Aihearkisto: Tour de France

Tuleva ranskalainen Tour-voittaja?

Ranskalainen ajaja on voittanut Tour de Francen viimeksi vuonna 1985. Yli 30 vuotta on ranskalaisille pyöräilynrakastajille järkyttävän pitkä aika. Eddy »Kannibaali» Merckxin valtakauden loputtua alkoi Ranskan pyöräilyn viimeisin kultakausi. Merckxin kesäpaidan väri oli keltainen, sillä hän hallitsi myös Touria vuosikaudet, kunnes Bernard Thévenet onnistui kukistamaan tämän kaikkien aikojen parhaan pyöräilijän vallastaan. Ja kaksi voittoa taistelleen Bernardin takaa tuli myös toinen, vielä kovempi, nimittäin Bernard Hinault.

Hallinnasta kuivaan kauteen

Vuodet 1975–1985 olivat ranskalaisten hallintaa Tourilla. Thévenet voitti 1975 ja 1977, sitten Hinault 1978, 1979, 1981, 1982 ja vielä 1985. Mäyrän voittojen välissä Touria hallitsi Laurent »Intellektuelli» Fignon, joka voitti vuosien 1983 ja 1984 kisat. Näin ollen kymmenessä vuodessa vain kaksi kertaa voitto matkasi kotimaan ulkopuolelle. 1976 Thévenet ja viimeistä Touriaan ajava Raymond Poulidor eivät onnistuneet estämään belgialaisten rynnistystä ja loistavan mäkimiehen, kuusinkertaisen mäkikirikilpailun mestarin Lucien Van Impen ainoata kokonaiskilpailun voittoa. Vuonna 1980 Hinault joutui riisumaan keltaisen paitansa ja jättämään kisan kesken loukkaantumisen takia, joten vihdoin hollantilainen Joop Zoetemelk pääsi nousemaan keskipallille, neljä kertaa hän oli joutunut tyytymään toiseen sijaan.

Tombeau Laurent Fignon 23.12.2016
Laurent Fignon, ranskalaisen pyöräilyn tähti 1980-luvulla.

Vuoden 1985 jälkeen ranskalaisille alkoi kuiva kausi. Hinault tuli vielä 1986 kakkoseksi ja 1989 Fignon hävisi Tourin historian tiukimman kisan samalle miehelle kuin Hinault kolme vuotta aiemmin eli Greg LeMondille. Sitten kolmen parhaan joukkoon pääsi vasta Richard Virenque, joka on kolmas 1996 ja seuraavana suvena pykälää parempi. Ja aina vaan vaikeammaksi meni, sillä vasta 2014 nähtiin seuraavan kerran kotimaan ajaja Champs-Élysées-bulevardilla tuulettelemassa kokonaiskilpailun menestystä. Silloin yllättäen ranskalaisia olikin voittajan, Vincenzo Nibalin, molemmilla puolilla: veteraani Jean-Christophe Péraud kakkosena ja nuori leijona Thibault Pinot kolmosena (kaikkiaan 6 ranskalaispolkijaa oli kahdenkymmenen parhaan joukossa).

Toivo herää taas

Tämän jälkeen epätoivo on vaihtunut toivonkipinään, semminkin kun seuraavana vuonna nuortenkisan voittajan, kolumbialaisen Nairon Quintanan takana oli ranskalaiskolmikko Romain Bardet, Warren Barguil ja Thibaut Pinot. Viime kesänä Bardet jatkoi loistavia otteitaan ja nousi upeasti toiseksi kokonaiskilpailussa vahvan kolmannen viikon ansiosta. Hän jätti taakseen myös Quintanan. Suvereeni Tour-hallitsija Christopher Froome oli kuitenkin yhä yli neljä minuuttia vahvempi. Mutta näin lähelle voittoa ranskalainen ajaja ei ollut pitkään aikaan päässyt, sillä ero voittajaan oli Péraudilla kaksi vuotta aiemmin liki kaksinkertainen.

Péraud on jo uransa lopettanut, mutta näin montaa kokonaiskisan voittoa havittelevaa fransmannia ei ole näyty aikoihin. Koska se voitto vihdoin jää kotimaahan? Ja kuka sen voiton ottaa?

Kovimmassa kurssissa on tällä hetkellä 26-vuotias Bardet, jolla on vielä monta vuotta aikaa yrittää kavuta vielä yhtä sijaa ylemmäs. Samanikäinen Pinot taas on kahdella viime Tourilla ollut epätasainen (ja epäonninenkin), ja joku voi jo hieman alkaa epäilemään löytyykö mieheltä tarvittavaa tasaisuutta ja sitkeyttä kolmen viikon mieheksi ja kisan voittoon asti. Jos kaikki menee nappiin, niin mikä ettei, sillä onhan hän myös aika-ajoaan petrannut. Vuoden 2012 Tour de l’Avenir -voittaja Barguilin näytön paikka on pian, sillä 25-vuotiaan Sunweb-tallin ajajan täytyisi vielä nostaa tasoaan, jotta parantaisi toissavuoden 14:sta sijaansa. Entä sitten Julian Alaphilippe (24 v.)? Mihin suuntaan hän kehittyy, sillä iskijä-tyyppinen ajaja on näyttänyt kehittyneen myös mäkimiehenä.

Kultainen pyörä

Mutta taas kuuluu kummia Bretagnesta, joka on tuottanut aikojen saatossa niin monet Ranskan kovimmista kammenpyörittäjistä. Painakaa mieleenne nimi David Gaudu, sillä hänestä kohistaan Ranskan pyöräilypiireissä kovasti.

Vuosi 2016 oli David Gaudulle kovan kehityksen vuosi. Toukokuussa hän voitti Tšekin tasavallassa kolmen päivän Peace Race U23 (ranskaksi Course de la Paix espoirs) -kisan. Elokuussa hän kisaili rinta rinnan ammattilaisten parhaimmiston joukossa Tour de l’Ain -kisassa ollen sen viides. Kauden kruununa hän voitti kahdeksanpäiväisen Tour de l’Avenir -etappikisan, jota pidetään U23-ajajien, eli 23 tai nuorempien, (joita ranskaksi kutsutaan hauskasti sanalla espoir, ›tulevaisuuden toivot›, ›lupaukset›, ›toiveet› – niitähän heihin ladataan) Tour de Francena.

David Gaudu, ranskalaisen pyöräilyn suurin lupaus.

Vélo Magazinen viime numerossa (#547, décembre 2016/janvier 2017) jaettiin taas palkintoja viime vuoden parhaille ranskalaisille ja kansainvälisille pyöräilijöille. Kansainvälinen jury muuten valitsi vuoden 2016 Kultainen pyörä -kisan (Vélo d’Or Mondial) voittajaksi Peter Saganin (86 pistettä), ennen Chris Froomea (70 pistettä) ja Nairo Quintanaa (43 pistettä).

Kansallisen juryn valinta vuoden parhaaksi ranskalaisajajaksi oli Romain Bardet (120 pistettä), toisena Arnaud Démare (88) ja kolmantena Julian Alaphilippe (62). Muistutettakoon tässä välissä, että samaan kisaan osallistuvat myös maastopyöräilijät ja ratapyöräilijät, joten viime vuosien voittajien joukosta löytyy myös maastotähti Julien Absalon (kolme kertaa peräkkäin) ja ratamestari Gregory Baugé.

Nuorten kisan eli Vélo d’Or Espoirs voitto taas on vuodesta 1995 lähtien laskettu kisoista kerättyjen pisteiden perusteella. Tänä vuonna voittaja keräsi ennätykselliset 1433 pistettä. David Gaudu oli voittajan nimi.

David Gaudu on ranskalaisen pyöräilyn suurlupaus
David Gaudu 2016.

Näiden temppujen Gaudu hän sai ensimmäisen ammattilaissopimuksensa FDJ-tallissa, jossa hän hän ehti olla vain muutaman kuukauden harjoittelijan statuksella (stagiaire). Kokenut FDJ-tallin tallipäällikkö Marc Madiot, itsekin muuten vahna Tour de l’Avenir -voittaja, oli vakuttunut: »Olen kahdenkymmenen vuoden ollut onnekas kohdatessani muutamia ilmiömäisiä lahjakkuuksia. Ne voidaan laskea yhden käden sormista. Hän kuuluu niihin.» (Vélo Magazine 547, s. 44.)

Pikachu

Mukiinmenevän kisamenestyksen lisäksi Gaudua kiidättää nuorikaisen potentiaalista liikkuvat hurjat tarinat. Hän on mitoiltaan perinteisen mäkimiehen mitoissa, sillä pituutta on 1,73 m mutta painoa vain 53–54 kiloa. Mäessä häntä kiidättää hirmuinen moottori, sillä testeissä on mittauttanut VO2max-arvoikseen 92 ml/min/kg ja kentälläkin 90! Mutta näin käsittämättömän kovat luvutkaan eivät takaa kenestäkään automaattisesti kovaa mäkimiestä, sillä todellisen mäkimiehen täyty jaksaa kiitää useampi mäki peräjälkeen sekä kestää korkeaa, vähähappista ilmanalaa.

No, kuinka sujuu nuorelta herralta kiipeäminen, sillä eihän hän edes ole kotoisin vuoristoseudulta. Ensimmäisen vuorensa kisassa Gaudu ajoi vuoden 2013 Classique des Alpes Juniors -kisassa, jossa hän iski heti ensimmäisessä nousussa Kissan Kukkulalla (Le Col du Chat). Seuraavat kolme nousua hän ajoi kisan kärjessä, kunnes törmäsi kissan kanssa ja kaatui. En tiedä oliko kissa musta, mutta kisan voiton Gaudu menetti tähän kolariin.

Ranskan nuorten joukkueen valitsija Pierre-Yves Châtelon on vakuuttunut: »En ole ikinä nähnyt moista mäkimiestä.» Hänen entinen amatöörijoukkueensa valmentaja Rodolphe Henry taas kertoo kuinka Pyreneillä harjoitusleirillä helmikuussa 2015 hän päätti lähettää muut ajajat jo hotellille, mutta tehdä vielä Gaudulle  julman testin Tourista tutulla Col du Portillonilla. Gaudu pistettiin tekemään auton torven töräytyksestä kymmennen sekunnin sprinttejä ylämäkeen, sitten 20 sekuntia normivauhtia ja taas 10 sec kiri jne. Kovatkin kuskit hyytyvät yleensä viimeistään kymmenen, viidentoista vedon jälkeen. Gaudu se vaan jatkoi vetojaan. Autossa istuneet alkoivat jo epäuskoisena kaivelemaan äläpuhelimiaan taskuistaan kuvatakseen nuoren toivon suoritusta. Gaudu jaksoi vetää samaan tyyliin mäen päälle asti! Ei ihme, että Gaudun iskuja verrataan nuoren Alberto Contadorin tyyliin. (Vélo Magazine 547, s. 44–45.)

Gaudua odotellessa

Bardet, Pinot, Barguil… Gaudu. Nyt on ranskalaisten pullat paremmin uunissa kuin aikoihin, joten Tourin kotimaassa seuraavia ajoja odotellaan palkintopallin kiilto silmissä. Itse rohkenen veikata, että viimeistään 2020 loppuu fransmannien kuiva kausi.

