Ensitunnelmia vuoden 2016 Tourin reitistä

Tänään oli se päivä kun meille pyöräilyn ystäville paljastui mitä me teemme ensi kesänä: vuoden 2016 Tour de Francen reitti julkistettiin. Kirjaan muistiin muutaman ensivaikutelmani siitä mitä tuleman pitää, vaikka kovin tarkkaan en ole reittiä ehtinyt tutkimaan enkä aivan tarkkoja tietoja vielä löytänytkään.

Tällä kertaa lähdetään liikkeelle Ranskan omalta maalta eikä ulkomailta. La Manchen departementti Englannin kanaalin rannalla saa kunnian toimia 103. Ranskan ympäriajon »Suuren lähdön» (Le Grand Départ) näyttämönä. Lähtöpaikka Mont Saint-Michel tulee tarjoamaan näyttävät alkumetrit kisalle ja hienoja helikopteriajoja televisiokatsojille. Alkupäivät ovat aika tasamaata ja ensin suunnataan Pyreneiden vuoristoetappien suuntaan, joten kisa tullaan ratkaisemaan tänäkin vuonna Alpeilla. Ulkomailla kurvataan Espanjassa, Andorassa ja Sveitsissä, jossa käydään federaation pääkaupungissa Bernissä asti.

HYVITYSSEKUNTIEN PALUU

Erityisen mielenkiintoinen uutinen on hyvistyssekuntien paluu. Seitsemän vuotta niiden paluuta jouduttiinkin odottelemaan. Etapin ensimmäiselle on luvassa 10 hyvityssekuntia, kakkoselle 6 ja kolmoselle 4. Uskon tämän tuovan kisaan lisäjännitystä!

Hyvityssekunteista muistuu mieleen kaikkien aikojen Touriksikin nimetty vuoden 1964 kisa, jolloin etapin voittajalle annettiin jopa kokonainen minuutti hyvitystä. Isäntämaan Jacques Anquetil ja Raymond Poulidor taistelivat etappien voitosta verisesti ja paita vaihtoi omistajaa useasti (toisin kuin vuonna 1962, jolloin Anquetil piti ennätyksellisesti paitaa päällään koko kisan ajan!). Anquetil tietenkin voitti lopulta, saavuttaen ensimmäisenä ajajana viidennen Tourin voittonsa, mutta vasta viimeisen etapin aika-ajo oli ratkaiseva voiton hänelle.

raymond_poulidor_1966

Raymond Poulidor, kansansuosikki »Poupou», ikuinen kakkonen (kolme kertaa Tourin kakkonen, kolmonen viidesti eli ennätykselliset kahdeksan podiumpaikkaa) olikin tänään ensi vuoden reitin julkaisutilaisuudessa läsnä, sillä ensi kesänä kurvaillaan myös hänen kotiseuduillaan.

Tourin kunnianosoitus Raymond Poulidorille:

RAATELEVIA NOUSUJA

Vaikka ensi kesän Tour näyttää yhdeksällä vuorietapilla suosivan mäkimiehiä, on mukana kaksi henkilökohtaista aika-ajoakin. Toinen on perinteisempi 37 kilometriä pitkä aika-ajo, mutta kiinnostavampi on 17 km pitkä »mäkiaika-ajo», jossa tie nousee viidentoista kilometrin matkalla. Etappi voi tehdä isoja eroja kokonaiskilpailun voitosta kilpailevien välille, sillä Côte de Domancyn 2,5 km pitkä mäki on 9,4 % keskijyrkkyydeltään ja paikoitellen nousuprosentin pitäisi olla karmeat 16!

Tai henkilökohtaisesti minua kiinnostaa kovasti tuo 37 km aika-ajo Bourg-Saint-Andeol – La Caverne du Pont-d’Arc, sillä olen asunut kolme vuotta hieman tuolta pohjoiseen, joten haluaisin tarkemmin tietää mitä tietä reitti kulkee. Toivottavasti ainakin osan matkaa sitä L’Ardèche-joen rantaa kiemurtelevaa D290-tietä, joka on todella kaunis. Lisäksi on erinomaisen hieno veto, että etappi päättyy juuri avatun esihistoriallisen museon liepeille. Mainio tapa esitellä La Caverne du Pont d’Arc -museo suurelle yleisölle. Väittäisin, että Tour on myös maailman suurin vuosittainen matkailumainos, ja hyvä myös niin.

Raatelevia nousua ei tule puuttumaan, sillä mukana on 28 kategorisoitua nousua, kolme enemmän kuin kahtena edellisenä vuonna, jotka nekin ovat olleet enemmän mäkimiesten kauraa. Mont Blancin nurkilla kolutaan kolmena päivänä ennen Pariisia, joten korkeanpaikankammosta kärsivien polvet tulevat tutisemaan. Jo ennen Alppeja on lämmitelty Pyreneillä oikein tosissaan: legendaarinen Col du Tourmalet, Andorran Arcalis, Port d’Envalira jne.

Klassikkonousujen lisäksi oli hieno nähdä ruokalistalla myös harvinaisia herkkuja: näyttävä Jura-vuoriston HC-serpentiinimäki Grand Colombier (15. etappi, 8,4 km keskijyrkkyydeltään 7,6 %), Andorran pitkä Col d’El Canto / Port de Cantó (9. etappi, 19 km, 5,4 %), Tourilla ennennäkemätön ja vaikealta vaikuttava Montée de Bisanne (19. etappi, 12,4 km keskijyrkkyydellä 8,2 %), viime vuoden Critérium du Dauphiné -kisassa harjoiteltu Finhaut – Emosson (10,4 km, 8,4 %), Col de la Forclaz…

Prologia tai joukkueaika-ajoa taas ei ole ensi vuoden reitillä ollenkaan. Eikä mukulakiviosuuksiakaan osunut silmiini. Ja onhan tuossa 9 etappia, joilla odotettavissa on sprinttereiden voimainmittely, jollei sitten joku irtiotto onnistu.

PROVENCEN JÄTTILÄISEN PALUU

Erityisen iloinen olen Provencen jättiläisen puolesta, sillä sen paluuta ei tarvinnut montaa vuotta odottaa. Kaksi sanaa: Mont Ventoux. Kaksi pelottavaa sanaa, jotka tekevät kipeätä jokaisen ketjunpyörittäjän kintuissa joka kertaa kun ne lausutaan. Eikä ainostaan kipeätä, vaan myös nostattavat pelonsekaisen kunnioituksen tätä myös ihmishenkiä vaatinutta jättiä kohtaan. Vuoden 1967 Tourilla pari vuotta aiemmin maailmanmestariksi ajanut englantilainen Tom Simpson menehtyi vain muutama sata metriä ennen huippua. Näistä traagisista tapahtumista kannattaa muuten lukea William Fotheringhamin kirja Put me back on my bike – In Search of Tom Simpson.

mont_ventoux_profil_bedoin

Kuka on huipulla ekana 14.7.2016? Thibaut Pinot! No, ehkä ei, sillä tämän etapin voitosta kaikki ranskalaiset ajajat tulevat näkemään hiestä märkiä unia koko ensi talven. Ranskan kansallispäivänä haluavat kaikki gallialaiset voittaa ja aivan erityisesti monumentaalisen Mont Ventoux’n huipulla. Viimeksi isäntämaan ajaja tuuletti voittoa vuonna 2002, kun Richard Virenque kiipesi huipulle ensimmäisenä, jättäen kolmanneksi ajanutta Lance Amstrongia 2’20”. Lancen ei ehkä olisi pitänyt antaa Marco Pantanin voittaa vuonna 2000, sillä sitä Ventoux-voittoa ei hänelle sitten ikinä tullutkaan. Mutta edellisen kerran voittajalla Chris Froomella (2013) olisi mahdollisuus tehdä historiaa, sillä kukaan ei ole voittanut kahta kertaa Ventoux’n huipulle loppunutta Tour-etappia.

