Avainsana-arkisto: Ballon d’Alsace

Joukkuekeskeyttämiset (osa 1) – Tour de France 1907 ja Alcyon-tallin vetäytyminen

Historian viidennellä Tourilla vuonna 1907 Alcyon-talli kokonaisuudessaan keskeyttää kisan yhdeksännellä etapilla (Toulouse–Bayonne). Joukkueen kapteenina oli toissavuoden voittaja ja edellisvuoden kolmonen Louis Trousselier, lempinimeltään »Trou-Trou», joka oli kuluvassakin ympäriajossa jo voittanut kaksi etappia. Edellisvuoden voittaja René Pottier oli tehnyt tammikuussa itsemurhan, joten Trousselier oli tosissaan hakemassa toista Tour-voittoaan, semminkin kun kukaan ei ollut vielä kahta kertaa kisaa voittanut.

tour_de_france_1907
1907 Tour de France. 14 etappia. Kokonaispituus 4488 km.

Vuoden 1907 kisaan oli lisätty kolmastoista etappi, mutta ympäriajon kokonaispituus oli hieman lyhentynyt edellisestä editiosta, ollen nyt 4488 kilometriä. Ensimmäisten vuosien sääntörikkomuksien välttämiseksi käytössä oli yhä vuonna 1905 käyttöönotettu pistelaskusysteemi eikä kokonaisaikaan perustuva laskutapa. Aikakin toki otettiin, mutta etapin voittaja sai aina yhden pisteen, toinen kaksi pistettä ja niin edelleen. Kokonaiskisan voittaja oli se, jolla oli Pariisiin palatessa vähiten pisteitä.

Ensimmäisenä voittovuonnaan Trousselier oli voittanut peräti viisi etappia yhdestätoista ja vuoden 1906 Tourillakin hän oli voittanut neljä etappia kolmestatoista, vaikka kokonaiskisassa tulikin sitten Pottierin jälkeen kolmanneksi. Vuoden 1907 Tour alkoi myös vahvasti, Trou-Trou voitti ensimmäisen ja toisen etapin. Ensimmäisellä Roubaix’n kaupunkiin päättyneellä etapilla hän oli päihittänyt toisen kisan ennakkosuosikin, edellisen vuoden Tourin kakkosen Georges Passerieun, joka oli juuri voittanut samalla reitillä ajetun yhden päivän klassikkokilpailun Paris–Roubaix. Trousselier voitti siitäkin huolimatta, että hän oli ajanut harhaan. Huomattuaan ottaneensa väärän tien Albertin kaupungin jälkeen Trousselier teki täyskäännöksen, palasi vähän matkaa takaisin etsien oikean tien ja saikin pian muun porukan kiinni.

1907_tour_depart
1907 Tourin lähtö.

Toisen etapin voittajasta on hieman epäselvyyttä. Ensin etapin voittajaksi julistettiin Émile Georget, mutta kisan järjestäjä Henry Desgrange teettää asiasta tutkimuksen, jonka jälkeen Trousselier julistettiin etapin voittajaksi. Toisen etappivoivon jälkeen kisan johtajan reisi alkaa kuitenkin vaivata eikä lisää etappivoittoja tule.

Kiistelty Alsace-Lorrainen (Elsass-Lothringen) alue kuului tuolloin Saksalle, joten toisen etapin maalikaupunki Metz sijaitsi rajan toisella puolella. Kisan järjestäjiä hävetti vertailla ranskalaisten ja saksalaisten tullivirkailijoiden toimintaa. Rajanylitys Saksan suuntaan tapahtui keskellä yötä, jolloin saksalainen rajavartija tuli herätetyksi kesken uniensa. Kolmessa minuutissa hän oli kuitenkin ilmestynyt virkapaikallensa moitteettoman näköisenä ja pukeutuneena uuteen uniformuunsa. Tarkastamatta mitään hän oli viivyttelemättä päästänyt rajan yli, ei pelkästään kilpailijat, vaan myös heitä seuranneet autot ja amatööripyöräilijät. Kisan palatessa Ranskaan oli ranskalaisen tullin toiminta ollut täysin päinvastainen – eli aivan surkea. Kuraiset ja multaisenkelmeät, köyryselkäiset ranskalaisvirkailijat inhottavissa koppalakeissaan eivät meinanneet päästää maanmiehiään palaamaan kotimaahansa! Tourin johtaja järkyttyi tästä niin, että meinasi järjestää L’Auto-lehtensä kautta keräyksen, jotta nämä Ranskan edustajat rajalla saataisiin edes säädyllisesti puettua.