Gaudua tuskin nähdään Tourilla vielä tulevana kesänä, antaa hänen vielä kehittyä ja harjaantua kisailijana. Itsekin hän tunnustaa: »Ammattilaiseksi tulessa lähdetään taas nollasta. On vielä valtavasti tietä kuljettavana. Luonnollisestikin pidän eniten etappikisoista. Isot etappikisat vuorineen, kolmen viikon kisat, niistä minä haaveilen. […] Ja unelmani on voittaa sellainen. Unelma, joka voisi muuttua tavoitteeksi.» (Vélo Magazine 547, s. 48.)

En attendant Godot oli Samuel Beckettin kuuluisa näytelmä (kyllä, hän kirjoitti sen ensin ranskaksi, vasta pari vuotta myöhemmin käänsi itse englanniksi nimellä Waiting for Godot), jossa odoteltiin Godot-nimistä henkilöä, joka ei sitten koskaan saapunutkaan. Huomenna hän tulee on yksi suomennos näytelmän nimestä, Godota odotellessa toinen. Tätä huomista ranskalaiset ovat odotelleet pitkään. Mutta jos Godot ei koskaan tullut, niin nyt uskotaan Gaudun tulemiseen. Gaudua odotellessa. En attendant Gaudu…

* * *

 

Täällä treenivideo, jossa David Gaudu ja Leo Vincent vetävät mäkitreeniä:

http://www.directvelo.com/videos/132/stage-equipe-de-france-espoirs-leo-vincent-david-gaudu-dans-la-montee-de-valmeinier

Jalkapalloilija ja pyöräilijä kilpasilla

Monesti ainakin me Tour de France -fanit mielellämme toistamme sitä, että Tour on maailman suurin vuosittain järjestettävä urheilutapahtuma. Muutenkin sen edelle koossa menevät vain joka neljäs vuosi järjestettävät jalkapallon MM-kisat ja olympialaiset. No, onhan ne paraikaa järjestettävät jalkapallon EM-kisatkin iso tapahtuma, mutta eipäs tällä kertaa vertailla kummalla on isommat lelut, vaan tarkastellaan minkälaisia eroja näiden huippu-urheilijoiden – jalkapalloilijoiden ja pyöräilijöiden – välillä on.

Kesäkuun Vélo Magazine’ssä oli aiheesta pieni teema (Vélo Magazine, juin 2016, s. 172–177.). Otetaan siitä vauhtia leikkimieliseen vertailuun.

Kalorikulutus

Jalkapallo-ottelu kestää sen puolitoista tuntia ilman lisäaikaa, joten maantiepyöräilykisat ovat selkeästi kestoltaan pidempiä. Kun pyöräkisa, niin klassikokisat kuin monet grand tour kisan etapitkin, kestävät usein sen kuutisen tuntia, kuluu pyöräilijältä helposti 6000–7000 kaloria kilpailusuorituksen aikana. Jalkapallo-ottelussa juostaan usein rajusti kiihdytellen jopa yli kymmenen kilometriä, joten kyllä siinäkin kuluu sellaiset 1500 kaloria. Eroksi muodotuu suorituskyvyn ja sen säilyttämisen kannalta se, että pyöräilijän on pakko tankata paljon enemmän suorituksen aikana. Jalkapalloilija voi tyytyä väliajalla pieneen, 30–60 gramman hiilihydraattiannokseen urheilujuomassa tai vaikka geelistä. Pyöräilijän on taas säilyttääkseen iskunsa kisan loppuun asti nautittava sellaiset 60–90 grammaa hiilihydraattia per tunti, muuten tulee noutaja. Näin ollen pyöräilyssä energian imeytyminen saattaa aiheuttaa ongelmia, sillä maha ei välttämättä ole aina samalla aaltopituudella kuin ajaja haluaisi.

Rasvaprosentti

Ammattipyöräilijöitä usein pilkataan siitä, että heillä on ruumiinrakenne kuin pulkkanaruilla. No, onhan niitä isolihaksisempia sprinttereitäkin, mutta yhtä kaikki, rasvaprosentti pyritään pyöräilyssä pitämään mahdollisimman alhaisena, muillakin kuin vuoristokauriin lailla mäissä kiipeävillä erikoismiehillä. Mäkimiesten rasvaprosentti on usein viiden prosentin luokkaa, muilla Tour-tason pyöräilijöillä se on korkeintaan muutaman prosentin korkeampi. Nykyjalkapalloilijat ovat hekin kyllä vauvatalinsa usein jo kuluttaneet, sillä esimerkiksi belgian maajoukkueen pelaajien rasvaprosentti pyörii haarukassa 8–10 %. Urheilun tutkimuksen keskittyneen Bakala Academyn tieteellinen johtaja Peter Hespel kertoo samanlaisista prosenteista myös heidän mittauksissaan. Vaikka jalkapalloilijat olisivatkin ruuminrakenteeltaan vankempia, ei heidän rasvaprosenttinsa ole merkittävästi suurempi.

Paino laajemminkin ottaen on myöskin enemmän rajoittava tekijä pyöräilyssä, joten pyöräilyssä harvat kirimiehetkään painavat paljon yli 80 kiloa, kun jalkapallossa taas Oliver Giroud tai Romelu Lukaku -tyyppiset pelaajat voivat kaikkine lihasmassoineen painaa jopa yli 90 kiloa (Lukaku taisi painaa 94 kg).

Nopeat ja hitaat lihassolut

Vaikka pyöräilijä olisi kuinka kirimies tyyliin isolihaksinen Marcel Kittel, on hänellä oltava paljon myös niin kutsuttuja hitaita lihassoluja, jotta hän pääsee sinne loppusuoralle asti, sillä sinne on usein 200–250 kilometriä matkaa. Näin ollen suhdeluku on hitaiden hyväksi noin 70 % versus 30 % jopa sprinttereillä, muilla hitaita on sitäkin enemmän. Sitä vastoin jalkapalloilijoilla solujen suhde on tasapainoinen, likipitäen puolet ja puolet, eikä heidän myöskään tarvitse erityisesti harjoitella kestävyysominaisuuksiaan.

lionel_messi_player_of_the_year_2011

VO2 max

Maantiepyöräilyssä maksimaalinen hapenottokyky on ratkaisevan tärkeä ominaisuus, oikea sine que non eli jos sitä ei ole riittävästi, ei ole mitään asiaa huipulle. Joskus näkee arvioitavan, että korkeimmalle ammattilaistasolle päästäkseen ajajalla täytyy olla VO2 max vähintään 75. Jalkapallossa huipputasolla riittää Hespelin mukaan 50–60, sillä siinä suoritukset ovat hyvin erityyppisiä kuin pyöräilyssä. Jalkapallossa ei 90:n minuutin keskinopeudella ole merkitystä, toisin kuin pyöräilyssä, jossa pitää sitten olla huippuiskussa vielä kuuden tunnin suorituksen viime metreilläkin.

Leposyke

Entä sydän? Ammattipyöräilijöillä leposyke on pitkäkestoisen harjoittelun myötä laskenut hyvin alhaiseksi, usein välille 35–40. Ammatikseen jalkapalloa pelaavat saavat testeissä arvoja välillä 45–55, joka sekin on erinomainen tulos. Pyöräilijät harjoittelevat 20–30 tuntia, jonka he ovat miltei koko ajan liikkeessä. Jalkapallo taas sisältää tietenkin paljon teknistä harjoittelua jne, eivätkä he liiku koko aikaa kieli vyön alla, mikä selittää tätä eroa.

Tekniikan oppiminen

Vielä yksi pieni ero, eläköön sekin. Kun pyöräily ei kuitenkaan ole teknisesti niin vaikeaa oppia, voi lajiin vaihtaa vielä aikuisuuden kynnyksellä ja silti saavuttaa huipputason. Ei ole tavatonta kuulla pyöräilijästä, joka on vaihtanut lajia vaikka 18-vuotiaana ja päätynyt ammattilaiseksi asti. Jalkapallossa tämä on käytännössä mahdotonta, sillä lajityypillinen harjoittelu täytyy alkaa hyvin paljon aikaisemmin, että koordiaatio ja tekniikka saadaan riittävälle tasolle. Se vaatii tuhansia ja tuhansia tunteja harjoittelua.

Molemmat lajit ovat huipulla äärimmäisen kovia ja kilpailu on kovaa, joten tämä leikkimielinen vertailu ei suinkaan halua asettaa kumpaakaan toisen yläpuolelle. Ainoastaan toin esille muutamia eroja. Eläköön ne erot, nauttikaamme molemmista hienoista lajeista!

Critérium du Dauphiné valmistaa Tourille

Kuten Tour de France aikoinaan, myös Critérium du Dauphiné -kisa syntyi lehden mainostempauksena. Georges Cazeneuve oli mukana perustamassa toisen maailmansodan jälkeen Dauphine libéré -lehteä ja hän myös ideoi pyöräkisaa lehden aseman vankistamiseksi. Pyöräily oli tuolloin suosituimpia yleisölajeja, joten vuonna 1947 ensimmäisen kerran järjestetystä Critérium du Dauphiné libéré -kisasta tulikin pian hyvin suosittu, niin ajajien kuin katsojienkin parissa sekä taloudellinen menestys. Myös Dauphine libéré –lehti alkoi menestyä ja Grenoblessa päämajaansa pitävää lehteä luetaan nykyäänkin laajalti Rhône-Alpesin aluella ja siitä tehdään useita eri editioita eri departementtien asukkaille.

Georges Cazeneuven veljenpoika Thierry Cazeneuve on muuten myös työskennellyt sekä setänsä perustamassa lehdessä että pyöräkisassakin. Georges oli kisan johtaja vuodet 1947–1980, Thierry 1988–2009. Thierry on myös kirjoittanut useita kirjoja pyöräilystä, joista on pakko mainita legendaarisen Pierre Chanyn kanssa kirjoitettu klassikkojärkäle La fabuleuse histoire du Tour de France sekä myös nyt käsiteltävän kisan historiikki La grande histoire du Critérium du Dauphine libéré 1947–2007.

Tourin järjestäjä osti tapahtuman

Vuodesta 2010 lähtien kisan on järjestänyt ASO eli Amaury Sport Organisation, joka on myös Tour de Francen järjestäjä. Järjestäjän vaihtuessa kisan nimestä tiputettiin lehteen viittaava viimeinen sana pois. Nykyään kilpailun mini on Critérium du Dauphiné ja kisan johtoon nousi Bernard Thévenet, kaksinkertainen Tour-voittaja (1975 & 1977) ja samoin kaksinkertainen Dauphiné-voittaja (1975 & 1976).

criterium_du_dauphine_logo

Viime vuosina Dauphiné on vakiinnuttanut asemansa tärkeimpänä »Tourinaluskisana». Dauphinén voittajan harteille on usein puettu Tourin ennakkosuosikin viitta. Tänäkin vuonna monet Tourin kokonaiskilpailun kovimmat kilpakumppanit hakevat asetelmia ja testaavat kuntoaan tässä Rhône-Alpesin alueen kahdeksanpäiväisessä kisassa, kun mukana ovat viime vuoden voittaja Christopher Froome, haastajat Alberto Contador, Fabio Aru, Richie Porte sekä kotimaan suurimmat toivot Thibaut Pinot ja Romain Bardet.

Tourin kuninkaantekijä?