Moni muukin pyöräilyn suurmestari on tämän tuulisen vuoren päälle ensimmäisenä kavunnut. Nimettäköön Jean Robic (1952), Louison Bobet (1955), Charly Gaul (1958), Raymond Poulidor (1965) ja vuonna 1970 kaikkien aikojen kovin pyöräilijä Eddy Merckx (1970), jonka kuitenkin peittosi seuraavalla kerralla (1972) Bernand Thévenet. Viime vuosikymmeninä on tosin saatu yllätysvoittajiakin, sillä Ventoux on usein kokonaiskilpailun kannalta niin ratkaiseva, että pääkilpapukarien keskittyässä keskinäiseen välienselvittelyynsä joku pääsee livahtamaan voittoon. Kuka olisi veikannut, että vuonna 1994 voittajan nimi on Eros Poli tai vuonna 2009 Juan Manuel Garate.

Aina Ventoux’n tuulinen nousu ei ole ollut etapin maalimäki, vaan myös alas on ajettu. Ei nyt ihan kovimmalla tuulen nopeudella, sillä Ventoux’lla on mitattu 320 km/h:n tuulennuopeus, mutta varmasti sellaisella tämän vuoren normaalilla tuulennopeudella eli noin 90 km/h. Kerran olen huipulla käynyt niin, että siellä ei tuullut, useimmiten tuulee niin, että pää meinaa irrota.

Vuonna 1958 oli muuten henkilökohtainen aika-ajo huipulle Bédoinin kylästä (21,5 km). Tämän raatelevan etapin haluaisin joskus uusittavan! En vielä löytänyt tietoa kummasta suunnasta huipuille hyökätään tällä kertaa, Bédoinin vai Malaucènen kylän kautta. Melkein aina reitti kulkee Bédoinin kautta, mutta minulle kelpaisi hyvin myös Malaucène, sillä itse olen ensimmäisen – ja siten kaikkein vaikuttavimman – kerran käyttänyt tuota reittiä. Valitettavasti se oli autolla.

Jules Laurensin maalaus Le Mont Ventoux vu de la route de Carpentras à Bédoin. Musée Comtadin-Duplessis, Carpentras.
Jules Laurensin maalaus Le Mont Ventoux vu de la route de Carpentras à Bédoin. Musée Comtadin-Duplessis, Carpentras.
SE ON MENOA KOHTA

Kuka voittaa kokonaiskilpailun? Jo kaksi voittoa napannut Skyn kapteeni Chris Froome tuntui olevan reitistä mielissään, joten ennakkosuosikin paineet ovat vahvasti hänen harteillaan. Viime vuosien paras suurten etappikisojen ajaja Alberto Contador tulee yrittämään ehkä viimeisen kerran lisätä vielä yhden Tourin vyölleen. Vai joko on Nairo Quintanan vuoro, koska mäkiä riittää. Vincenzo Nibali keskittyy ensi vuonna Giroon, mutta Vueltan voittanut Fabio Aru lienee mukana kärkikahinoissa. Entä nouseva nuori leijona Tom Dumoulin, jonka mäkiajo paranee koko ajan. Muut ajajat kommentoivat ensi hätään, että hikistä hommaa on taas heinäkuuksi luvassa. Mutta kuten tiedämme, Tourissa voi tapahtua vaikka mitä ja asetelmat ehtivät muuttumaan jo ennen starttiakin moneen kertaan.

Ja Tourin yksi hienoushan on se, että kokonaiskilpailun sisällä on monta muutakin kisaa: mäkimiesten pallopaita, pistekilpailun vihreä paita, parhaan nuoren valkoinen paita, joukkuekisa, etappivoitot, yrittelijäimmän ajajan palkinto…

Enää 255 päivää, niin armoton kisa alkaa.

Post scriptum: Pari päivää julkistuksen jälkeen paras silmiini osunut analyysi reitistä taitaa olla tämä Cycling Newsin julkaisema.

TOUR DE FRANCE 2016
  • 9 tasamaan etappia
  • 1 kumpuileva etappi
  • 9 vuoristoetappia, joista 4 loppuu mäen päälle (Andorre Arcalis, Mont Ventoux, Finhaut-Emosson ja Saint-Gervaix Mont Blanc)
  • 2 aika-ajoa, joista toinen ylämäkeen
  • 2 lepopäivää

Tourin 2016 esittely Tour de Francen virallisilla sivuilla

2016 TOUR DE FRANCE

Etappi 1: 2.7., Mont Saint-Michel – Utah Beach Sainte-Marie-du-Mont, 188 km
Etappi 2: 3.7., Saint-Lo – Cherbourg-Octeville, 182 km
Etappi 3: 4.7., Granville – Angers, 222 km
Etappi 4: 5.7., Saumur – Limoges, 232 km
Etappi 5: 6.7., Limoges – Le Lioran, 216 km
Etappi 6: 7.7., Arpajon-sur-Cere – Montauban, 187 km
Etappi 7: 8.7., L’Isle-Jourdain – Lac de Payolle, 162 km
Etappi 8: 9.7., Pau – Bagneres-de-Luchon, 183 km
Etappi 9: 10.7., Vielha Val d’Aran (Espanja) – Andorre Arcalis (Andorra), 184 km
11.7: Lepopäivä
Etappi 10: 12.7., Escaldes-Engordany (Andorra) – Revel, 198 km
Etappi 11: 13.7., Carcassonne – Montpellier, 164 km
Etappi 12: 14.7., Montpellier – Mont Ventoux, 185 km
Etappi 13: 15.7., Bourg-Saint-Andeol – La Caverne du Pont-d’Arc, 37 km (aika-ajo)
Etappi 14: 16.7., Montelimar – Villars-les-Dombes Parc des Oiseaux, 208 km
Etappi 15: 17.7., Bourg-en-Bresse – Culoz, 159 km
Etappi 16: 18.7., Moirans-en-Montagne – Bern (Sveitsi), 206 km
19.7.: Lepopäivä
Etappi 17: 20.7., Berne (Sveitsi) – Finhaut-Emosson (Sveitsi), 184 km
Etappi 18: 21.7., Sallanches – Megeve, 17 km (aika-ajo)
Etappi 19: 22.7., Albertville – Saint-Gervais Mont Blanc, 146 km
Etappi 20: 23.7., Megeve – Morzine, 146 km
Etappi 21: 24.7., Chantilly – Paris Champs-Élysées, 113 km

Tour on ikuinen

Nyt on vuoden Tour ajettu. Froomen ajo oli vahvinta ja ruminta. Hän oli paras, Skyn joukkue onnistui kokonaisuudessaan parhaiten. Onnittelut voittajille ja kaikille kilpailijoille. Me fanit saimme taas 21 päivää vuoden parasta herkkua.

