät tänä vuonna aika laimeiksi.

Astanalle jäi varmasti myös hampaankoloon Fabio Arun romahdettua viimeisenä mäkipäivänä kolmanneksitoista, varsinkin kun Giron voittaja Vincenzo Nibalikaan ei onnistunut nappaamaan etappivoittoa.

Pari pettynyttä on jo suunnannut katseensa Espanjan ympäriajoon, Vueltaan. Tai ensi vuoden Tour de Franceen!

Col de Joux Plane

Vuoden 2016 Tour de Francen viimeisen vuoripäivän vaikein nousu Col de Joux Plane ansaitsee oman esittelynsäkin 20. etapin yleisen esittelyn lisäksi. Tästäkin vuoresta näkee – kuten monista muistakin mäistä – myös väliviivalla kirjoitettavaa versiota Joux-Plane.

Maagisia lukuja

 

TDF16_PP_JOUX PLANE_A

• korkeus 1 691 m
• nousumetrejä 987 m
• 11,6 km ylämäkeä
• keskijyrkkyys 8,5 %
• jyrkin kohta 12,5 %
• luokitus: hors catégorie

Kovia lukuja, mutta monien mielestä mäki on vielä lukujaan paljon ilkeämpi. Yksi vaikeuttava tekijä on se, että mäessä ei ole esimerkiksi Alpe d’Huezin mäestä tuttuja, nousua helpottavia neulansilmäkaarteita.

2016 on 12. kerta Tourilla

Tour de France on kiivennyt ennen vuotta 2016 Joux Planelle 11 kertaa. Ensimmäinen kerta ei ole ollut hirveän kauan aikaa sitten, vasta vuonna 1978. Tässä lista vuoren huipulle ensimmäisenä päässeistä:

Vuoden 2006 editiossa Floyd Landis teki aivan hämmästyttävän suorituksen kuroen kiinni seitsemän minuutin eron Oscar Pereiroon. Se olikin liian hyvää ollakseen totta, sillä Landis jäi kiinni kiellettyjen aineiden käytöstä vain pari päivää Pariisin voittoseremonioidensa jälkeen. Pereiro sai jälkikäteen kokonaiskilpailun voiton ja Carlos Sastre Joux Planen nousun ykkössijan.

Kolme kuolemaa

Muutakin dramatiikkaa liittyy Joux Planen voittajiin. Marco Pantanin traagisen kohtalon muistaa moni.

Mäen kuningas vuonna 1991 oli Thierry Claveyrolat, joka oli edellisenä vuonna voittanut koko Tourin mäkikirikilpailun pallopaidan. Claveyrolat, »Vizillen kotka», teki itsemurhan vain 40-vuotiaana. Pari viikkoa aiemmin hän oli aiheuttanut kolarin, jossa neljä ihmistä oli loukkaantunut.

Vuonna 1984 Tourin 19. etapilla italialainen Carlo Tonon törmäsi rajusti Joux Planen alamäessä vastavirtaan ajajeen harrastelijapyöräilijän kanssa. Hän oli useita päiviä koomassa sekä kärsi lopun ikäänsä onnettomuuden aiheuttamista vammoista. Hänen pyöräilyuransa loppui tuohon onnettomuuteen. Hänkin päätti itse päivänsä 41-vuotiaana.

Pomo meinaa poksahtaa

Vuoden 2000 Tourilla itse Lance Armstrong oli vaikeuksissa Joux Planen raatelevassa nousussa. Se taisi olla ainoa kerta kun hän oli todella vaikeuksissa seitsemän hallintavuotensa aikana. Armstrong sanoi etapin jälkeen: »Se oli epäilemättä surkein päiväni pyörän päällä koskaan.»

Youtubesta löytyy muidenkin vuosien Joux Plane -etapeista materiaalia, Marco Pantania ja muita…

Huikeita maisemia

Tässä The Col Collectiven ja Mike Cottyn hieno esittelyvideo vaikka niille, jotka himoavat itsekin lähteä vuorta huiputtamaan:

Tässä videolla näkyy se alamäki Joux Planen huipulta Morzineen, vauhtia riittää:

Joux Plane on todellinen klassikko, joka varmasti on monien kukkuloiden mestästäjien »jonakin näistä päivistä minäkin» -listalla. Se ei ole kaikkein vaikein, mutta petollisen hankala. Erityisesti kova alkurinne pitää malttaa ottaa rauhallisesti, jos meinaa huipulle asti jaksaa nousta.