Mikään automaattinen Tourin kuninkaantekijä Dauphiné ei toki ole, vaikka yksitoista kertaa Tourin voittaja on myös Dauphinéssa juhlinut (laskuista on poistettu Lance Armstrongin kaksi Dauphiné–Tour-voittoa). Esimerkiksi viimeisen kymmenen vuoden aikana Dauphiné–Tour-tupla on onnistunut kolme kertaa. Voittaja on tällöin aina ollut Sky-tallin miehiä: Bradley Wiggins vuonna 2012 sekä Christopher Froome 2013 ja 2015.

Kukaan ei ole voittanut kisaa kolmea kertaa enempää ja Froomella on mahdollisuus nousta tähän kolmen voiton kaartiin. Neljä ajajaa on kolme kertaa keskimmäiselle pallille noussut: ranskalaiset Nello Lauredi, Bernard Hinault ja Charly Mottet sekä espanjalainen Luis Ocaña. Hassu trivia on se, että italialainen ajaja ei Dauphiné-kisaa ole koskaa voittanut, vaikka makaroonimaan ajajat ovat useammin tehneet ryöstöretkiä Tourille kuin ranskalaiset Giroon.

criterium_ancien

* * * *

Voittajat

Moni Tour-mestari löytyy myös Dauphinén voittajalistalta, kuten Louison BobetJacques AnquetilRaymond PoulidorLuis OcañaEddy Merckx, Bernard Thévenet, Bernard Hinault ja Miguel Indurain.

Listauksessa lihavoidut voittivat myös Tour de Francen samana vuonna.

1947  Édouard Kablinski
1948  Édouard Fachleitner
1949  Lucien Lazarides
1950  Nello Lauredi
1951  Nello Lauredi
1952  Jean Dotto
1953  Lucien Teisseire
1954  Nello Lauredi
1955  Louison Bobet
1956  Alex Close
1957  Marcel Rohrbach
1958  Louis Rostollan
1959  Henry Anglade
1960  Jean Dotto
1961  Brian Robinson
1962  Raymond Mastrotto
1963  Jacques Anquetil
1964  Valentin Uriona
1965  Jacques Anquetil
1966  Raymond Poulidor
1967 & 1968 kisaa ei järjestetty
1969  Raymond Poulidor
1970  Luis Ocaña
1971  Eddy Merckx
1972  Luis Ocaña
1973  Luis Ocaña
1974  Alain Santy
1975  Bernard Thévenet
1976  Bernard Thévenet
1977  Bernard Hinault
1978  Michel Pollentier
1979  Bernard Hinault
1980  Johan van der Velde
1981  Bernard Hinault
1982  Michel Laurent
1983  Greg LeMond
1984  Martin Ramirez
1985  Phil Anderson
1986  Urs Zimmermann
1987  Charly Mottet
1988  Luis Herrera
1989  Charly Mottet
1990  Robert Millar
1991  Luis Herrera
1992  Charly Mottet
1993  Laurent Dufaux
1994  Laurent Dufaux
1995  Miguel Indurain
1996  Miguel Indurain
1997  Udo Bölts
1998  Armand De Las Cuevas
1999  Aleksandr Vinokurov
2000  Tyler Hamilton
2001  Christophe Moreau
2002  Lance Armstrong
2003  Lance Armstrong
2004  Iban Mayo
2005  Íñigo Landaluze
2006  Levi Leipheimer
2007  Christophe Moreau
2008  Alejandro Valverde
2009  Alejandro Valverde
2010  Janez Brajkovič
2011  Bradley Wiggins
2012  Bradley Wiggins
2013  Chris Froome
2014  Andrew Talansky
2015  Chris Froome

Lisäys:
2016 Chris Froome

* * * *

Tour & Giro: latinalaiset siskokset?

Ranskaa ja Italiaa kutsutaan joskus latinalaisiksi siskoksiksi. Naapuruksilla on yhteistä kielitaustaa latinan kautta, pitkät historialliset yhteydet monella tasolla ja vaikka mitä yhdistävää, kuten rakkaus pyöräilyyn ja suuriin etappikisoihin.

Ovatko Tour de France ja Giro d’Italia sitten sisarkisat? Entä mikä on sisarusten suhde ja nokkimisjärjestys? Vanhempi sisko Tour (s. 1903) on pysynyt monessa mielessä ykkösenä, mutta myös Giro (s. 1909) on pitänyt pintansa hyvin jo yli vuosisadan.

Molemmilla kisoilla on ollut suuri merkitys kansallisen identiteetin pönkittäjänä. Kisojen kansallisuuteen liittyen tulee mieleeni yksi ulottuvuus, jossa siskokset ovat erilaisia. Väittäisin, että Giro on ollut selkeästi leimallisemmin italialaisten oma kisa. Siis siinä merkityksessä, että he ovat paremmin oman kisansa pankintopallia hallinneet.

Ulkomuistista olisin arvioinut, että italialaiset ovat voittaneet omista ympäriajoistaan 2/3, kun taas Tourin voitot ovat lähteneet suurinpiirtein samassa suhteessa ulkomaalaisten kyytiin.

Taulukot esiin ja laskuhommiin. Pikkusisko ensin: 98:sta Girosta vain 30 kertaa voitto on karannut isäntämaan ulkopuolelle. Eli ulkomaalaisia voittajia olikin alle 30 %. Tour on ajettu 102 kertaa ja ranskalaiset ovat voittaneet 36 kisaa eli karvan yli kolmasosan. Italialaiset ovat siten täysin ylivoimaisia kotivoittojen vertailussa.

Vertailun vuoksi kerrottakoon myös, että Tourin ensimmäinen ulkomaalainen voittaja löytyi jo seitsemännellä kerralla, sattumalta sinä samana vuonna kun ajettiin ensimmäinen Giro eli vuonna 1909. Toki Girossakin on ollut pitkään mukana ulkomaalaisia kilpailijoita, mutta italialaisten voittoputki oli katkeamaton peräti vuoteen 1950 asti. Tuolloin voittaja tuli pohjoisen rajan takaa, kun Hugo Koblet vei voiton Sveitsiin.

Vuoroin vieraissa?

No kuinkas kansallisaarteiden ryöstäminen on siskoksilta onnistunut? Tässäkin suhteessa italialaiset näyttävät vetävän pidemmän korren. Ottavio Bottecchia voitti ensimmäisenä italialaisena Tourin vuonna 1924 ja uusi temppunsa seuraavana vuonna. Parin voiton miehiä olivat myös suuret kilpakumppanit Gino Bartali ja Fausto Coppi.

Italialaiset Tourin voittajat

1924 Ottavio Bottecchia
1925 Ottavio Bottecchia
1938 Gino Bartali
1948 Gino Bartali
1949 Fausto Coppi
1952 Fausto Coppi
1960 Gastone Nencini
1965 Felice Gimondi
1998 Marco Pantani
2014 Vincenzo Nibali

Liki joka kymmenes Tour-voitto on siis mennyt italialaisten nimiin.

pantani_jaune_rosa
Marco Pantani voitti vuonna 1998 sekä Giron että Tourin.

Vasta Jacques Anquetil oli ensimmäinen ranskalainen Giron voittaja vuonna 1960. Toinen viisinkertainen Tour-voittaja Bernard Hinault pitää nimissään myös ranskalaisten Giro-voittojen ennätystä kolmella voitollaan. Laurent Fignonilta estettiin jo yksi voitto epärehellisyyden rajamailla olevilla tempuilla, mutta onnistui hänkin sitten vuonna 1989. Ranskalaisilta Giron voitto on siten onnistunut vain niiltä kaikkein kirkkaimmilta supertähdiltä.

Ranskalaiset Giron voittajat

1960 Jacques Anquetil
1964 Jacques Anquetil
1980 Bernard Hinault
1982 Bernard Hinault
1985 Bernard Hinault
1989 Laurent Fignon

Näin ollen Italia voittaa tämänkin erän pistein 10–6.

Sisarkateutta?

Italialaiset ovat myös ihan viime vuosinakin hallinneet omaa ympäriajoaan, mutta ranskalaiset ovat viimeksi voittaneet kotikisansa vuonna 1985!

Paraikaa ajettavan Gironkin suurin voittajasuosikki on kotimainen Vincenzo Nibali, toissavuoden Tourin voittaja ja vuoden 2013 Giron voittaja. Nibali kuuluu siihen pieneen ajajajoukkoon, joka on voittanut kaikki kolme suurta etappikisaa, sillä hän on voittanut myös Vueltan (2010).

Tämän tarkastelun myötä on helppo ymmärtää miksi ranskalaisilla on jäänyt paljon hampaankoloon Giron suhteen. Italialaiset ovat paljon paremmin pystyneet suojelemaan kisaansa. Italialaiset pyöräilyfanit, tifosit, ovat tunnetusti hyvin intohimoisesti puolustaneet omiaan ja tehneet jopa kiusaakin ulkomaalaisille kilpailijoille. Ranskalaisilla on monia tällaisia tarinoita kerrottavana… Siskoksien tappelut ovat aina niitä hurjimpia.

* * *

Lisäys 29.5.2016: Niinhän siinä kävi, ettei tänäkään vuonna voitto lähtenyt Italian ulkopuolelle, kun Nibali voitti kuin voittikin.

Pyöräilyn dopingslangi

Monenmoinen vilppi näytää valitettavasti kuuluvan kaikkeen inhimilliseen toimintaan. Tour de Francen historia on alusta asti myös huijauksen historiaa, onpa mukaan mahtunut myös erilaisten dopingaineiden käyttöä. Suoritusta parantavien aineiden käyttö on ollut ammattipyöräilyssä – aivan kuten muissakin lajeissa – niin yleistä, että sille on muodostunut oma slanginsa, omat ilmaisunsa, omat koodit, omat peitenimet, omat osin humoristiset ilmaisunsakin. Seuraavassa muutamia pyöräilyn dopingslangin ilmaisuja, joista näkyy sekin ikävä tosiasia, että doping ei ole mikään uusi keksintö. Jo ennen 1990-luvun EPO-skandaalejakin on ollut huijareita liikkeellä.

Ilmaisuja dopingin käytölle


Keiton suolaaminen
(saler la soupe) on pääjoukossa jo ainakin 1960-luvulla tunnettu ilmaisu douppaamiselle, jolla pyritään nousemaan parhaiden kilpailijoiden joukkoon tai heidän ohitseen.

Jos joku ei aja mineraalivedellä, se tarkoittaa douppaamista: esim. ilmaisussa ne pas tourner à la Badoit (Badoit on yksi tunnetuimmista ranskalaisista mineraalivesimerkeistä).

Jos joku sen sijaan ajaa puhtaalla vedellä (à l’eau claire), hän ei ole käyttänyt kiellettyjä aineita.

Apteekin kauralla kulkeminen (marcher à l’avoine de pharmacie) merkitsi dopingin käyttämistä.

Sytyttää höyrykattila (allumer la chaudière) tarkoitti piristävien aineiden käyttöä ennen kisaa.

Jos taas joku on räjäyttänyt höyrykattilansa (faire exploser la chaudière), on henkilö käyttänyt kasvavassa määrin dopingia, niin että aineiden vaikutus alkaa heiketä eikä elimistö enää kestä annoksia. Tällöin urheilu-ura on usein pian ohi ja terveys pilattu.

Samaa tarkoittaa ilmaisu räjäyttää kattila (faire sauter la marmite), jossa marmite-sanan viittaus Asterix-sarjakuvien taikapataan sopii myös hyvin kuvioon.

Tunkea tykki täyteen (bourrer le canon) meinaa, että henkilö on doupannut maksimaalisesti.