1907_tour_foule
Väkijoukkoa Touria ihmettelemässä.

Ranskan puolelle päästyä on edessä julma nousu Ballon d’Alsacen päälle, jonka valtias edesmennyt Pottier oli kahdella ensimmäisellä kerralla ollut. Vuoren juurelle saapuu ensimmäisenä tusinan kilpailijan etujoukko, mukana kaikki nimimiehet: Trousselier, Passerieu, Émile Georget ja hänen veljensä Léon Georget, Lucien Petit-Breton, Gustave Garrigou, Galetti, Lignon, Faber, Maitron, Ringeval ja Cadolle. Joukkio kiihdyttää vauhtia heti nousun ensimmäisissä kurveissa ja eroja alkaa revetä ajajien välille. Kärki etenee 16 km/h vauhtia ja kilpailija toisensa jälkeen tipahtaa kärkijoukosta. Pian vain kolme miestä kiipeää kärjessä: Garrigou, Lignon ja Émile Georget, jonka lopulta onnistuu karistaa muut kannoiltaan. Huipun valloittaa ensimmäisenä Georget, Lignon ja Faber seuraavat perästä. Sama järjestys säilyy etapin loppuun asti, Belfordissa Georget leikkaa maalilinjan ensimmäisenä kolme minuuttia ennen Lignonia ja neljä minuuttia ennen Faberia.

François Faber, tuleva vuoden 1909 Tourin kokonaiskilpailun voittaja ja muutenkin komean kisauran tehnyt ajaja kuuluu muuten siihen merkittävään joukkoon Tour-kilpailijoita, jotka tulisivat menettämään henkensä Suuressa sodassa eli ensimmäisessä maailmansodassa. Muun muassa kolme Tour-voittajaa kuolivat ensimmäisessä maailmansodassa. (Tästä aiheesta kannattaa etsiä käsiinsä Graham Healyn kirja The Shattered Peloton – The Devastating Impact of the World War I on the Tour de France vuodelta 2014.)

tourdefrance1907

Kolmannen etapin voittanut Émile Georget otti vankan otteen kokonaiskilpailussa. Lyoniin päättyneellä neljännellä etapilla hän oli toinen Marcel Cadollen jälkeen ja voitti vielä viidennen etapin sekä jälleen seitsemännen ja kahdeksannen.

Viidennellä etapilla Lyon–Grenoble Tour kulki ensimmäistä kertaa kautta Chartreusen luostaristaankin kuuluisan vuoriston, jossa kilpailijoiden oli kavuttava kyseisen Tourin korkein kohta Col de Porte. 1326 metriä eli Suomen korkeimman kohdan korkuinen Col de Porte on sittemmin noustu Tourilla 18 kertaa ja nykyluokituksen mukaan se on ykköskategoriassa vaikeusasteeltaan.

Col de Porten nousussa pääkilpakumppanit mittelevät taas voimiaan rajusti. Georget näyttää taas olevan vahvin. Faber taistelee kuitenkin rajusti ja saavuttaa lopulta Georgetin. Garrigou taas hyytyy täysin ja kaatuu kuolemanväsyneenä ojaan. Kärkikaksikko taistelee urhoollisesti 21 kilometriä pitkää nousua ja toisiaan vastaan, välillä pyörän selässä, välillä taluttaen. Lähellä huippua he herkiävät taistelun hetkeksi ja pitävät juomatauon lähteellä. Vihdoin he saavuttavat huipun. Alkaa 17 kilometriä pitkä lasku kohti Grenoblea. Ylöspäin kisa onkin ollut reilumpi, sillä molemmilla on ollut tasapuolisesti yksi vaihde käytössään. Mutta Georgetilla onkin pyörässään uusi keksintö eli vapaaratas! Faberilla ei ole, joten hän joutuu polkemaan myös alamäkeen. Georget laskettelee etapin voittoon.

1907_tour__boire
Heinäkuun helle kiusasi ajajia.

Kalustoerojen lisäksi myös kisailijoiden alamäkiajotaidot saavat aikaan isoja aikaeroja. Trousselier loistaa virtuoosimaisilla taidoillaan lasketellen jalat pyöränsä etuhaarukalla viittäkymppiä mäkeä alas. Lisäksi kova helle koettelee ajajien voimia ja repii eroja ajajien välille. Helteen on täytynyt olla melkoinen, sillä kolmen katsojankin väitetään kuolleen Col de Porteen rinteillä auringonpistokseen.