Mutta jäi Skyn ylivoiman vuoksi vähän hampaankoloonkin. Olisi saanut olla kokonaiskilpailun kannalta jännempääkin. Eroa kakkoseen jäi vain 1,22 minuuttia, mutta ei Froomen voitto ollut kovin uhattuna edes eilen, kun kisa vihdoin koveni vihonviimeisessä HC-mäessä. Se oli liian myöhään. Sky dominoi kisaa siihen asti mielin määrin, toki rajusti töitä tehden, sillä muiden kovimmatkin yritykset kontrattiin Skyn toimesta todella tehokkaasti.

Onneksi tämä oli vain yksi Tour. Välillä tuli mieleen, että jännityksen lisäämiseksi olisi hienoa kokeilla joskus sellaista Grand Touria, jossa ajajilla ei olisi radioita eikä wattimittareita. Toisiko se kisaan lisää taidetta ja temperamenttia, lisää tunnetta ja intuitiota, Old School -kilvanajoa? Nyt välillä tuntuu, että tallien viimeisen päälle hiotut strategiat, tallipäälliköiden ajajien korviin huutamat ohjeet ja ajajien wattimittarin tuijottelu vievät kisasta yllätyksellisyyden, sen ajamisen ja kisaamisen ilon, joita me tifosit janoamme.

Mutta oli tämän vuoden kisassa paljon jännääkin, paljon ilonpilkkuja, paljon pettymyksiä. Se kuuluu kisaan ja elämään. Vanhan etelä-eurooppalaisen sananlaskun mukaanhan pyöräily on kaikista urheilulajeista se, joka eniten muistuttaa elämää.

On aina juhlavaa lopettaa kisa Champs-Élyséelle. Samalla se on vähän hassua, koska kontrasti on niin kova. Viikkojen Ranskan maaseudun ja vuoriston kiertämisen jälkeen tullaan jättimäisen leveälle bulevardille todelliseen metropoliin. Meille vannoutuneille frankofiileille Pariisi on maailman keskus ja ylivertainen suurkaupunki, mittamaton aarreaitta, elegantti jalokivi Ranskan keskellä. Mutta samalla niin erilainen kuin muu Ranska, sillä Pariisi on aina Pariisi ja Ranska on loputtomasti muutakin, isoja kontrasteja. Ranskaa täytyy kiertää, täytyy tehdä Tour, jotta ymmärtää ja oppii maan monimuotoisuudesta. Näin ollen Tour on tutkimusmatka ranskalaisuuteen; myös ranskalaisille itselleen se on itsetutkiskelumatka.

Tourin loppuun liittyy haikeus. Liki kuukauden kestänyt yhteinen matka on ohi. Suomessa kesäkin kääntyy kohti loppuaan Tourin jälkeen. Edessä on pitkä alamäki kohti pimeyttä ja ikuiselta tuntuvaa kylmyyttä. Tourin jälkeen meidän Tour-fanien täytyy aloittaa ajanlasku kohti uutta Touria. Meidän ajanlaskumme jakautuu aikaan ennen ja jälkeen Tourin.

Tour on unelma. Unelma ikuisesta kesästä. Unelma ikuisesta lomasta. Unelma ikuisesta Ranskasta. Meidän fanien onneksi Tour tulee uudestaan. Ikuinen paluu, sanoisi Nietzsche. Tour on ikuinen. Vive le Tour !

2015 Tourin parhaita paloja.


Pissatauko! Nyt isketään!

Ammattilaispyöräily on herrasmieslaji, jossa toisen epäonnea ei käytetä omaksi edukseen. Muistellaan vaikka Tourin toista etappia vuonna 2010. Schleckin veljekset Andy ja Fränk kaatuivat öljyläisköihin alamäessä 30 kilometriä ennen maalia, mutta heidän juokkuetoverinsa Fabian Cancellara sai pääjoukon hillitsemään kilvanajonsa ja esti näin veljeksiä häviämästä kisaa heti alkuunsa. Tai kun Jan Ulrich odotti Lance Armstrongia tämän kaaduttua katsojan kassinnyöriin ratkaisevassa nousussa. Jokainen muistaa varmasti lisää näitä reilun pelin tapauksia.

Vanhojen mestareiden suunnasta kuuluu kuitenkin murinaa. Kysytäänpä Raymond Poulidorilta, jolla on ennätykselliset kahdeksan palkintosijaa Tourissa: »Minun aikanani hyödynnettiin kaikki tilaisuudet, kaatumiset, rengasrikot ja pissatauot, jotta rähinä saatiin käyntiin.»

Poulidor, ikuinen kakkonen, tietää mistä puhuu. Vuoden 1968 Tourilla moottoripyörä väisti viilliintynyttä yleisöä ja Poulidor kaatui. Verta vuotava Poulidor kiipesi pyöränsä selkään, mutta muut olivat jo kaukana. Ei ollut tapana jäädä odottelemaan, Poulidor kuittaa. Pari vuotta aiemmin, vuonna 1964, Poulidor joutui pysähtymään kieroituneen vanteen takia ja menetti pari minuuttia kiekonvaihdossa. Siinä meni taas yksi voitto?

Silloin ei päästy nousemaan takaisin pääjoukkoon tallin auton imussa, pikemminkin kilpakumppanit iskivät armottomasti vaikeuksiin joutuneen kustanuksella. Myöskin ruokahuoltoalueella piti musette ottaa silmät selässä, sillä sielläkin joku saattoi iskeä.

Ennen ajettiin veitsi hampaiden välissä, aina valmiina iskemään kun vastustaja teki virheen tai kun hänellä oli epäonnea. Tai oikeastaan, tuleehan näitä esimerkkejä tällaisesta toiminnasta mieleen myös viime vuosilta… Herrasmiesten jaloa kilvoittelua vai armotonta taistelua?


Tuoretta keskustelua aiheesta kesällä 2015:

Chris Froome confronts Nibali over ‘unsportsmanlike’ Tour de France attack
http://www.cyclingweekly.co.uk/racing/tour-de-france/froome-confronts-nibali-over-unsportsmanlike-attack-184423

Nibali vs. Froome: Misunderstanding or breach of etiquette?
http://velonews.competitor.com/2015/07/news/nibali-vs-froome-misunderstanding-or-breach-of-etiquette_379488

Ardèche, mon amour !

Tänään Tourilla mennäänkin vanhoilla kotikulmillani. Col de l’Escrinet, 2. katerorian nousu oli 15:sta kilometrin päässä kotoani, joten tuttujakin tutumpia nurkkia. En tosin tänään Tourissa ajettavaa tietä ole pyörällä noussut, laskenut kylläkin, sillä kyseisellä D104-tiellä on paljon ja raskastakin liikennettä ja tiellä ajetaan todella kovaa. Tänään ammattilaiset saavat tietenkin ajaa suljetulla tiellä, joten kyllä mäki nyt kelpaa kiivetä.