Olla valmistaunut (être préparé) saattaa myös tietyissä yhteyksissä tarkoittaa, että kilpailija on valmistautunut duoppaamalla.

Loistodiesel (gazoline idéale) tarkoittaa dopingainetta, hyvä voiteluaine (un bon lubrifiant) taas on tehokas dopingaine.

Muuli, lastata muuli, olla lastattu kuin muuli tarkoittaa normaalia suuremman dopingannoksen ottamista. Jos ajaja on lastattu kuin muuli (être chargé comme une mule), hän ottaa ison riskin, sillä testatuksi jouduttuaan hänellä on edessä pitkä kilpailukielto. Toinen tulkinta ilmaisusta viittaa henkilön omituiseen käytökseen, hermostuneisuuteen ja agressiiviseen olotilaan, joka viittaa kiellettyjen aineiden mittavaan käyttöön.

Pelkkä lataaminen (charger) merkitsi myös tietyissä yhteyksissä douppaamista.

Jo aikoinaan jos kilpailijalla oli langustin silmät (les yeux de langouste) hän oli doupannut siinä määrin, että silmät pursusivat ulos päästä.

Jos taas ajajalla oli silmät kuin lottopallot (les yeux en boule de loto), oli hän nauttinut piristäviä aineita niin, että toljottavat silmät pyörivät päässä.

1998 Festina-skandaalissa kärähtänyt ranskalainen mäkimies Richard Virenque taas on innoittanut omaan ilmaisuunsa, jonka mukaan jos on käynyt illallisella Virenquen luona (aller dîner chez Virenque), tahdotaan sanoa, että joku on doupannut oikein hyvin.

Entisaikojen aineita


Brutaali
(brutal) = Punaviini. Léon Georget oli 1900-luvun alun menestyksekäs 24:n tunnin ajon spesialisti, voittihan hän Bol d’Or -kisan yhdeksän kertaa vuosien 1903 ja 1919 välillä. Hän sanoi ajavansa brutaalilla (Je marche au brutal) eli punaviinin voimalla.

Iso murhaaja (grand assassin) = samppanja. Jo 1887 tiedettiin, että tätä urheilujuomaa käyttävälle tulee pian noutaja, iso murhaaja. Joku kertoi, että samppanjan vaikutuksen alaisena pyöräily on kuin vetäisi kottikärryä märällä preerialla. Nykyisin samppanjaa käytetäänkin paremmin sille soveltuvaan tarkoitukseen eli palautumisjuomana. Samppanja oli mm. viisinkertaisen Tour-voittajan Jacques Anquetilin lempijuoma. Viime vuosina Tourin viimeisellä etapilla tuleva voittaja hörppää ensimmäiset samppanjahömpsyt jo satulassa, podiumin juhlallisuuksissa ja iltatilaisuudessa sitten isommin.

Dynamiitti (dynamite) tarkoitti jo alkuaikoina erilaisina pieninä pillereinä nautittavia piristeitä, jotka auttoivat lähellä katkeamista olevan kilpailijan maaliin. Pillereiden koostumuksia oli erilaisia ja niiden sisältämät aineet ammattisalaisuuksia.

Cocktailit


Amerikkalainen kahvi
(American coffee) oli aikoinaan amerikkalaisissa kuuden päivän kisoissa suosittu »energiajuoma», joka sisälsi kofeiinia, eetteriä, kokaiinia ja nitroglyseriiniä.

Belgilainen kannu (pot belge) on dopingin atomipommi, sekoitus lähes kaikkea eli kymmenkunta ainetta samassa kuolemanvaarallisessa paketissa: amfetamiinia, kofeiinia, kokaiinia, heroiinia, kortikosteroidia, verisuonia laajentavia aineita…

Koodinimiä


Vampyyrit
(les vampires) taas ovat UCI:n eli Kansainvälisen Pyöräilyliiton dopingtarkastajia, jotka saattavat lehahtaa ammattikuskien kimppuun aamulla kello seitsemän ja kahdeksan välillä. He vaativat veriuhria ja jos hematokriittiarvo on yli 50 se kisa (ja ehkä koko urakin) on sitten siinä, kuten vaikka Marco Pantanin tapauksessa.

Grand Hôtel ei välttämättä tarkoita mitään erityistä tähtihotellia vaan kasvuhormonia. Italian poliisille selvisi, että kun puhelimessa pyydettiin hankkimaan »Grand Hôtel kuudellatoista tähdellä», se GH tarkoitti growth hormone eli kasvuhormonia, jota tarvittiin tässä tapauksessa se 16 annosta.

Tapaaminen kello kahdeksan viisitoista saattoikin koodikielessä tarkoittaa, että kahdeksan aikaan tarvitaan viisitoista annosta jotakin dopingainetta. Tämän koodin kuultuaan toinen osapuoli osasi sitten toimittaa illalla oikeat aineet.

Rulla (rouleau) oli koodinimi Gerotonorm-kasvuhormonille.

Billet de sprint tarkoittaa kirilippua eli hurjaa loppukiriä, joka saavutetaan trinitrine-nimisellä sydämen stimulaattorilla.

Vannenauha (fond de jante) saattoi tarkoittaa sellaista käsittelyä joillakin toisilla aineilla, jonka jälkeen voitiin sitten tehdä toisenlaisia operaatioita taas eri aineilla. Siis hiihtotermein eräänlainen pohjavoitelu.

Amfetamiini

Erilaiset amfetamiinijohdannaiset ovat olleet käytössä pitkään, joten niille on jos jonkinmoisia lempi- ja salanimiä. Tässä muutama, alempana lempinimien listauksessa lisää.

Lentäjien vitamiini (la vitamine des aviateurs) on vanha, jo viimeistään 1950-luvulla käytetty ilmaisu amfetamiinille.

Jos taas ajajalle tarjottiin hedelmätahnaa, jossa on silmät kulmissa (pâtes de fruits avec des yeux dans les coins), oli hedelmätahnaan piilotettu amfetamiinipillereitä, vähän samaan tapaan kuin loppiaisena syötävään kaikille ranskalaisille tuttuun kuninkaiden kakkuun (galette des rois), johon piilotetaan, aikoinaan papu tai nykyään myös jokin muukin esine/asia.

Greenies on amerikkalainen lempinimi amfetamiinille, koska suuri osa amfetamiinipillereistä oli vihreitä. Puhuttiin myös vihreistä pommeista.

Négros oli belgialainen erikoisuus, Biphétamine-nimellä markkinoidut mustat amfetamiinitabletit.

Joitakin amfetamiinipillereitä taas kutsuttiin pikku sotilaiksi (le petit soldat), koska ampullin yli meni vinottain punainen raita kuten Napoleonin takissa.

EPO


Edgar Allan Poe
tai kavereiden kesken eli Lance Armstrongin ja Tyler Hamiltoninin kesken pelkkä POE ei suinkaan viitannut yhdysvaltalaiseen runoilijaan vaan erytropoietiiniin. EPO oli 1990-luvun ihmeaine.

Pesetas oli toinen koodinimi EPOlle.

EPOn annostelulle oli omia koodejaan: kymmenen pinnan kiekko eli kymmenen puolan pyörä (une roue à dix rayons) tarkoitti 10 000:n yksikön annosta EPOa.

Rerp oli koodinimi dopinglääkäri Francesco Conconin irlantilaiselle Stephen Rochelle kehittämälle EPO-ohjelmalle. Roche on muuten »Kannibaali» Eddy Merckxin lisäksi ainoa ajaja, joka on onnistunut saavuttamaan pyöräilyn kolmoiskruunun (triple crown) eli voittamaan samana vuonna niin Tourin kuin Gironkin sekä näiden lisäksi maantiepyöräilyn maailmanmestaruuden .

Chierp oli italialaisen Claudio Chiappuccin EPO-ohjelman koodinimi, sen kehittäjä oli samainen Francesco Conconi.

Deutsche Telekom tallissa EPOsta puhuttiin nimellä E-vitamiini. G-vitamiini taas tarkoitti heillä kasvuhormonia.

Mäen nouseminen (monter une côte) saattoi myös tarkoittaa EPOn piikittämistä.

Anaboliset steroidit, testosteroni

Jo aikoinaan mestarien aamiainen (petit-déjeuner des champions) tarkoitti anabolisia aineita.

Pääsiäismuna (œufs de Pâques) oli suun kautta annosteltava ruskeanpunertava lääkekapseli , jossa oli testosteronia (Pantestone).

OXTS oli eräs operaatio Puerton tutkimuksissa paljastunut nimi anabolisille stereoideille.

Roid rage eli steroid rage tarkoitti anabolisten steroidien käytöstä aiheutuvaa agressiivista käyttäytymistä, stereoidiraivoa.

Puhuttiin myös erilaisista lihasten lannoitteista (engrais musculaires) kun viitattiin anabolisiin aineisiin.

Veridoping


Vaihtaa öljyt
(changer l’huile) tarkoitti verensiirtoa.

Samaa voitiin tarkoittaa myös tortun leipomisella (préparer la tarte) tai auton huollattamisella (réviser la voiture).

Vino tarkoitti manipuloitua verta. Tämäkin ilmaisu tuli tutuksi operaatio Puerton tutkimuksien yhteydessä.

Kirjekuorilla (enveloppes) saatettiin viitata veripusseihin.

Lempparit

Monille lääkeaineille, joiden nimet ovat tosiaankin vaikeita, on omat lempinimensä. Älkää kysykö minulta mitä nämä ovat. Listaan vain tähän muutaman hassultakin kuullostavan, enkä edes yritä kääntää niitä, ettei mene mahdollinen suomennos pieleen. Vuodet viittaavat aikaan, jolloin ilmaisua on alettu käyttämään tai sen takana oleva koodi on paljastunut.

Baba = dopingaine (ilmaisun teki tunnetuksi Raphaël Geminiani 1950-luvulla)

Centra
= Centramin (yhdenlainen amfetamiini)

Clenbu = Clenbuterol  (ei hormonaalinen stimulantti ja anaboolinen aine)

Frin-Frin = Fringanor (amfetamiinin sukulainen, käytettiin 1980-luvulla stimulanttina)

Hop = dopingannoksen nimi Jenkkilässä

Ignacio = IGF1, insuliininkaltainen (lempinimi paljastui operaatio Puerton aikana 2006)

Kéké = Kenacort Retard 80

Lili = Lidépran (jonkinsortin amfetamiini, 1970)

Max = Maxiton (yhdenlainen amfetamiini)

Mémé = Mératran (amfetamiinin sukulainen, 1970)

Nino = kasvuhormoni (lempinimi paljastui operaatio Puerton aikana 2006)

Pépère = Pervitin (1961) yksi metamfetamiinin (joka on tavallista amfetamiinia voimakkaampaa) tyyppi, joka oli myös suomalaisille sotilaille toisen maailmansodan aikana tuttu aine

PCH = testosteronilaastari (lempinimi paljastui operaatio Puerton aikana 2006)

Pesetas = EPO

Riri = Ritaline (amfetamiinin sukulainen)

UM = anaboliset steroidit (1979)

Tintin = Pervitin

Tonton = Tonédron (amfetamiini)

Keinot ovat monet

Keinot on monet, sanoi ammattipyöräilijä kun moottoritietä lasketteli. Jos jollakin on hyvät moottoritiet (autoroutes), hänellä on paksut ja näkyvät verisuonet, joihin on helppo piikittää.