Georgetin esitykset olivat niin vahvoja, että hän näytti etenevän vastustamattomasti kohti kilpailun voittoa. Yhdeksäs etappi, Toulouse–Bayonne, 299 km. Helle jatkuu. Juuri ennen Auchin kaupunkia Georgetin rengas puhkeaa. Georget lainaa pyörää joukkueiden ulkopuollella kisassa ajavalta herra Privatilta. Tämä on ensimmäinen sääntörikkomus, sillä säännöt kieltävät ulkopuolisen avunannon. Myöhemmin etapilla hän vaihtaa uudelleen pyörää tallitoverinsa Laurentin kanssa, jottei jäisi kiinni väärällä pyörällä ajamisesta.

Joissakin lähteissä kerrotaan, että Georgetin pyöränvaihdon syynä olisi ollut pyörän rikkoutunut runko, eikä aina mainita toista pyöränvaihtoa ollenkaan. Pitäydyn tässä kuitenkin aiemmin kertomaani versioon, joka on peräisin Thierry Cazeneuven ja Pierre Chanyn kirjasta La Fabuleuse histoire du Tour de France. Tuo yli tuhatsivuinen järkäle on alan referenssi ja kuuluu jokaisen Tourin historiaan vakavasti suhtautuvan kirjahyllyyn.

tour_de_france_1907_ville_davray
Tour ohittaa Ville d’Avrayn kylän.

Pyöränvaihto ei kuitenkaan jäänyt vastustajilta huomaamatta, joten he jättivät aiheesta protestin. Tourin johto päättää tiputtaa etapilla neljäntenä maaliin ehättäneen Émile Georgetin etapin viimeiseksi. Kisassa oli enää 48 ajajaa jäljellä, joten neljä pistettä vaihtuu 48:ksi, jolloin Georgetin edelle kokonaiskisassa nousee sekä etapin voittanut Lucien Petit-Breton sekä Gustave Garrigou.

Alcyon-tallin päällikkö herra Edmond Gentil (gentil tarkoittaa kilttiä, ystävällistä, lempeää, mukavaa…) raivostuu päätöksestä. Hänen mielestään Georget olisi pitänyt sulkea pois kilpailusta, mutta tuomaristo pysyy päätöksessään. Gentil päättää vetää joukkueensa pois kilpailusta, vaikka Louis Trousselier oli ollut ennen protestia pisteissä kolmantena!

Tourin kärkeen protestin jälkeen noussut Petit-Breton pitää johtoasemansa kisan loppuun saakka, voittaen toisenkin etapin ennen Pariisia. Vuoden 1907 voittaja Petit-Breton, oikealta nimeltään Lucien Georges Mazan, ei ole mikään eilisen teeren poika, sillä olihan hän jo edellisenä vuonna ollut Tourin nelonen ja sitä ennen vitonen. Hänestä tulee myös ensimmäinen kaksi Touria peräkkäin voittanut, sillä hän voittaa selkeästi vuoden 1908 edition. Hänenkin kohtaloksi koituu kuolla rintamalla 20.12.1917.

1907_petit_breton
1907 voittaja: Lucien Petit-Breton.

Vain 33 Tourille 1907 lähteneestä 93:sta (toisissa lähteissä mainitaan vain 92 starttaajaa) ajajasta pääsee maaliin asti Pariisiin. Kilpailua hallinnut ja protestista suivaantunut Georget taistelee loppuun asti ja voittaa vielä yhden etapin (voittaen siis yhteensä viisi tai kuusi jos se kiistanalainen toinen etappi laitetaan myös hänen nimiinsä, kuten joskus näkyy tehtävän). Hän päätyy kuitenkin kolmanneksi eli samalle sijalle jolle hän tippui protestin vuoksi. Hänen pistemääränsä Pariisissa on 74, joista 44 on niitä yhdeksännellä etapilla saatuja sakkopisteitä. Ilman niitä hänen pistemääränsä olisi ollut 30 ja hän olisi voittanut kisan selvästi.

Voittajan jälkeen neljä seuraavaa sijaa menivät Peugeot-Wolber-tallin ajajille. Kilpaileva, toinen aikansa mahtitalli Alcyon jäi siis nuolemaan näppejään vetäydyttyään kisasta.

* * *

Alcyon-talli (1906–1929) oli Tourin alkuvuosien hallitsija. Alcyon-niminen yritys valmisti polkupyöriä, moottoripyöriä ja autoja vuodesta 1902 vuoteen 1954 asti, jolloin Peugeot osti yrityksen ja tuotemerkki katosi markkinoilta.