D-104 olikin oikeastaan seudun ikävin pyörällä ajettava tie, muuten tienoot ovat pyöräilijän taivas, koska upeita teitä mäkineen riittää ajettavaksi yllin kyllin. Eikä autoliikennettä juuri ollenkaan. Parin tunnin pyörälenkillä saattaa kohdata pari autoa, jotka nekin varovat maantiepyöräilijöitä esimerkillisesti. Täällä maantiepyöräilijä on pikkuteiden kuningas. Autojen sijaan täällä kohtaa mäkiä, sitä maantiepyöräilyn parasta herkkua. Sellaisia 300–600:n metrin korkeuseroisia mäkiä ovat suurin osa, mutta jo lyhyemmälläkin lenkillä saa poimittua pari.

ar052

Tänne olisi hieno järjestää hyvän päälle ymmärtäville maantiepyöräilijöille matkoja. Täällä ei kypärät yhteen kolise kuten jossakin pyöräilyn massaturismikohteissa. Eräs kurssikaverini pyörämekaanikko/-myyjäkurssilta pitääkin parikymmentä kilometriä täältä luoteeseen omaa pyörämatkailu, -vuokraus ja -myyntibusinestaan.

Voi, näistä seuduista olisi niin paljon kerrottavaa ja näytettävää! Tämä on todellakin suosikkiseutuani Ranskassa!

Nyt ruutua tuijottamaan ja koti-ikävää parantelemaan…

ar045


Ps. Coriman kuuluisat kiekot, joilla Astanan ammattilaistallikin ajaa, tehdään melkein tämän päivän reitin varrella Loriolissa.


Gino Bartali, Gino Oikeamielinen

Gino Bartali (1914–2000) on yksi suurimmista pyöräilijöistä kautta aikojen. Kaksinkertainen Tourin ja kolminkertainen Giron voittaja, nelinkertainen Italian mestari, neljä kertaa ykkönen Milano–San Remossa ja kolme kertaa Lombardian ympäriajossa sekä lukematon määrä muita saavutuksia. Mutta yksi saavutus on aivan ylivertainen verrattuna kehenkään muuhun ketjunpyörityksen suurmestariin, mikä nostaa hänen aivan omaan kategoriaansa. Bartali on todellinen poikkeusyksilö, todellinen Gino Oikeamielinen. Gino Bartali näet pelasti toisen maailmansodan aikana yli 800 juutalaista!

Gino Harras

Ginon veli Giulio Bartali kuoli vuonna 1936. Gino koki tämän hyvin raskaasti ja koki voimakkaan uskonnollisen kääntymyksen. Hän liittyi karmeliittamaallikkoihin (Ordo Carmelitarum Discalceatorum Saecularis), joka on katolilainen kontemplatiivinen, rukoukselle omistautunut sääntökunta. Vuoden 1937 Touriin osallistuessaan hän saikin lempinimen »Gino Harras» (Gino le Pieux), sillä hän rukoili aina iltaisin etapin jälkeen sekä kävi messussa ympäriajon lepopäivinä.

Fasistien noustessa valtaan Italiassa Bartali monien muiden katolilaisten tapaan kiinnitti pukuunsa ristinmerkin osoittaakseen kuuluvansa kirkon joukkoihin eikä fasisteihin. Hän uhmasi usein fasisteja eikä koskaan suostunut heidän mannekiinikseen. Vuonna 1943 Firenzen kardinaali Elia Dalla Costa, joka johti maanalaista juutalaispakolaisia avustavaa verkostoa (Delasem), kysyi Bartalia auttamaan vaarallisessa tehtävässä. Kardinaali ehdotti Bartalia osallistumaan dokumenttien ja kuvien salakuljettamisessa, jotta juutalaisille pakolaisille voitaisiin tehdä väärennettyjä papereita. Näiden paperien avulla he pääsisivät pakenemaan ja välttymään tuhoamisleireille lähettämiseltä. Bartali suostui.

gino_bartali_anton_welley_tour_de_france_1950

Bartali oli kansallisankari ja laajasti tunnettu henkilö, joten hän pystyi lähtemään pitkillekin lenkeille, mukamas harjoittelulenkeille, mutta itse asiassa hän salakuljettikin pyöränsä runkoon kätkettynä dokumentteja, joiden avulla säästettiin satoja ihmishenkiä. Hän ajeli harjoituslenkkejään Firenzestä Genovaan, josta juutalaisten sallittiin tiettyjen paperien turvin lähteä Yhdysvaltoihin turvaan. Tarkistuspisteillä Bartali tunnistettiin usein ja häneltä pyydettiin mielummin nimikirjoituksia kuin alettiin tutkimaan hänen pyöränsä putkien sisuksia. Jos hän olisi jäänyt kiinni dokumenttien salakuljetuksesta, olisi hänet voitu ampua siihen paikkaan.

800 pelastettua

Bartali myös piilotti yhteen asuntoonsa juutalaisperheen ja vei heille salaa ruokaa, usein yöllä ulkonaliikkumiskieltoa uhmaten. Tarinoita on monia, mutta vasta 2013 ne alkoivat nousta päivänvaloon, sillä:

»Isäni pelasti yli 800 juutalaista, mutta hän ei koskaan halunnut puhua siitä, ei edes äidilleni.»
Andrea Bartali (Gino Bartalin poika)

Bartali sanoi aikoinaan: »Hyvä on jotain mitä teet, ei mistä puhut.»

Bartalin ura oli huomattavan pitkä, liki kaksikymmentävuotta vuotta. Hänen kaksi Tourin voittoaan tulivat (sodan vuoksi) pisimmällä erolla eli kymmenen vuoden erolla toisistaan (1938 ja 1948). Hän osallistui Tourille kaikkiaan kahdeksan kertaa ollen aina yhdentoista parhaan joukossa, paitsi niillä kahdella kerralla kun hän joutui keskeyttämään.

gino_bartali_1945

Bartali oli Tourin vuorietappien valtias. Tourin luoja Henri Desgranges ylisti häntä: »En ole ikinä nähnyt mitään niin kaunista kuin Bartali kiipeämässä Le Ballon d’Alsacea.»

Gino Bartali, mestarien mestari, primus inter pares! Jollei pyöräilijöillä jo olisi suojeluspyhimistä (Madonna del Ghisallo), Bartali olisi todellakin sellaiseksi sopiva. Näinä yhä synkentyviä aikoina, kun kaikenlainen vihapuhe ja vihanteot toisia ihmisiä kohtaan sekä kaikenlainen halpahintainen muukalaisviha ja rasismi taas nostavat päätään, on meidän ketjunpyörittäjien ainakin syytä pitää Gino Bartalin esimerkillinen ja korkeamoraalinen hahmo mielessämme!


Gino Bartalin Tourit:

1937: keskeytti 12. etapilla, 7. etapin voitto ja kaksi päivää keltaisessa paidassa
1938: 1. (kokonaiskilpailun voittaja), vuoriston Grand Prix -voitto, 11. ja 14. etapin voitto, 8 päivää keltaisessa paidassa
1948: 1. (kokonaiskilpailun voittaja), vuoriston Grand Prix -voitto, voitti etapit 1, 7, 8, 13, 14, 15 ja 19 ja 9 päivää keltaisessa paidassa
1949: 2. (kokonaiskilpailun kakkonen), voitti yhden etapin, 1 päivä keltaisessa paidassa
1950: keskeytti 12. etapilla, voitti yhden etapin
1951: 4. kokonaiskilpailussa
1952: 4. kokonaiskilpailussa
1953: 11. kokonaiskilpailussa


Bartalin uroteoista katso esim:

Le Monde
Le coureur italien Gino Bartali reconnu ”Juste parmi les nations”

BBC:
Gino Bartali: The cyclist who saved Jews in wartime Italy

CNN:
Gino Bartali: The man who helped save Italy’s Jews

Vélo Magazine, Décembre 2013–Janvier 2014, n°514, s. 65–67.