MIB, Men in Black, tarkoittaa ajajia, jotka ovat dopingvalvojia välttääkseen jättäneet tallin tunnistettavat ajoasut hotellille/kotiin ja ajelevat incognito anonyymeissä, mustissa ajoasuissa.

Tutkanvastustaja, antitutka (Antiradar) on dopingaineiden käytön paljastumista estävä aine, maskiaine. Samaa tarkoittaa brouillard chimique, kemiallinen sumu.

Myrkky (le venin) taas oli karvaanmakuinen neste, joka otettiin muutamaa kilometriä ennen maalia peittämään dopingaineiden käyttö.

Soigneur, kaiken pahan alku…tai hyvä syyllinen

Soigneur-nimellä viitataan ammattipyöräilijöiden monitoimiapureihin, jotka tekevät erilaisia huoltotoimenpiteitä ajajille, saattavat toimia myös hierojina ja välinehuoltajina mekaanikkojen apuna sekä auttaa ruokahuollossa ja vaikka mitä. Esimerkiksi auttaa dopingissa.

Mécanicien de la viande, lihan mekaanikko on yksi lempinimi näille ajajien kamaripalvelijoille.

Jo vuonna 1911 heihin viitattiin myös nimellä apteekkari (pharmacien).

Joskus näillä huoltajilla oli maaginen matkalaukku (valise magique), josta löytyi täydellinen valikoima dopinglääkkeitä.

Tai heiltä saattoi löytyä myös myrkkykaappi (armoire aux poisons).

Paloma Blanca taas oli nimi Kelme-joukkueen ulkopuoliselle sairaanhoitajalle, jonka tehtävä oli salakuljettaa tallin ajajien dopingaineet Tour de Francen aikana. Hän sai 3000 euroa per ajaja eli yhteensä 27 000 euroa siitä, että salakuljetti tarvittavat ihmelääkkeet (EPO, testosteroini, muunneltu eläinten hemoglobiini…).

* * *

Taas täytyy kotostaa, että vaikka tutkisimme dopingin käyttöä pyöräilyssä, se ei tarkoita sitä, että hyväksyisimme sen. Ymmärtäminen ja hyväksyminen ovat eri asioita. Vaikka syöpätutkijakin yrittää ymmärtää syöpää, ei hänenkään tarvitse hyväksyä syöpää tai lakata taistelemasta sitä vastaan. Mutta ammattipyöräilyn historian pimeän puolen kiistäminen tai vähättely on epärehellistä.

Lähde

Tämän kirjoituksen materiaali on pitkälti peräisin Jean-Pierre Mondenardin kirjasta Tour de France: Histoires extraordinaires des géants de la route (Hugo & Compagnie, Paris 2012).

Tohtori Jean-Pierre de Mondenard on eräs maailman kuuluisimmista dopingin asiantuntijoista. Hän on myös kirjoittanut aiheesta useita kirjoja, käsitellen dopingia yleensä (Le Dictionnaire du dopage) tai dopingia tietyissä lajeissa, esim. jalkapallossa (Le Dopage dans le football) tai pyöräilyssä. Hän on myös todellinen Tour de Francen historian tuntija ja toiminut Tourilla sekä muissa kisoissa lääkärinä. Hän tuntee pyöräilymaailman hyvin, myös sen pimeät puolet. Joku toinen kerta täytyy ottaa käsittelyyn hänen erinomainen kirjansa 33 vanqueurs face au dopage, jossa käsitellään sodanjälkeisien Tour-voittajien suhteita dopingiin. Se kirja on kylmää kyytiä! Saako kukaan puhtaita papereita?

* * * *

Lue myös:
 Marco Pantanin alamäki
• Tourin historian suurin huijaus: Armstrong-valhe
 Kuolema Tourilla: Tom Simpson

Valkoinen paita – Maillot blanc

 

Nuorten kilpailun johtajan valkoinen paita – maillot blanc – on myös nuorin Tour de Francen arvopaidoista. Valkoisen paidan saa pukea päälleen kokonaiskilpailun paras 25-vuotias tai nuorempi ajaja. Valkopaidasta alettiin kilpailla vasta vuonna 1975. Paitaa ei kuitenkaan jaettu vuosina 1989–1999, vaikka nuorten kisan tulokset on historiankirjoihin kirjattu. Vuodesta 2000 alkaen paita on ollut taas jaossa.

Valkoisesta paidasta oli kilpailtu jo ennen vuotta 1975, mutta kisa oli eri. Kyseessä oli yhdistelmäkilpailu, classement de combiné, jonka johtaja laskettiin yhteiskilpailun, pistekilpailun ja mäkikirikilpailun yhteistuloksesta. Combinén johtaja kantoi valkoista paitaa vuosien 1968–1974 Toureilla. Yhdistelmäkilpailu oli yhtä sekava kuin sen ”mondriaaninen” paita (katso alla), joten siitä luovuttiin lopulta vuonna 1989. Vueltassa tämä kilpailu on yhä mukana.

combine
Yhdistelmäkilpailun johtajan paidassa näkyy paidan pistelaskusysteemi: mukaan lastetaan pisteitä yhteiskilpailusta (keltainen), pistekilpailusta (vihreä) ja mäkikirikilpailusta (pallopaita).

Jotta asia ei olisi ihan niin yksinkertainen, on valkoisen paidankin sääntöjä muutettu vuosien varrella. Vuodesta 1983 alkaen valkoisen paidan kisaan sai osallistua vain ensimmäistä kertaa Tourille osallistuvat nuoret. 1987 taas mukaan kisaan pääsivät kaikki ajajat, jotka ovat alle 26-vuotiaita ennen kyseisen vuoden tammikuun ensimmäistä päivää.

Valkoisen paidan triviaa

Kaikkiaan parhaan nuoren ajajan tittelistä on kilpailtu 41 kertaa ja 29 eri ajajaa on kisan voittanut.

Laurent Fignon oli ensimmäinen keltaisen ja valkoisen paidan voittaja, hän voitti siis sekä nuoren kilpailun että kokonaiskilpailun samana vuonna. »Professori» teki tämän tempun vuonna 1983 ja voitti vielä keltaisen paidan seuraavanakin vuonna.

Saksalainen Jan Ullrich on kaikkien aikojen nuorin paidan voittaja ja paras nuori ajaja muutenkin, sillä hän voitti kisan kolme kertaa peräkkäin (1996–1998) ja oli jokaisella kerralla myös kokonaiskilpailun kahden parhaan joukossa. 1997 hän voitti molemmat kisat.

2007 espanjalainen Alberto Contador, viime vuosien menestynein grand tour -ajaja, voitti kummatkin kilpailut. Seuraavana vuonna voiton nappasi Andy Schleck (LUX), josta sukeutuikin Ullrichin jälkeen menestynein ketjunpyörittäjä nuoren kilpailussa. Schleck voitti kolme kertaa peräkkäin (2008–2010) nuorten kilpailun, nousten viimeisenä näistä vuosista lopulta myös kokonaiskilpailun voittoon Contadorin menetettyä voittonsa doping-epäilyjen vuoksi.

Bernard Hinault olisi myös voinut olla vuonna 1978 tuplavoittaja, sillä voittaessaan ensimmäisellä osallistumiskerrallaan keltaisen paidan hän oli vain 23-vuotias. Silloiset säännöt kuitenkin rajoittivat valkoisen paidan kisaan osallistujat vain ns. neo-pro-ajajiin eli ensimmäisen kauden ammattilaisiin ja Hinault oli ollut jo kauemmin ammattilaisena. Onneksi tätä vähän omituista rajoitusta ei enää nykysäännöistä löydy.

maillot-blanc-2015

Nuorimmat voittajat ilman paitaa

Jos valkoisesta paidasta olisi kamppailtu myös ennen vuotta 1975, löytyisi lisää voittajia. Silloin mukaan pääsisivät kaikkien aikojen nuorin Tour-voittaja Henri Cornet, joka oli voittaessaan 1904 vain 19 vuotta 11 kuukautta. 21-vuotias voittaja löytyy vuodelta 1935, jolloin Romain Maes oli ensimmäinen. 22-vuotiaita voittajia ovat olleet François Faber (1909), Octave Lapize (1910), Felice Gimondi (1965) ja Philippe Thys (1913), valkoisen paidankin saanut Fignon (1983).

Valkoisesta keltaiseen

Hieman yllättäen vain kaksi ajajaa on onnistunut siinä tempussa, että ovat ensin voittaneet nuorten kilpailun ja sitten myöhemmin kokonaiskilpailun. Amerikkalainen Greg LeMond pukeutui valkoiseen vuonna 1984 ja kaksi vuotta myöhemmin keltaiseen. Marco Pantani (ITA) voitti nuorten kilpailun kahtena vuonna peräkkäin (1994 & 1995) ja vuonna 1998 kokonaiskilpailun.

Kaikista valkoisen paidan voittaneista ei ole tullut pyöräilyn kestotähtiä, vaikka useammasta toki sellaisia on kehittynyt. Suuret pyöräilymaat hallitsevat voittajalistaa, mutta niiden lisäksi palkittujen joukosta löytyy mm. meksikolainen, australialainen ja ukrainalainen.

Mainittakoon myös, että Nairo Quintana (Kolumbia) on nykyajajista ainoa, joka on voittanut nuorten kisan kaksi kertaa, vuosina 2013 ja 2015. Hän on myös ensimmäinen ajaja, joka on voittanut samana vuonna mäkikirikilpailun pallopaidan ja parhaan nuoren valkoisen paidan.

Entä joko ensi kesänä Pierre Rolland (Ranska), Tejay van Garderen (USA), Nairo Quintana tai Thibot Pinot (Ranska) liittyvät ajajiin, jotka ovat onnistuneet valkoisen paidan jälkeen keltaiseen Pariisissa pukeutumaan?