* * *

Lue myös:
• Mont Ventoux – Tourin jättiläinen numero 1
• Col du Tourmalet
• Tourin mäet – Kirjavinkit mäkimiehille
• Marco Pantanin ylämäki
• Federico Bahamontes – Toledon kotkan jäätelötuutti

20. etappi esikatselussa – Tour de France 2016

Tour de France 2016
20. etappi: Megève —> Morzine

Päivä: Lauantai 23.7.2016
Lähtö: Megève
Maali: Morzine
Pituus: 146,5 km
Etapin laji: Vuoristoetappi
Nousumetrejä: 3421 m

20_etappi_kartta_2016_tour

Megève on tätä vuonna ollut Tourin järjestäjien suosikki, sillä 18. etappi päättyi sinne ja nyt 20. etappi lähtee sieltä matkaan. Etapin maali Morzine on ollut Tourin isäntäkaupunki jo 19 kertaa ennen tätä kesää. Siitä edellistä maalikertaa ei ehkä niin mielellään muistella, sillä vuonna 2006 voittaja oli pian testosteronihuijariksi paljastunut Floyd Landis. Historiankirjoissa lukeekin tuon etapin voittajana Carlos Sastre, joka pari vuotta myöhemmin voitti koko Tourin. 1997 voiton Morzinessa vei Marco Pantani, kaksi voittoa on poiminut Richard Virenque (2000 ja 2003).

20_etappi_profiili_2016_tour

Tourin viime vuosien trendi on ollut tällaiset viimeisten päivien ’lyhennetyt’ vuoristoetapit, siis alle parinsadan kilometrin etapit. 20. etappikin on ’vain’ 146,5 km pitkä. Etapit ovat toimineet halutulla tavalla eli  jännitystä on ollut tarjolla enemmän – pidemmät vuoristoetapit tässä vaiheessa kisaa tuppasivat usein olemaan etappien alkupäästä aikas turhaa väsyneiden miesten ajelua.

Nytkin asetelma on 19. etapin jälkeen hyvin mielenkiintoinen. Jos haavoittunut Chris Froome pitänee paikkansa, hänen takanaan tullaan vielä kamppailemaan kovaa. Isäntämaan kunnian pelastaja Romain Bardet nousi etappivoittonsa myötä jo kakkoseksi, Bauke Mollema valui taas siltä paikalta melkein kympin sakista ulos. Kakkosen ja seiskana olevan Alejandro Valverden ero on vain hieman tuli kaksi minuuttia. Kisan yllättäjä Adam Yates osoitti hieman väsyminen merkkejä, onko hän seuraava joka tullaan tiputtamaan?

Myös tällä etapilla on neljä vuorta, kasvavassa järjestyksessä:

  • Km 21,0 • Col des Aravis (1 487 m) • 6,7 km ylämäkeä keskijyrkkyydellä 7 % • catégorie 2
  • Km 45,5 • Col de la Colombière (1 618 m) • 11,7 km ylämäkeä keskijyrkkyydellä 5,8 % • catégorie 1
  • Km 93,5 • Col de la Ramaz (1 619 m) • 13,9 km ylämäkeä keskijyrkkyydellä 7,1 % • catégorie 1
  • Km 134,5 • Col de Joux Plane (1 691 m) • 11,6 km ylämäkeä keskijyrkkyydellä 8,5 % • hors catégorie

Jos Col des Aravis (2. kat.) ajellaan vielä rauhallisesti, Col de la Colombièren (1. kat.) usein ajettu mäki innostanee jo iskuihin. Col de Ramaz on vielä vaikeampi, punaisia kilometrejä on liki kymmenen ja mustan puolella (kymmenen prosentin molemmin puolin) mennään parin kilometrin ajan.

20_etappi_ramaz_2016_tour

Tämän heinäkuun kokonaiskisan loppuhuipentuma nähdään Col de Jeux Planen rinteillä. 11,6 kilometriä keskijyrkkyydellä 8,5 %. Hors catégorie. Pelkkää punaista ja pitkään mustaa. Moni sanoo, että Mont Ventoux’n lisäksi Jeux Plane on tämän Tourin vaikein mäki: koko ajan jyrkkä ja vaihteleva nousuprosentti ei anna hetkenkään helpotusta. Harrastajien nähdään mäessä monesti tuuppaavan pyöriään vaikeimmissa kohdissa. Pystyykö kukaan uhmaamaan yhä Marco Pantanin nimissä olevaa ennätystä 32 min 50 sek vuodelta 1997?

 

20_etappi_jouxplane_2016_tour

 

The Col Collective on tehnyt tästäkin noususta hienon esittelyvideon. Tosin Mike Cotty saa tämänkin mäen näyttämään hieman liian helpolta. Maisemat ovat taas kerran huikeat!