My Italian Secret, uusi leffa juutalaisten pelastamisesta Italiassa kertoo myös Bartalin roolista 

Tourin 21 merkkipaalua

Nyt löytyi taas maanmainiosta Vélo Magazinestä kelpo lista Tour de Francea muovanneista ’etapeista’, joita oli kirjattu 21 eli sama määrä kuin on etappeja nykymuotoisessa kisassa. Lista merkkipaaluista on tehty sadannen eli vuonna 2013 ajetun Tourin kunniaksi. Vélo Magazine n°509, 29–57.

Tour de Francen merkkipaaluja:

  1. 1903 Ensimmäinen Tour, etappikilpailu (aluksi 6 etappia)
  2. 1904 Säännöt alkavat muotoutua
  3. 1905 Vuoret mukaan (Le Ballon d’Alsace)
  4. 1906 Tour ensi kertaa ulkomaille (Belgiaan)
  5. 1913 Ajanlaskusysteemi nykymuotoon
  6. 1919 Le maillot jaune, johtajan keltainen paita
  7. 1926 Le grand départ, vaihtuva lähtöpaikka korvaa Pariisin lähtöpaikkana
  8. 1930 La caravane publicitaire, ensimmäinen mainoskaravaani
  9. 1934 Le contre-la-montre, ensimmäinen aika-ajo
  10. 1936 Ensimmäiset maksetut kesälomat pönkittävät Tourin suosiota (lisää katsojia)
  11. 1949 Rahapalkkiot joukkueen apuajajillekin
  12. 1952 Televisiointi alkaa
  13. 1953 Le maillot vert, ensimmäinen pistekilpailun vihreä paita
  14. 1966 Dopingtestit
  15. 1969 Merkkijoukkueet vakiintuvat (välillä ajettiin kansallisjoukkueillakin)
  16. 1971 Tour alle 4000 km (1930–1970 pituus oli 4000–5000 km)
  17. 1974 Laivasiirtymä eli Tour ensi kertaa Brittein Saarilla
  18. 1975 Le maillot à pois, ensimmäinen pallopaita parhaalle mäkimiehelle
  19. 1975 Pariisin Champs-Élysées -bulevardi maalipaikaksi
  20. 1986 210 kilpailijaa on ennätysmäärä (nykyään rajattu 22 joukkuetta x 9 ajajaa = 198)
  21. 1999 Kaksi lepopäivää eli nykymittainen kisa vakiintuu (21 etappia ja 2 lepopäivää)

Presidentti pysäytti Tourin

Silmäillessäni suosikkilehteni Vélo Magazinen vanhoja numeroita osui silmiini artikkeli Ranskan presidenttien suhteesta Touriin: Serge Lagetin artikkeli Le Tour de France et les présidents de la République (Vélo Magazine n° 496/Mai 2012). Siitä yksi tarina.

16.7.1960 ajettiin etappi Besançon–Troyes. Presidentti Charles de Gaulle oli saapunut vaimonsa Yvonnen kanssa viikonlopun viettoon Colombey-les-Deux-Églises’in kylään. Tasavallan presidentillä oli tuolloinkin jo tiukat turvatoimet, mutta kuulun L’Équipe-urheilulehden hyvin informoitu toimittaja Fernand Albaret oli saanut vihiä, että presidentti on reitin varrella. Hän ottaa yhteyttä Tourin silloiseen johtokaksikkoon ja kertoo presidentin olevan loma-asunnollaan. Jacques Goddet ja Félix Lévitan toteavat, että kisassa ei ole irtiottoa, joten voitaisiinhan kisa hetkeksi pysäyttää presidentin kunniaksi. Jos irtiotto olisi muodostunut, ei kisaa olisi voitu pysäyttää eikä etappi olisi jäänyt historiaan.

Ennen päätöstä kisan pysäyttämisestä täytyi tehdä kaksi konsultaatiota. Ajajien puoleen käännyttiin hallitsevan Ranskan mestarin Henry Angladen kautta. Anglade oli juuri palannut pissatauolta satulaan kun häneltä kysyttiin sopisiko pieni pysähdys presidentin kunniaksi. Angladea ajatus huvitti ja sana pysähdyksestä laitettiin kiertämään muidenkin joukkueiden kapteeneille.

Toinen konsultaatio täytyi tehdä poliittisista syistä, sillä aihe oli arkaluontoinen. Goddet kysyi neuvoa vasemmistolaiselta toimittajalta Jacques Marchandilta, joka mietti asiaa hetken ja vastasi: »Kuule, suurin huoleni on se, että minun pitää vielä täyttää neljä sivua lehteä iltaan mennessä eikä minulla ole mitään sanottavaa, koska mitään ei tapahdu. Joten vaikka tästä tulee polemiikkiä, on meillä ainakin materiaalia…» Goddet vakuuttui ja kuulutti kisaradioon 30:n sekuntin pysähdyksen presidentin kunniaksi hänen residenssinsä kohdalla.

le-general-de-gaulle-en-1960

Jacques Goddet pysäyttää autonsa keskelle ajorataa ja pääjoukko jarruttaa sen perään. Presidentti seisoo tien vasemmalla puolella odottamassa. Goddet lausuu kovaääniseensä: »Tour tervehtii sydämellisesti presidentti de Gaulle’ia.» Presidentti lähestyy pääjoukkoa vaivaantuneena sanoen: »Herra johtaja, teidän ei olisi täytynyt.» Presidentti de Gaulle tunnistaa pääjoukon kärjestä Ranskan mestarin ja kiiruhtaa paiskaamaan kättä tämän kanssa: »Herra Anglade, onnitteluni.» Sitten hän huomaa vierestä keltapaidassa ajavan italilaisen Gastone Nencinin: »Herra Nencini, tunnen saavutuksenne. Bravo! Olette voittaja, Pariisiin ei ole enää pitkä matka.» Presidentti ennättää vielä puristaa vihreän paidan kantajaa, mutta sitten pääjoukon on aika jatkaa matkaa. Presidentti ehtii vielä toivottaa herroille hyvää matkaa.

Ehkä turhaan ei sanottu, että de Gaulle oli ranskalaisten presidentti 11 kuukautta vuodessa. Heinäkuussa johtaja oli Jacques Goddet!

Tourin isä Henri Desgrange varmaan kääntyi haudassaan, sillä hän ei olisi pysäyttänyt kisaa kenenkään tai minkään vuoksi. Kenraali de Gaulle oli muuten oikeassa, sillä vuoden 1960 kokonaiskilpailun voitti Gastone Nencini, Henry Anglade oli kahdeksas.