jersey_white-svg

Nuorten kisa vuosi vuodelta

vuosi ajaja joukkue kokonaisaika muut sijoitukset kokonaiskisassa
1975 Drapeau : Italie Francesco Moser Filotex 114 h 59 min 44 s 7e
1976 Drapeau : Espagne Enrique Martínez Heredia KAS-Campagnolo 117 h 07 min 13 s 23e
1977 Drapeau : Allemagne Dietrich Thurau TI-Raleigh 115 h 50 min 54 s 5e
1978 Drapeau : Pays-Bas Henk Lubberding TI-Raleigh 112 h 20 min 28 s 8e
1979 Drapeau : France Jean-René Bernaudeau Renault-Gitane 103 h 39 min 33 s 5e
1980 Drapeau : Pays-Bas Johan van der Velde TI-Raleigh 109 h 44 min 42 s 12e
1981 Drapeau : Pays-Bas Peter Winnen Capri-Sonne 96 h 40 min 04 s 5e
1982 Drapeau : Australie Phil Anderson Peugeot-Shell-Michelin 92 h 21 min 02 s 5e
1983 Drapeau : France Laurent Fignon Renault-Elf 105 h 07 min 52 s Jersey yellow.svg 1er
1984 Drapeau : États-Unis Greg LeMond Renault-Elf 112 h 15 min 26 s 3e
1985 Drapeau : Colombie Fabio Parra Café de Colombia 113 h 37 min 58 s 8e
1986 Drapeau : États-Unis Andrew Hampsten La Vie claire-Radar 110 h 54 min 03 s 4e
1987 Drapeau : Mexique Raúl Alcalá 7 Eleven 115 h 49 min 31 s 9e
1988 Drapeau : Pays-Bas Erik Breukink Panasonic-Isostar 84 h 59 min 07 s 12e
1989 Drapeau : France Fabrice Philipot Toshiba-Kärcher-Look 88 h 23 min 18 s 24e
1990 Drapeau : France Gilles Delion Helvetia-La Suisse 91 h 00 min 17 s 15e
1991 Drapeau : Colombie Álvaro Mejía Ryalcao-Postobon 101 h 35 min 12 s 19e
1992 Drapeau : Pays-Bas Eddy Bouwmans Panasonic-Sportlife 101 h 18 min 05 s 14e
1993 Drapeau : Espagne Antonio Martín Velasco Amaya Seguros 96 h 27 min 00 s 12e
1994 Drapeau : Italie Marco Pantani Carrera Jeans-Tassoni 100 h 45 min 57 s 3e
1995 Drapeau : Italie Marco Pantani Carrera Jeans-Tassoni 93 h 11 min 19 s 13e
1996 Drapeau : Allemagne Jan Ullrich Team Telekom 95 h 58 min 57 s 2e
1997 Drapeau : Allemagne Jan Ullrich Team Telekom 100 h 30 min 35 s Jersey yellow.svg 1er
1998 Drapeau : Allemagne Jan Ullrich Team Telekom 92 h 53 min 07 s 2e
1999 Drapeau : France Benoît Salmon Casino 92 h 01 min 15 s 16e
2000 Drapeau : Espagne Francisco Mancebo Banesto 92 h 51 min 17 s 9e
2001 Drapeau : Espagne Óscar Sevilla Kelme-Costa Blanca 86 h 35 min 58 s 7e
2002 Drapeau : Italie Ivan Basso Fassa Bortolo 82 h 24 min 30 s 11e
2003 Drapeau : Russie Denis Menchov iBanesto.com 84 h 00 min 56 s 11e
2004 Drapeau : Russie Vladimir Karpets Illes Balears-Banesto 84 h 01 min 13 s 13e
2005 Drapeau : Ukraine Yaroslav Popovych Discovery Channel 86 h 34 min 04 s 12e
2006 Drapeau : Italie Damiano Cunego Lampre-Fondital 89 h 58 min 49 s 12e
2007 Drapeau : Espagne Alberto Contador Discovery Channel 91 h 00 min 26 s Jersey yellow.svg 1er
2008 Drapeau : Luxembourg Andy Schleck CSC-Saxo Bank 88 h 04 min 24 s 12e
2009 Drapeau : Luxembourg Andy Schleck Saxo Bank 85 h 52 min 46 s 2e
2010 Drapeau : Luxembourg Andy Schleck Saxo Bank 91 h 59 min 27 s Jersey yellow.svg 1er
2011 Drapeau : France Pierre Rolland Europcar 86 h 23 min 05 s 10e
2012 Drapeau : États-Unis Tejay van Garderen BMC Racing 87 h 45 min 51 s 5e
2013 Drapeau : Colombie Nairo Quintana Movistar 84 h 01 min 00 s Jersey polkadot.svg 2e
2014 Drapeau : France Thibaut Pinot FDJ.fr 90 h 07 min 21 s 3e
2015 Drapeau : Colombie Nairo Quintana Movistar 84 h 47 min 26 s 2e

 

Tourin mäet – Kirjavinkit mäkimiehille

Monille meille Tour de France -faneille suurinta herkkua kisassa ovat mäkietapit. Monissa muissa lajeissa harrastelija ei ikinä voi päästä samoille areenoille kuin lajin tähdet. Pyöräilyssä voi. Itseänsä voi käydä rääkkäämässä samoissa raatelevissa nousuissa, joissa ammattilaiset mittelevät kisojen voitoista. Näin talvella moni ajaa Suomessakin harjoitusvastuksellansa virtuaalitreenejä Keski-Euroopan klassikkomäissä. Mutta voimme me mäkien miehet ja naiset tutustua näihin huimiin maisemiin myös kirjojen avulla. Tällä kertaa pieni kirjakatsaus mäkimiehille.

Pyöräilykirjoja on suomeksi valitettavan vähän. Siksi mäkien ystävää ilahduttaa, että ainakin yksi hyvä mäille omistettu kirja on saatu suomennettu. Kaikkien huippujen rakastajien on syytä hankkia hyllyynsä Daniel Frieben ja Pete Godingin Pyöräilyn klassikkonousut (WSOY 2013), joka esittelee asiantuntevasti ja vetävästi legendaarisia nousuja ei pelkästään Tourilta, siis Ranskasta, vaan myös Espanjasta, Italiasta, Sveitsin ja Itävallan Alpeilta sekä lisäksi Belgian pienet mutta vihaiset klassikot. Mukana on tarinoita historian saatosta mutta myös mäkien strategiset mitat ja havainnolliset profiilikuvat. Tämän kanssa on kiva haaveilla talvet minkä nousun kimppuun seuraavaksi hyökkäisi, mutta matkalle kannattaa tämän ison ja komean kuvakirjan sijaan ottaa englanninkielinen satulalaukkueditio Mountain High: Europe’s Greatest Cycle Climbs (Saddlebag edition).

Tour-friikeille suosittelisin seuraavaksi Giles Belbinin kirjaa Mountain Kings: Agony and Euphoria on the Peaks of the Tour de France (2013). Kirjoittaja kertoo omia kokemuksiaan 25:stä Tourin klassikkomäen noususta ja sekä tarjoaa näistä hyvän setin tietoa ja historiaa. Keskeinen osa kirjaa on parin sivun esittelyt kaikista Tourin kovimmista mäkimiehistä. Mukana myös hienoja värikuvia ja historiallisia mustavalko-otoksia. Oikein sympaattinen kirja!

makikirjoja2

Vähän samanlainen kirja on Pascal Sergentin Grimpeurs: Le dico (2011). Sergent on pyöräilyn historian spesialisti, joka on kirjoittanut parikymmentä kirjaa aiheesta. Tässä teoksessa hän sanakirjamaisesti esittelee lyhyesti Tourin mäet ja mäkimiehet. Kirjan kuvitus on mustavalkoinen. Tästä on helppo tarkistella asioita, mikäli osaa ranskaa.

Ja kyllähän jokaisen HC-luokituksen Tour-fanin on syytä ranskan kieli vaikka opetella. Aikoinaan kun opiskelimme yliopistossa, meitä kannustettiin vanhan koulukunnan mukaan opiskelemaan uusi kieli jos tutkimuskohteeseen perehtyminen sitä edellytti. Yksi ystäväni opiskeli italian, toinen espanjaa, jotkut saksaa. Kielitaito on vähän kuin mäkien ajaminen, aina pääsee uusiin korkeuksiin ja paremmille näköalapaikoille, kunhan vain harjoittelee. Matkanteko on yhtä tärkeää kuin huipulle pääsy.

Ranskankielisistä mäkikirjoista Jean Mailletin otsikoltaan lupaava Le Tour de France en 300 sommets: Cols mythiques & ascensions légendaires (2013) jättää vähän sekavan ja epävarman vaikutelman. Kirjailija on valinnut pohdiskella hartaasti mäkien nimien etymologiaa, mutta nämä kieputtelut jäävät kyllä minulle usein hämäriksi ja kirjasta löytyvät pikkuvirheet syövät kirjan uskottavuutta. 300 huippua esittelevä yli 500-sivuinen opus ei luokituksessani nouse kuin kakkoskategoriaan.

makikirjoja3


L’Équipe
-lehden toimittama Cols mythiques du Tour de France (3. painos 2005) taas on vakuuttava, asiantunteva ja näyttävä järkäle. Tekstiä ei ole paljoa, mutta se on laadittu parhaiden toimittajien toimesta. Teoksen kuvatoimitus on ensiluokkainen, jo huikeiden kuvien takia kirjan voi hankkia vaikka tekstejä ei edes lukisikaan. Isomman esittelyn saavat tosiaankin vain kahdeksan myyttisintä mäkeä:

Alpit
L’Alpe d’Huez
Le Galibier
L’Izoard

Keskiylänkö
Le Puy de Dôme

Pyreneet
L’Aubisque
Le Tourmalet

Provencen massiivi
Le Mont Ventoux

Vogeesien vuoristo ja Jura
Le Ballon d’Alsace

Tämänkin kirjan voi löytää nettidivareista priimakuntoisena paljonkin normaalihintaa halvemmalla.

Vähän samantyyppinen kuin edellinen on Cols et grimpeurs mythiques du Tour de France (2013). Tekstit on laatinut Laurent Réveilhac, mutta kiinnostavinta tässä on Raphaël Géminianin kommentaarit. Ei ihan niin tyylikäs kokonaisuus kuin L’Équipe-lehden vastaava, mutta hyviä tarinoita tässäkin turistaan.

makikirjoja4


L’Equipe
-lehti on julkaissut myös Mont Ventoux -vuoresta oman kirjansa Le Ventoux: Sommet de la folie (2010), joka on meille tämän vuoren uskollisille palvelijoille välttämätön hankinta.

Muutkin kuuluisimmat vuoret ovat saaneet omat kirjansa. Mieleen tulee Jean-Paul Vespinin Le Tour se gagne à l’Alpe (1. painos 1995) on käännetty myös englanniksi The Tour is Won on the Alpe: Alpe d’Huez and the Classic Battles of the Tour de France (2008). Knoppitietona muuten mainittakoon ehkä vähän yllättävä juttu, että Alpe d’Huez ajettiin ensimmäisen kerran 1952, jolloin voittaja oli itse Fausto Coppi, mutta sen jälkeen se oli ohjelmassa vasta 1976. Mäen legendaarisuus onkin aika tuoretta tekoa, mutta viime vuosikymmeninä se onkin ollut Tourin ohjelmassa usein, keskimäärin joka toinen vuosi. Alpesta on myös ainakin Peter Cossins kirjoittanut kirjan Alpe d’Huez: The Story of Pro Cycling’s Greatest Climb (2015), mutta tähän tuoreeseen kirjaan en ole tutustunut.

Niin paljon mäkiä, niin vähän aikaa. Mutta muutamalla kirjalla pääsee jo pitkälle.

* * * *

Lisäys 6.4.2016

sidwells_tour_climps
Tämä kirja olisi kuulunut alkuperäiseen kirjoitukseeni, mutta sain sen vasta eilen käsiini. Chris Sidwells: Tour Climbs – The Complete Guide to Every Tour de France Mountain Climb (Collins 2008 & paperback-versio 2009). Kirja väittää esittelevänsä kaikki Tourin historiassa ajetut mäet. Tärkeämmät mäet saavat aukeaman verran tilaa, pienempiä esitellään viisikin aukeamalla.
 
Varsin kattava (256 melko suurikokoista sivua) ja kiinnostava kirja, joka lienee ajateltu auttamaan niitä, jotka itse haluavat lähteä kyseisiä mäkiä valloittamaan. Tähän tarkoitukseen kirja onkin oikein hyvä, mutta ei toki täydellinen tämäkään.
 