Eikä ylämäen jälkeen sovi vielä herpaantua, sillä alamäki on jyrkkä ja tekninen. Viimeinen kilometri on tasaisempi.

20_etappi_loppu_2016_tour

 

Tästä rääkistä selvinneet ajajat pääsevät tämän Tourin ainoalla lentokoneella tehtävällä siirtymällä Pariisiin viimeistä etappia ja loppujuhlallisuuksia varten.

19. etappi esikatselussa – Tour de France 2016

Tour de France 2016
19. etappi: Albertville —> Saint-Gervais Mont Blanc

Päivä: Perjantai 22.7.2016
Lähtö: Albertville
Maali: Saint-Gervais Mont Blanc – Le Bettex
Pituus: 146 km
Etapin laji: Vuoristoetappi
Nousumetrejä: 3743 m

19_etappi_kartta_2016_tour

Etappi on lyhyt, vain 146 kilometriä, mutta nousumetrejä (3743) on kolmanneksi eniten tämän vuoden Tourilla. Talviolympialaisten isäntäkaupunki Albertville on isännöinyt Tourin etappia vain kaksi kertaa aiemmin. Maalimäki Le Bettex on taas ollut ohjelmistossa vain kerran aiemmin, vuonna 1990.

19_etappi_profiili_2016_tour

Matkalla on neljä mäkeä, joista kaksi ensimmäistä poljetaan alkuverryttelynä  kahdelle viimeiselle, jotka ovat sitten kovia haasteita.

  • Km 42,5 • Col de la Forclaz de Montmin (1 157 m) • 9,8 km ylämäkeä keskijyrkkyydellä 6,9 % • catégorie 1
  • Km 73,5 • Col de la Forclaz de Queige (870 m) • 5,6 km ylämäkeä keskijyrkkyydellä 7,8 % • catégorie 2
  • Km 96,5 • Montée de Bisanne (1 723 m) • 12,4 km ylämäkeä keskijyrkkyydellä 8,2 % • hors catégorie
  • Km 146,0 • Le Bettex (1 372 m) • 9,8 km ylämäkeä keskijyrkkyydellä 8 % • catégorie 1

Montée de Bisanne

 

19_etappi_bisanne_2016_tour

Montée de Bisanne on päivän ainoa ja ehkä tämän vuoden kisan tuntemattomin hors catégorie -nousu. Mittaa on kuitenkin 12,4 km eikä jyrkkyyskään ole pieni (8,2 %). Huipulta (1723 m) lasketaan alas pitkään ja hartaasti (melkein 40 kilometriä), mennäänpä edellispäivän aika-ajon reitin mäkikin (Côte de Domancy) alaspäin. Sitten tulee seinä vastaan.

Le Bettex

 

19_etappi_montblanc_2016_tour

Le Bettex’n nousu alkaa julmasti: ensimmäinen kilometri on kaikkein jyrkin. Se onkin keskijyrkkyydeltään 12,9 %. Pari seuraavaa kilometriä eivät ole paljoa helpompia, mutta sitten on muutama helpompi, kunnes taas luvassa on vaikeampaa. Jos alkukilometreillä saadaan apuajajat tiputettua, on kokonaiskilpailun pääpukareilla pitkä mäki edessään sitä todellista välienselvittelyä varten. Nyt kannattaa ottaa riski ja tehdä isku ajoissa? Jos se jää taas vain viimeiselle kolmelle kovalle kilometrille, sillä ei kovin montaa sijaa pysty kokonaiskisassa nousemaan.

Kuka vielä jaksaa nousta?

Chris Froomen takana seuraavat kymmenen ovat vain hieman yli neljän minuutin sisällä, joten loppumäessä tämä porukka laitetaan uuteen järjestykseen. Aikaa parannella sijoitusta on enää kaksi vuoristopäivää. Kenen jalat jaksavat vielä kolmannella viikolla? Jatkavatko Romain BardetRichie Porte ja Fabio Aru viime päivien hyvää menoaan? Onnistuessaan kaikilla heistä on vielä mahdollisuudet nousta podiumille Pariisissa.

Entä se historiallinen tilanne, että tänä vuonna ei ole vieläkään yhtään ranskalaista, italialaista tai espanjalaista etappivoittajaa… Luulisi yritystä ja jännitystä vielä riittävän, vaikka kokonaiskilpailun johtajaa on enää vaikea horjuttaa. Niin vakuuttavaa on Froomen ja koko Sky-joukkueen ajo ollut – eikä onneksi aina niin tylsää kuin aiemmin. Tylsyyteen ovat valitettavasti vaipuneet tällä kertaa ihan toiset joukkueet, joilla olisikin myös kasvoja pestäväksi jäljellä olevien kahden vuoristoetapin aikana.