* * *

Lisäys 29.1.2016:

INAn sivuilta löytyy paljon vanhaa televisiomateriaalia ja Tourista on siellä paljon hauskoja pätkiä. Olipa siellä parin minuutin uutisinsertti, jossa oli historiallinen katsaus Ranskan presidenttien Tour-vierailuista. Tämän kirjoituksen tapahtumasta oli myös mukana:

Les présidents de la République et le Tour de France

http://www.ina.fr/video/5047907001031/les-presidents-de-la-republique-et-le-tour-de-france-video.html

Col du Tourmalet

Luokitus: HC (hors catégorie)
Korkeus 2115 metriä
Korkeusero: 1268 metriä
Nousun pituus: 17,1 kilometriä
Keskijyrkkyys: 7,3 % (maksimi 13 %)

Kaikilla pyöräilyfaneilla on oma kaikkein pyhin vuorensa. Meille Tour-entusiasteille se voi olla L’Alpe d’Huez, Col du Tourmalet, Col d’Izoard, Col du Galibier tai Mont Ventoux. Minulle se on tietenkin viimeksi mainittu, ei pelkästään siksi, että kolmen vuoden ajan se näkyi kirkkaalla ilmalla työhuoneeni ikkunasta. Tänä vuonna ajetaan Tourissa kaksi ensimmäistä kandidaattia: toiseksi viimeisenä päivänä L’Alpe d’Huez ja tänään hirmuinen Col du Tourmalet, jota voidaan myös hyvillä perusteilla pitää Tourin arvostetuimpana vuorena.

2015_mountain_pass_cycling_milestone_-_tourmalet_luz-saint-sauveur

Useasti Tourmalet on ylös ajettu, sillä tänään on kahdeksaskymmenes kerta kun sille noustaan. Ensimmäinen nousu oli jo vuoden 1910 Tourissa osana järjettömän rankkaa 325 km pitkää etappia. Legendan mukaan tuolloin 21.7.1910 etapin voittanut Octave Lapize huusi Tourin järjestäjille: Olette murhaajia! Lapize kuoli muuten eilisestä päivälleen 98 vuotta taaksepäin »Suuren sodan» (La Grande Guerre eli ensimmäinen maailmansodan) ilmaiskussa Ranskan kansallispäivänä 14.7.1917.

Henri Desgrange oli eniten huolissaan Pyreneiden huipuilla liikkuneista karhuista, joiden pelättiin hyökkäävän yksistään ajavien pyöräilijöiden kimppuun. Pyreneillä oli tuolloin enemmän karhuja kuin nykyään eikä korkealla vuorilla etappeja ollut juuri kukaan seuraamassa. Ketään ei kuitenkaan syöty…

1913-eugene_christophe-tour

Yksi kuuluisimmista Tourmaletin legendoista syntyi kolme vuotta myöhemmin, kun Eugène Christophe oli urheasti jo kiivennyt huipulle, mutta laskiessaan alas hän ajoi kuoppaan ja hänen pyörästään rikkoutui etuhaarukka. Kilometritolkulla hän kantoi pyöräänsä kyyneleet silmissä alas kylään, jossa hän etsi käsiinsä kylän sepän. Säännöt eivät sallineet, että muut kuin kilpailijat itse korjasivat menopelejään, joten Christophe itse korjasi haarukkansa ajokuntoon. Kilpailun tuomari tosin langetti hänelle kymmenen minuutin aikasakon, koska eräs nuori poika oli auttanut häntä puhaltamalla pajan palkeita.

Turisteille ja pyöräilyfaneille syötetään usein etymologiaa, jonka mukaan Col du Tourmalet tarkoittaisi »ilkeää kiertotietä» tai »huonoa kiertotiertä» (latinan malum-sanasta väännettynä). Toisen tulkinnan mukaan Tour-mal-et tarkoittaa vain kaukaista vuorta.

Vuonna 2010 tuli täyteen sata vuotta ensimmäisestä noususta Tourilla, joten sen kunniaksi tämä raateleva nousu kiivettiin kahdesti. Viimeistään silloin Tourmalet oli kohotettu todelliseksi monumentiksi.

Kovimpia Tourmalen nousun spesialisteja ovat olleet Jean Robic (Ranska), Federico Bahamontes (Espanja), Julio Jimenez (Espanja) ja Lucien Van Impe (Belgia), jotka ovat kaikki kiivenneet ensimmäisenä ylös kolmasti. Myös kaikkien aikojen suurin pyöräilijä Eddy Merckx ehätti huipulle ensimmäisenä vuonna 1969, mutta seuraavana vuonna hän oli itärinteen La Mongien kylään päästyään raivoissaan, sillä musette eli lounaspussi oli hänen mukaansa sisältänyt raakoja persikoita!

Maisemat Tourmalen tienoilla ovat aivan huikeat. Nehän ovat Tourissa sitä parasta herkkua!

* * *

Tällainen se on ajaa, tosin Mike Cotty saa kaikki mäet näyttämään niin helpolta:
Col du Tourmalet (Campan) – Cycling Inspiration & Education

Kahdeksan sekuntia: intellektuelli vs. renkaannuolija

Vuoden 1989 Tour oli ensimmäinen televisiosta näkemäni ympäriajo. Muistan kyllä, että Urheiluruudussa oli esitetty joitakin välähdyksiä aiemminkin, mutta kun Eurosport aloitti tuona vuonna, kisaa pääsi todella seuraamaan. Olin kesätöissä päivät. Myöhään iltaisin Eurosportilta tuli tunnin kooste päivän etapista. Jäin koukkuun. Selostus oli Eurosportilla aluksi englanniksi, Peter Selinin upeat suomenkieliset selostukset tulivat vasta 90-luvun puolella.

route_of_the_1989_tour_de_france

Vuoden reitti kulki hyvin samaan suuntaan kuin tänäkin vuonna: silloin aloitettiin Luxembourgista, josta siirryttiin Belgiaan. Viides etappi toi Tourin Ranskan puolelle Bretagneen, mistä lasketeltiin kohti Pyreneiden vuoria. Isojen kaupunkien, Toulousen, Montpellierin ja Marseillen kautta marssittiin sitten Alpeille kisaa ratkaisemaan.

Intello vs. renkaannuolija

1989 Tour oli nappikisa aloittelevalle seuraajalle, sillä kisasta tuli kaikkien aikojen tiukin. 3285 kilometriä kilvanajoa ja maalissa voittajan etumatka oli 8 sekuntia! Ja voittaja oli väärä! Sen piti voittaa ranskalainen Laurent Fignon, lempinimeltään intellektuelli (L’intello). Se olisi hänen kolmas Tourinsa, sillä hänellä oli viidenkymmenen sekuntin etumatka ennen ratkaisevaa, Versaillesista Pariisin Champs-Élyséelle ajattevaa 24,5 kilometriä pitkää henkilökohtaista aika-ajoa. Fignon ei ollut parhaimmillaan aika-ajossa, mutta hän laski, että hän voisi hävitä hänen niskaansa hengittävälle amerikkalaiselle Greg LeMondille (entiselle joukkuetoverilleen, sittemmin inhoamalleen renkaannuolijalle) korkeintaan puoli minuuttia. Kyllä Fignon oli kelpo aika-ajajakin, sillä maalissa hänen keskinopeutensa oli 52 km/h. Tuolla nopeudella kahdeksassa sekunnissa pyörä kulkee noin 82 metriä. 3285 kilometriä kutistui alle sataan metriin.

Fignonin hahmo on ristiriitainen ja kiehtova. Kun nämä kahdeksan sekuntia tulivat mieleeni tämän vuoden Touria katsellessa, aloin taas silmäillä Fignonin omaelämäkertaa (Laurent Fignon, Nous etions jeunes et insouciants. Éditions Grasset & Fasquelle, Paris 2009). Olen unohtunut lukemaan sitä sieltä täältä, sillä se on varsin kiehtovaa luettavaa. Fignonin hahmo on todella traaginen. Oikea Tourin arvoinen legenda. Syöpä hänetkin vei 50-vuotiaana.