Itse jäin kaipaamaan Tourin grafiikoista tuttuja kilometrikohtaisia tietoja, joista näkee mm. jokaisen kilomertrin keskijyrkkyyden. Mäkien valintaan, valmistautumiseen, itsensä motivoimiseen ja voimiensa jakamiseen tämä tieto olisi tuiki tarpeellista, sillä mäen luonteesta ja vaativuudesta ei kerro riittävästi pelkät perustiedot: pituus, nousumetrit, keskijyrkkyys ja suurin jyrkkyysprosentti. Sidwells arvioi toki vaikeuttakin ja antaa vinkkejä, mutta grafiikka olisi hyvä ainakin klassikkomäistä.
 
Nousut on esitelty alueittain, esim. Itäiset Pyreneet, mutta alueista olisi voinut olla kartat, joihin mäet olisi sijoittettu. Näin kirja olisi palvellut myös majapaikkojen suunnittelussa sekä myös paremmin lenkkien suunnittelussa. Yhtä kaikki, varsin kiinnostava kirja mäkien ystäville.
 
Omani tilasin taas nettidivarista. Uudenveroiselle pehmytkantiselle tuli hintaa postikuluineen sellaiset kuusi euroa. Myös vuoden 2008 kovakantista editiota näytää olevan hyvin saatavilla.
* * * *
Lue myös:

Mont Ventoux – Tourin jättiläinen numero 1

»Se vitun vuori!» Näin lämpimästi ajatteli Lance Armstrong Mont Ventoux -vuoresta, tuosta Provencen jättiläisestä. Armstrong vihasi häviämistä, joten hän vihasi myös Ventoux’ta. Hänen ei olisi pitänyt ’antaa’ Marco Pantanin voittaa Ventoux-etappia vuoden 2000 Tourilla, sillä toista voittomahdollisuutta hän ei enää saanut. Hän ei uransa aikana voittanut Mont Ventoux’n nousua, vaikka melkein kaikki muut klassikkonousujen voitot hän sai kerättyä. Lancen mukaan Mont Ventoux on yksi maailman vaikeimmista nousuista, vaikka vuori ei ole ’kuin’ 1912 metriä korkea. Happea tuntuu huippua lähestyttäessä olevan yhtä vähän kuin kasvillisuutta.

IMG_3459.JPG

Ensi kesän Tourilla se taas ajetaan, vielä Ranskan kansallispäivänä 14.7.2016. Panokset ovat kovat, sillä erityisesti ranskalaiset haluavat voittaa tämän etapin. Kokonaiskisaa ei ensi kesänä vielä varmaan ratkaista tällä 12. etapilla, mutta tällä vuorella on näytelty monta draagista näytelmää. Satojen tuhansien katsojien ulkoilmateatteri Mont Ventoux on vaatinut ajajilta suuria uhrauksia ja näistä on punottu monia myyttisiä tarinoita. Se suurin lienee englantilaisen Tom Simpsonin kuolema 13.7.1967, joka täytyy säästää toiseen kertaan. Otetaan yksi toinen sen sijaan.

Ferdi Kübler räjähtää

18.7.1955. Tourin 11. etappi Marseille–Avignon, 198 km, sisältäen nousun Mont Ventoux’lle Bédoinin kautta. Sveitsiläinen mestariajaja, vuoden 1950 Tour-voittaja Fredinard »Ferdi» Kübler ajoi kuin aika-ajoa Cavaillonista kohti Bédoinin kylää Mont Ventoux’n juurella. Ferdi hyökkäsi vielä täysiä vuoren kimppuun, kun Raphaël Geminiani varoitti häntä: »Ferdi, varohan, Ventoux ei ole kuin muut mäet.» Itsevarmana Ferdi vastasi: »Ferdi ei myöskään ole mikä tahansa mestari» ja jatkoi samaa tahtia.

Hetken päästä Ferdi Kübler alkoi puhua itsekseen saksaksi. Sitten hänen ajonsa meni sellaiseksi siksakiksi, ettei tie meinannut riittää. Ferdi katkesi, Geminiani ja muut kilpakumppanit painoivat lakki kallellaan hoipertelevan Ferdin ohi.

kubler_ventoux
Tallipäällikkö Alex Burtin rohkaisee hoipertelevaa Ferdi Kübleria.

Ihmeen kaupalla Ferdi pääsi kapuamaan vuoren huipulle, laskeutumaan hengissä Malaucènen kylään ja jatkamaan matkaansa saksaa mongertaen kohti etapin maalia Avignonissa. Hän kaatui matkalla useampaan kertaan. Lopulta Ferdi pysähtyi kahvilaan juomaan oluen ja hypättyään takaisin pyöränsä selkään hän meinasi lähteä väärään suuntaan. Katsojat yrittivät saada häntä kääntymään oikeaan suuntaan, jolloin Ferdi huusi: »Pois alta, jättäkää minut rauhaan, Ferdi on tullut hulluksi, Ferdi räjähtää!»

Illalla Ferdi Kübler oli taas järjissään ja rauhallinen, mutta päätti keskeyttää Tourin. Illalla hän vaikeroi: »Ferdi on vanha, liian vanha… Ferdiä sattuu… Ferdi tappoi itsensä Ventoux:lla… Tour on ohi minulta.» Kübler ei enää ikinä palannut Tourille, se jäi myös hänen uransa viimeiseksi Grand Touriksi.

Tarinassa on paljon totta, mutta usein kirjallisuudessa siteerattu sananvaihto Geminianin ja Küblerin välillä on Geminianin kertoman varassa, sillä nykyään 96-vuotias vuoden 1951 maantiepyöräilyn maailmanmestari ja kotimaassaan erittäin arvostettu Kübler kiistää keskustelun menneen näin. Geminiani on hyvä kertomaan tarinoita ja varsinkin Tourilla hyvät tarinat ovat todellisuutta ihmeellisempiä, joskus jopa muuttuvat todeksi, ainakin legendoiksi.

Myrskyjen kukkula

Ventoux tunnetaan myös nimellä Myrskyjen kukkula (Col des Tempêtes). Myrskyn voimakkuudella puhaltava tuuli tekeekin osan Mont Ventoux’n vaikeudesta. Kuten laajemminkin Rhônen laaksossa – jonka reunalla Mont Ventoux majesteetillisesti hallitsee – tuulee useimmiten kahdesta suunnasta: joko pohjoisesta tai etelästä. Rhônen laakso muodostaa Alppien ja Ranskan keskiylängön (Massif Central) väliin Välimerelle asti ulottuvan kourun, jossa valtavat ilmamassat liikkuvat useimmiten suoraan pohjoiseen tai etelään.

Pohjoisesta (tai luoteesta) Rhônen laaksoa alaspäin eli etelää kohti puhaltavaa tuulta kutsutaan mistraaliksi (le mistral) tai vain pohjoistuuleksi (vent du nord). Pohjoistuuli on usein hyvin voimakas, kuiva ja kylmä, mutta se ei yleensä tuo tullessaan sadetta vaan taivas on kirkas ja aurinkoinen. Sanotaan, että mistraali puhaltaa 151 päivää Ventoux’n huipulla. Etelätuulta kutsutaan nimellä marin, koska se puhaltaa mereltä. Etelätuuli kaivaa kosteutta Välimereltä ja tuo siten myös sateita mukanaan.

IMG_3482.JPG

Joskus kirjallisuudessa on väitetty, että mistraali tekee naiset hulluiksi, mutta itse pidän etelätuulta pahempana, sillä se painuu luihin ja ytimiin sekä painaa kosteutensa vaikka metrin paksun kivitalon seinän läpi. Etelätuuli sateineen voi Rhônen laaksossa jatkua päiväkausia, varsinkin syksyllä pidempäänkin.

Ranskassa tuulen nopeuden mittaamiseen käytetään yleensä kilometriä tunnissa, meillä taas säätiedotuksissa nopeus kerrotaan metreinä sekunnissa. Kovin mitattu mistraalin nopeus Mont Ventoux’n huipulla on 313 km/h (87 metriä sekunnissa). Pariinkin otteeseen etelätuulen nopeudeksi on mitattu Mont Ventoux’n huipulla 320 km/h (89 metriä sekunnissa). Tuuli puhaltaa huipulla kaksi kolmasosaa vuodesta yli 90 km/h eli 25 metriä sekunnissa; Suomessa annettaisiin tuolloin myrskyvaroitus.

Nousuprosenttien puolesta löytyy kovempiakin mäkiä, mutta ei kauheasti tee mieli edes laskea kuinka monta lisäprosenttia liki kymmenen prosentin nousuun tekee edes tuollainen parikymmentä metriä sekunnissa piiskaava tuuli. Tuuleen kannattaa siis varautua, erityisesti kun nousee puurajan yli paljaalle vuorelle. Mäkeä ylös nousseet tietävät, että joskus tuuli tuntuu oikein noudattelevan tien muotoa, eikä siltä meinaa päästä pakoon vaikka serpentiini kääntyisi mihin suuntaan.  »Ventoux ei ole kuin muut vuoret.»

IMG_3557.JPG


Kalju vuori – Saharasta Grönlantiin 

Toinen jättiläisen lempinimi Kalju vuori (Mont Chauve) kertoo myös karua kieltään. Rinnettä noustessa kasvillisuus muuttuu vuorta ympräröivistä viinitarhoista vähitellen monien eri variaatioiden jälkeen paljaaseen ja kasvittomaan kuumaisemaan. Huipun kalkkikivi näyttää kaukaa lumipeitteeltä, jota saa joskus tuijotella pitkään pääsemättä lopputulokseen onko huipulla lunta vai ei. Kirkkaalla ilmalla vuori näkyy todella kauas, joka suunnasta sadan kilometrin päähän.

Lämpötila huipulla on vähän kuin Suomessa, talvella voi olla kolmekymmentä astetta pakkasta, kesällä neljäkymmentä lämpöä. Lumipeite pysyy laella keskimäärin 140 päivää vuodessa. Mutta lumi vuoren juurella on hyvin harvinaista, olemmehan jo Provencessa. Provencen jättiläinen on ihan HC-mäki, omassa kategoriassaan!

IMG_3466.JPG

 

Mont Ventoux’n valtiaat Tourilla

1951: Lucien Lazaridès
1952: Jean Robic
1955: Louison Bobet
1958: Charly Gaul (maalimäki, henkilökohtainen aika-ajo)
1965: Raymond Poulidor (maalimäki)
1967: Julio Jimenez
1970: Eddy Merckx (maalimäki)
1972: Bernard Thévenet (maalimäki)
1974 : Gonzalo Aja
1987: Jean-François Bernard (maalimäki, henkilökohtainen aika-ajo)
1994: Eros Poli
2000: Marco Pantani (maalimäki)
2002: Richard Virenque
2009: Juan-Manuel Garate (maalimäki)
2013: Christopher Froome (maalimäki)

Lisäys
2016:  Thomas De Gendt (kovan tuulen vuoksi etappia lyhennettiin ja se päättyi Chalet Reynardille)

 
Muutama linkki

Youtubesta voi etsiskellä tallenteita eri vuosien Tourien Ventoux-etapeista.

Mäkeen voi tutustua monien netistä löytyvien videoiden avulla. Itse pidän aina Mike Cottyn esittelyistä, vaikka hän saa kaikki mäet näyttämään kadehdittavan helpoilta.

Nousu Bédoinin kautta:
Mont Ventoux (Bédoin) – Cycling Inspiration & Education


Malaucènen kautta:
Mont Ventoux (Malaucène) – Cycling Inspiration & Education

Kuten muillekin Tourin myyttisimmistä mäistä, myös Ventoux’lle on omistettu kokonaisia kirjoja. L’Équipe-lehden kustantama Tour de France – Le Ventoux: Sommet de la folie (2010) on mainio.

Suomeksi kannattaa katsoa Daniel Frieben & Pete Godingin erinomainen Pyöräilyn klassikkonousut (WSOY 2013), jossa on hyvä Ventoux-artikkeli (s. 100–105).

Ranskankielisessä wikipediassa on muuten Mont Ventoux saanut osakseen oikein esimerkillisen perusteellisen artikkelin, jossa vuoren eri aspektit saavat todella perusteellisen käsittelyn.
http://fr.wikipedia.org/wiki/Mont_Ventoux

ventoux_de_loin

Tupla, tripla, kolmoiskruunu

Joskus on kiva katsella vähän tilastojakin, vaikken ole mikään varsinainen tilastotieteilijä. Chris Froomen Tour de Francen voitot vuonna 2013 ja 2015 olivat niin vakuuttavia, että moni ounastelee kuinka monta Touria hän vielä voittaakaan. Ehkä hänen täytyy lisätä vaikeusastetta ja tähdätä useampaan suureen voittoon samana vuonna. Miten olisi tupla, tripla tai kolmoiskruunu?

Tupla

Tuplalla tarkoitetaan kahden Grand Tourin voittamista samana vuonna. Grand Touriksi lasketaan siis kolme suurta ympäriajoa eli vanhin ja arvoistetuin (1) Tour, Ranskan ympäriajo, (2) Giro eli Italian ympäriajo ja (3) Vuelta eli Espanjan ympäriajo. Tuplassa ovat onnistuneet seuraavat suurmestarit:

Fausto Coppi (ITA) 1949 Tour + Giro
Fausto Coppi (ITA) 1952 Tour + Giro
Jacques Anquetil (FRA) 1963 Tour + Vuelta
Jacques Anquetil (FRA) 1964 Tour + Giro
Eddy Merckx (BEL) 1970 Tour + Giro
Eddy Merckx (BEL) 1972 Tour + Giro
Eddy Merckx (BEL) 1973 Giro + Vuelta
Bernard Hinault (FRA) 1978 Tour + Vuelta
Giovanni Battaglin (ITA) 1981 Giro + Vuelta
Bernard Hinault (FRA) 1982 Tour + Giro
Bernard Hinault (FRA) 1985 Tour + Giro
Miguel Indurain (ESP) 1992 Tour + Giro
Miguel Indurain (ESP) 1993 Tour + Giro
Marco Pantani (ITA) 1998 Tour + Giro
Alberto Contador (ESP) 2008 Giro + Vuelta

Fausto Coppi, Tour 1952.
Fausto Coppi, Tour 1952.

Kolmen Grand Tourin kerho

Seuraavaksi voisi tähdätä triplaan tai kolmen Grand Tourin kerhoon. Ensimmäinen kaikki kolme suurta ympäriajoa voittanut ajaja oli Jacques Anquetil, 1960-luvun alun pyöräilymaailman hallitsija. Hänen jälkeensä tempun ovat pystyneet tekemään vain viisi ajajaa: Felice Gimondi, Eddy Merckx, Bernard Hinault ja nykyiset tähdet Alberto Contador ja Vincenzo Nibali.

 AA226360 cucina 168 243 300 1989 2872 RGB
Jacques Anquetil, Tour 1966.

Kukaan ei ole voittanut triplaa eli kaikkia kolmea suurta ympäriajoa samana vuonna. Merckx tosin voitti huikeat neljä peräkkäistä Grand Touria (Giro 1972, Tour 1972, Vuelta 1973 ja Giro 1973) ja Hinault kolme (Giro 1982, Tour 1982, Vuelta 1983; Vueltahan ajettiin vielä tuolloin kauden ensimmäisenä ympäriajona). Alberto Contador oli lähellä voittaa kolme peräkkäistä, kun hän voitti syksyn 2014 Vueltan, kevään 2015 Giron, mutta sitten Froome nappasi kesän Tourin Alberton jäädessä viidenneksi.

Kolmoiskruunu

Pyöräilyn kolmoiskruunuksi (triple crown) kutsutaan Tourin ja Giron sekä niiden lisäksi maantiepyöräilyn maailmanmestaruuden voittamista samana vuonna. Tämä uroteko on onnistunut vain kaksi kertaa. Ensimmäisenä kukapa muu kuin kaikkien aikojen pyöräilijä Eddy Merckx (1974), mutta myös irlantilainen Stephen Roche räjäytti pankin vuonna 1987. Pyöräilyn suurnimet, mestarien mestari Fausto Coppi, viiden Tourin voittajat Hinault ja Miquel Indurain olivat hilkulla onnistua.

Toinen kolmoiskruunun haltija Stephen Roche teki ihmetemppunsa vuonna 1987.
Toinen kolmoiskruunun haltija Stephen Roche.

Kovin yleistä ei ole myöskään ollut yhden Grand Tourin ja maailmanmestaruuden voittaminen samana vuonna. Vain kahdeksan ajajaa on onnistunut tässä.

Georges Speicher (FRA) 1933 MM + Tour
Fausto Coppi (ITA) 1940 MM + Giro
Fausto Coppi (ITA) 1953 MM + Giro
Louison Bobet (FRA) 1954 MM + Tour
Ercole Baldini (ITA) 1958 MM + Giro
Eddy Merckx (BEL) 1971 MM + Tour
Bernard Hinault (FRA) 1980 MM + Giro
Greg LeMond (USA) 1989 MM + Tour

georges_speicher
Georges Speicher (Ranska), ensimmäinen samana vuonna Tourin ja maailmanmestaruuden voittanut pyöräilijä.


* * *

Eräänlainen uskomaton ennätys on nimissään myös australialaisella Adam Hansenilla, joka on vuoden 2011 Vueltasta lähtien ajanut maaliin kaikissa kolmessa suuressa, siis jo kolmetoista ympäriajoa putkeen.

Mitähän lisättävää tilastoihin ensi vuosi tuo tullessaan? Kesää odotellessa…

William Fotheringham Pyöreän Tarinan Ritarikuntaan

Myönnetään. Me maantiepyöräilijät olemme usein hieman monomaaneja, fiksoituneita omaan harrastukseemme. Niin siinä käy helposti muidenkin harrastuksien suhteen, jos niihin suhtautuu intohimolla, voi yrittää selittää itselleen. Toki silloin kun oman Garmin-datansa ihailu lenkin jälkeen alkaa olla hartain kohta harrastuksessa, voi olla jotain jo hieman vinksallaan. Ainakin ulkopuolisen silmissä voi tuolloin touhu alkaa näyttäytyä yhtä kiinnostavalta kuin omien suolikaasujensa haistelu peittonsa alla.

Miten puhkaista kuplaa välillä hieman? Vähän laajentaa harrastuksensa perspektiiviä? Konstit ovat monet. Eikös matkailu aina avarra? Enkä nyt tarkoita pelkästään treenileiriä muiden trikooturistien suosimille vaelluskohteille. Matkalle voi lähteä myös nopeammilla lähdöillä ja pienemmillä budjeteilla. Ei, tällä kertaa en myöskään tarkoita Google-avusteista tai YouTube-matkailua. Nyt on kyseessä seuramatka hyvän oppaan avustuksella. Viittaan näet pyöräilykirjoihin. Sillä ilmeisesti on olemassa yhä edelleen niitäkin pyöräilijöitä, jotka kirjoja lukevat, siinä määrin niitä ainakin isommilla kielialueilla julkaistaan, ettei meinaa kaikessa kiinnostavassa perässä pysyä.

Tällä haavaa minua ei kiinnosta mitkään treenikirjat, joissa esitetään erilaisia harjoitustemppuja, joilla saisi omaan Garminiinsa vielä ihastuttavampia lukemia. Ovathan nekin kivoja ja hyödyllisiä, mutta nyt suunta on pois itsestä, kohti muita maita ja muita aikoja. Maantiepyöräilyn historiaa käsittelevät kirjat! Mikä tarinoiden aarreaitta. Lupasin aiemmassa kirjoituksessani – jossa mainitsin muutaman ranskalaisen pyöreän tarinan ritarin eli mainion pyöräilykirjoittajan – palata englanninkielisiin pyöräilykirjailijoihin.

fotheringham_hinault

Posti toi minulle William Fotheringhamin kirjan Bernard Hinault and the Fall and Rise of French Cycling (Yellow Jersey Press 2015). Innostuin tästä niin kovasti, että nostan Fotheringhamin ihan itsekseen esille. Hän kun ei todellakaan ole mikään eilisen teeren poika, sillä minunkin hyllystä löytyi häneltä tällaisia helmiä:

fotheringham_merckx

Merckx: Half Man, Half Bike (2012). Eihän sille mitään voi, Eddy Merckx, Kannibaali, on kaikkien aikojen kovin pyöräilyn suurmestari, vaikka kuinka päin painottaisi erilaisia saavutuksia. Jokaisen todellisen pyöräilyfanin, tifosin, täytyy lukea yksi kirja Merckxistä ja opetella kirjoittamaan nimi oikein. Se yksi kirja voisi hyvin olla tämä. Saapa muuten nähdä kuinka paljon Kannibaali-kirjoja nyt julkaistaan kun mestari täyttää 70 vuotta. Ainakin yksi julkaistiin eilen.

fotheringham_fallen_angel

No ei se Fausto Coppi jää kauaksi. Campionissimo, mestarien mestari. Fallen Angel – The Passion of Fausto Coppi (2009) kertoo vetävästi Coppin tarinan voittoineen ja skandaaleineen. Fotheringham on todellinen ammattimies pyöräilyn elämäkertojen saralla, asiat on selvitetty, lähteet luettu ja tarinat vetävästi kirjoitettu.

fotheringham_roule_britannia

Syvällistä asiantuntemusta huokuu myös brittien Ranskan ympäriajon valloitusyrityksiin keskittyvä Roule Britannia – Great Britain and the Tour de France (2005). Kirjasta täytyi toki tehdä uudistettu laitos vuonna 2012 kun Bradley Wiggins nousi ensimmäisenä brittinä keskimmäiselle podium-paikalle Champs-Élyséellä. Sky-tallin fanien on syytä hankkia tämä kirja käsiinsä, sillä siinä taustoitetaan brittiläisen tallin menestys laajempaan historialliseen kaareen. Skyn menestystä ei todellakaan luotu ex nihilo, tyhjästä, vaan monien aiempien yritysten luomalle pohjalle.

fotheringham_simpson

Sitten on ehkä se kaikken traagisin tarina: Put Me Back on My Bike – In Search of Tom Simpson (2002, uudistettu laitos 2007). Brittien suuri toivo, jo maailmanmestarin tittelin ja olympiamitalin saavuttanut sekä Tourin keltaista johtajan paitaakin kantanut Tom Simpson lyhistyi vuoden 1967 Tourin kolmannellatoista etapilla, Mont Ventoux’n raatelevassa nousussa vain pari sataa metriä ennen huippua. Kuolema huipulla. Mitä kaikkia kamoja hän oli vetänyt? Tämä ja muut myyttisen tarinan ainesosat saavat Fotheringhamilta kunnon käsittelyn.

Ja onhan hänellä vielä pari muutakin kirjaa. Yhtä kaikki, näistä saavutuksista ehdotan William Fotheringhamille Pyöreän Tarinan Ritarikunnan kultaista ansiomerkkiä keltaisin tankonauhoin.