Kuukautta ennen kuolemaansa hän oli ollut taas Ranskan television kommentaattorina vuoden 2010 Tour-lähetyksissä. Viimeisen etapin lähetyksen aikana juontajat kiittävät kommentaattoriaan, joka sairaudestaan huolimatta oli halunnut vastata myönteisesti kutsuun tulla kisaa kommentoimaan ja oli jaksanut kolmen viikon urakan loppuun asti. Juontajat kutsuivat häntä taas studioon kanssansa kommentoimaan maailmanmestaruuskisoja ja myös seuraavan kesän Touria. Fignon liikuttuu kyyneliin ja seuraa pitkä hiljaisuus lähetyksessä. Tämä Tour jäi »Professorin» viimeiseksi esiintymiseksi Tourila. Hän kuoli 31.8.2010.

Ranskan kulta-ajan loppu

Fignonin lyhistyessä vuoden 1989 Tourin lopuksi Champs-Élyséen mukulakiville ranskalaisen pyöräilyn kultainen 1980-luku päättyi ja alkoi pitkä kuiva kausi. Fignonin pitkäaikainen tallipäällikkö Cyrille Guimard arvioi jälkikäteen: »Sen jälkeen alkoi biologinen doping eikä mikään ollut enää ennallaan.»

Fignonia itseään raivostutti, kun häneen viitattiin niin usein miehenä, joka hävisi Tourin kahdeksalla sekunnilla. Fignon vastasi: »Ei, minä olen voittanut kaksi.»

Fignon, Pascal Jules (1) ja Marc Madiot (2) olivat ranskalaisen pyöräilyn nuoret leijonat, joille muutamaa vuotta vanhempi valtias Bernard Hinault kuului kuitenkin kuin eri aikakauteen. Hinault, lempinimenltään Mäyrä (Bleireau), ei katsonut aina hyvällä uusia haastajia. Erityisesti Fignonin kanssa samassa joukkuessa ajaminen sai isot egot törmäyskurssille. Fignon voitti nuorena miehenä, vain 22-vuotiaana, ensimmäisen Tourinsa (1983) ja uusi tempun seuraavana vuonna. Sitä seuraavana vuonna oli taas vanhan Mäyrän vuoro, viidettä kertaa, mutta vuoden 1985 Hinaultin voiton jälkeen ranskalainen ei ole keskipallille kiivennyt. Kolmekymmentä vuotta ilman kotivoittoa on pitkä aika. Kirous alkoi kahdeksasta sekuntista?

fignon_lemond_podium_1989

Vuoden 1989 tappion jälkeen Fignon oli murtunut mies. Guimard arvioi Fignonin kuoleman jälkeen: »{N}ämä 8 sekuntia olivat liikaa… Tappion jälkeen hänen käyttäytymisensä, mielialansa ja elämänprojektinsa muuttui. Hän kääntyi sisäänpäin.» (3)

Miksei Fignonin joukkue tehnyt protestia voittaja Greg LeMondin tuolloin sääntöjen vastaisesta triathlontangosta? Muistelmissaankin Fignon pohtii tuota, muttei vieläkään keksinyt syytä miksei. Fignon laski, että LeMondin käyttämä triathlontanko toi etua sekuntin kilometrillä. LeMond käytti tankoa kaikissa Tourin kolmessa aika-ajoissa ja kaikkiaan tempoa oli 138 km, joten tappiota tuli 2 min ja 18 sek. Myös Fignonin tallin välinetoimittaja oli tarjonnut heille samantyyppistä ratkaisua. Guimard ja Fignon eivät halunneet riskeeta vaan halusivat pelata sääntöjen mukaan sekä luottaa vain jo testattuihin sekä hyviksi ja kestäviksi havaittuihin välineisiin. (4)

Entä mitä olisikaan tapahtunut, jos Fignon ei olisi joutunut pohkeen jänneleikkaukseen jo 25-vuotiaana? Cyrille Guimardin mukaan Fignonilta hävisi leikkauksessa 20 wattia tehoa, eikä hän ikinä saanut niitä takaisin. Kuinka monta Touria hän olisikaan voinut voittaa? Sen vuoden 1989 Tourin lisäksi.

laurent_fignon_urnengrab

Viitteet

1. Pascal Jules (s. 1961) kuoli vain 26-vuotiaana auto-onnettomuudessa. Hän ajoi ammattilaisena 1982–1985 Renault-Elf-tallissa, 1986 Seat-Orbea-tallissa ja kuolinvuonnaan Caja Rural-Seat-tallissa. Hän osallistui neljään Ranskan ympäriajoon ja voitti Fignonin toisena voittovuonna kahdeksannen etapin. Jules oli Fignonin tapaan pariisilainen ja temperamentiltaan samantyylinen, joten heistä tuli läheiset joukkuetoverit.

2. Marc Madiot (s. 1959) teki komean ammattilaisuran ensin Fignonin joukkuetoverina Renaultin tallissa 1980–1985 ja sitemmin muissa talleissa kilpaillen vuoteen 1994 asti. Hän voitti mm. kaksi kertaa Paris–Roubaix-kisan, Ranskan mestaruuden niin maantiellä kuin cyclocrossissakin, osallistui Tourille kaikkiaan yhdeksän kertaa, voittaen myös etapin Fignonin toisena kokonaiskilpailun voittovuonna 1984. Vuodesta 1997 alkaen hän on ollut tallipäällikkönä La Française des jeux -tallissa (nykyään tallin nimi on lyhennetty muotoon FDJ), jossa Jussi Veikkanenkin on ajanut melkein koko ammattilaisuransa.

3. Guimard raconte Fignon, Vélo Magazine n°479/Octobre 2010, s. 68.

4. Katkerana Fignon kertoo, että hän yritti osallistua pari kuukautta myöhemmin triathlontangolla varaustetulla pyörällä Grand Prix Eddy Merckx -kisaan, mutta kilpailun jury oli kieltänyt sen.

* * *

Ps. Ei tullut kotiyleisön kaipaamaa voittajaa tänäänkään, Ranskan kansallispäivänä. Warren Barguil kaatui ja kovimmatkin ranskalaiset mäkimiehet olivat vaikeuksissa loppumäessä. Ja voittaja oli keltapaitainen britti, näytöstyyliin.

* * *

YouTubesta löytyy kooste ratkaisevasta aika-ajosta amerikaksi:

1989 Tour de France Final Time Trial – LONG VERSION – Greg Lemond – Laurent Fignon

”Voitan Tourin, jollei minua murhata ennen”

Näin sanoi Maurice Garin, ensimmäisen eli vuonna 1903 järjestetyn Tour de Francen voittaja. Lausunto on annettu vuoden 1904 Tourin aikana, jonka Garin lopulta voittaa, mutta hänet diskataan kuukausia kisan jälkeen. Draama ja vilppi ovat kuuluneet Touriin aina.

Tourin ratamestarit ovat olleet sadisteja alusta alkaen. Kisan isän Henri Desgrange halusi luoda niin rankan kisan, että vain yksi ajaja jaksaisi polkea sen loppuun asti. Aluksi hän suunnitteli viiden viikon pituista kisaa, mutta se jouduttiin peruttamaan liian vähäisen ilmoittautujamäärän vuoksi. Kisaa lyhennettiin kuuden päivän mittaiseksi, joten 60 ajajaa ilmoittautui mukaan. Kuuden päivän aikana ajettiin kuitenkin karmeat 2428 kilometriä, joten vain 21 kilpailijaa pääsi maaliin. Ennakkosuosikki Garin voitti ajalla 94 tuntia 33 minuuttia ja 14 sekuntia. Kisan voittajana hän pokkasi 6125 frangia palkintorahaa.

Toinen oli melkein viimeinen Tour

Palkintorahan himoko sai seuraavan vuoden Tourin sekaisin ja melkein jäämään historian viimeiseksi? Heti ensimmäisellä etapilla neljä naamioitunutta miestä hyökkää Garinin ja Lucien Pothierin kimppuun. Marseillen lähellä paikallisen kilpailijan kannattajat yrittävät estää muiden ajoa jotta suosikkinsa voittaisi etapin. Nîmesin liepeillä fanit avustavat suosikkiaan moottoriajoneuvolla ja hänet diskataan. Kannattajat raivostuvat ja kivittävät muita kilpailijoita. Viidennellä etapilla taas keksitään ihan viime vuosinakin nähty temppu: tielle on heitelty nastoja ja renkaita puhkeaa. Eräskin kilpailija joutuu ajamaan viimeiset 40 kilometriä molemmat renkaat tyhjinä. Ensimmäsisinä vuosina on näet kaikenlainen pyöränkorjaus kielletty, kuten myös kisan aikana syöminen! Aja siinä sitten monen sadan kilometrin etappeja yli viisitoista kiloa painavalla pyörällä ja sen ajan teillä! Ennen oli miehet rautaa?

Vuoden 1904 kisan neljä parasta ja yhteensä 29 kilpailijaa diskataan erilaisten sääntörikkeiden takia. Jotakuta oli vedetty autolla, joku oli syönyt matkalla… Garin saa kahden vuoden kilpailukiellon ja lopettaa uransa siihen.

Pikku nuohooja

Mikäs mies tämä Garin sitten muuten oli? Maurice Garin syntyi 3.3.1871 Aostan kaupungissa Italian puolella lähellä Ranskan rajaa (Aostan laaksohan oli tuolloin pitkälti ranskankielinen). Perhe muutti työn perässä Alppien toiselle puolelle. Maurice löysi töitä nuohoajana, joten pyöräilyn aloittaessaan hän saikin lempinimet ”pikku nuohooja” ja ”italialainen nuohooja”. Ranskan kansalaisuuden Maurice sai 21.12.1901, joten esimmäiset pyöräilykisansa hän voitti vielä italialaisena.

Mauricen pikkuveljet César ja Ambroise innostuivat myös pyöräilystä, joten useamman vuoden ajan perheessä oli kolme ammattipyöräilijää. Pikkuveljetkin menestyivät, olivat kumpainenkin parhaimmillaan Paris–Roubaix-kisan kakkosia, mutta Maurice oli aikansa menestynein pyöräilijä. Ensimmäisen kisansa hän ajoi vuonna 1892 ja voitto tuli seuraavana vuonna Namur–Dinant–Givet-kisassa. Garin oli juuri myynyt ensimmäisen pyöränsä ja ostanut uuden, joka oli kevyempi (vain 16 kiloa) ja varustettu pumpattavilla renkailla (kyllä: umpirenkaat olivat vielä tavallisia tuohon aikaan). Huonoksi onnekseen Garinin rengas puhkeaa kesken kisan, mutta hän saa kuitenkin lainaksi toisen kilpailijan varapyörän, sillä tämän toisen kilpailijan huoltaja sattumoisin odottelee niillä liepeillä. Garin jättää oman pyöränsä nojaamaan muuriin, ajaa kisan voittoon ja palaa seuraavana päivänä hakemaan oman pyöränsä siitä mihin oli sen jättänytkin.

Garinista tulee ammattilainen vähän sattumalta. Hänen piti osallistua kotipaikkansa Lensin lähellä järjestettävään kilpailuun, mutta lähtöpaikalla hänelle selviää, että kisa onkin varattu ammattilaislisenssin haltijoille. Harmistutut Garin lähtee kuitenkin ajamaan kisailijoiden perään, ohittaa heidät ja ajaa maaliin voittajana. Järjestäjät eivät halua maksaa 150:n frangin voittosummaa, mutta hurraava väkijoukko kerää hänelle 300:n frangin kolehdin. Seuraavassa kisassaan Garin onkin sitten ammattilainen.

Kotleteilla ja ostereilla kulkee

Ensimmäisen ammattilaisvoittonsa Maurice Garin nappaa Pariisin 24:n tunnin ajossa. Kisa ajettiin helmikuussa 1893 kylmissä olosuhteissa, joten moni kisailija joutuu jättämään leikin kesken. Garin voittaa kisan sitkeytensä ja hyvän ruokahuollon ansiosta. Hänen kerrotaan nauttineen kisan aikana muun muassa 19 litraa lämmintä kaakaota, 7 litraa teetä, kahdeksan madeiramunaa, kahvikupillisen samppanjaviinan kanssa, 45 kotlettia, 5 litraa tapiokaa, 2 kiloa riisiä ja ostereita. Näillä eväillä hän voitti pahimman kilpailijansa 49:llä kilometrillä ajaen vuorokaudessa 701 kilometriä!

Historian ensimmäisessä Paris–Roubaix-kisassa Garin oli kolmas, mutta seuraavana vuonna hän ylitti maalilinjan Roubaixin velodromilla ensimmäisenä. Kisa meni tiukalle, sillä ensimmäisenä velodromille ennättää Garin, mutta hänen niskaansa hengittää hollantilainen Mathieu Gordang. Kesken kaiken Gordang kaatuu ja Garin saa sadan metrin etumatkan. Kuuden jäljellä olevan kierroksen aikana Gordang saavuttaa koko ajan Garinia, mutta matka loppuu kesken ja Garin voittaa pyöränmitalla. Kisan jälkeen Garin myöntää vastustajansa olleen vahvempi. Seuraavan vuoden kisan Garin voittaa 20:n minuutin erolla.

maurice_garin_vainqueur_de_la_course_paris-brest_1901

Garinilla on onnea myös vuoden 1901 Paris–Brest–Paris-kisassa. Tätä raatelevaa 1208:n kilometrin kisaa johti pitkään Lucien Lesna, joka oli kisan puolivälissä jo kahden tunnin johdossa. Valmentajansa neuvosta Lesna käy välillä uimassa vilvoittellakseen, mutta kylpynsä jälkeen hänellä ei enää kuljekkaan. Joku epäilee hänen saaneen auringonpistoksen. Garin saavuttaa hänet, ja pian Lesna joutuu keskeyttämään. Lopulta Garin voittaa käyttäen 1208:n kilometrin matkaan 52 tuntia 11 minuuttia ja yhden sekuntin.

Monet muutkin aikakauden kisat ovat todella pitkiä, kuten legendaarinen 500 km pitkä Bordeaux-Paris, jonka Garin voittaa 1902.

Vuoden 1904 Tour de Francen hylkäyksen jälkeen Maurice Garin vetäytyy kilpauraltaan ja elelee Lensin kaupungissa kuolemaansa (1957) asti.