Alcyon-tallin ajajista luxembourgilainen François Faber (1909), ranskalainen Octave Lapize (1910), ranskalainen Gustave Garrigou (1911), belgilainen Odile Defraye (1912), Nicolas Frantz (1927 & 1928) ja Maurice De Waele (1929) olivat Tourin mestareita ja Alcyonin pyörillä voitettiin yhteensä 14 Touria.

alcyon-cycles-tour-de-france-faber-1909
»Voittajan pää vaihtuu, mutta hänen pyöränsä on aina Alcyon.»

De Waele voitti vuoden 1929 Tourin vaikka hän oli sairas kolmen viimeisen etapin ajan ja hänen joukkueensa käytännössä tuuppasi hänet maaliin. Tourin pomo Henri Desgrange valitti: »Ruumis voitti kisani.» Seuraavaksi vuodeksi hän muuttikin sääntöjä ja kisa käytiin maajoukkueiden välillä.

* * *

Tour 1907 etappi etapilta

Etappi Päivä Reitti km Etapin voittaja Kisan johtaja etepin jälkeen
1re étape 8.7. Paris – Roubaix 272 Drapeau : France Louis Trousselier Drapeau : France Louis Trousselier
2e étape 10.7. Roubaix – Metz 398 Drapeau : France Émile Georget |
Drapeau : France Louis Trousselier
Drapeau : France Louis Trousselier
3e étape 12.7. Metz – Belfort 259 Drapeau : France Émile Georget Drapeau : France Émile Georget
4e étape 14.7 Belfort – Lyon 309 Drapeau : France Marcel Cadolle Drapeau : France Émile Georget
5e étape 16.7. Lyon – Grenoble 311 Drapeau : France Émile Georget Drapeau : France Émile Georget
6e étape 18.7. Grenoble – Nice 345 Drapeau : France Georges Passerieu Drapeau : France Émile Georget
7e étape 20.7. Nice – Nîmes 345 Drapeau : France Émile Georget Drapeau : France Émile Georget
8e étape 22.7. Nîmes – Toulouse 303 Drapeau : France Émile Georget Drapeau : France Émile Georget
9e étape 24.7. Toulouse – Bayonne 299 Drapeau : France Lucien Petit-Breton Drapeau : France Émile Georget
10e étape 26.7. Bayonne – Bordeaux 269 Drapeau : France Gustave Garrigou Drapeau : France Lucien Petit-Breton
11e étape 28.7. Bordeaux – Nantes 391 Drapeau : France Lucien Petit-Breton Drapeau : France Lucien Petit-Breton
12e étape 30.7. Nantes – Brest 321 Drapeau : France Gustave Garrigou Drapeau : France Lucien Petit-Breton
13e étape 1.8. Brest – Caen 415 Drapeau : France Émile Georget Drapeau : France Lucien Petit-Breton
14e étape 4.8. Caen – Paris 251 Drapeau : France Georges Passerieu Drapeau : France Lucien Petit-Breton

 

Lopullinen tulostaulu

sijoitus urheilija Sponsori pisteet
1 Drapeau : France Lucien Petit-Breton 47
2 Drapeau : France Gustave Garrigou Peugeot-Wolber 66
3 Drapeau : France Émile Georget Peugeot-Wolber 74
4 Drapeau : France Georges Passerieu Peugeot-Wolber 85
5 Drapeau : France François Beaugendre Peugeot-Wolber 123
6 Drapeau : Italie Eberardo Pavesi Otav 150
7 Drapeau : Luxembourg François Faber Labor-Dunlop 156
8 Drapeau : France Augustin Ringeval Labor-Dunlop 184
9 Drapeau : Belgique Aloïs Catteau 196
10 Drapeau : France Ferdinand Payan 227

Kirjallisuutta

Ellis Bacon, Mapping Le Tour: Updated History and Route Map of Every Tour de France Race. Collins 2014.

Thierry Cazeneuve & Pierre Chany, La fabuleuse histoire du tour de France. Editions de la Martinière 2011.

Jean-Pierre De Mondenard, Tour de France : Histoires extraordinaires des géants de la route. Editions Hugo & CIe 2012.

Chris Sidwells, The Official Tour de France Records. Carlton Books Ltd 2014.

René Pottier: Tourin ensimmäinen mäkikuningas

25. päivä tammikuuta 2016 tuli kuluneeksi 109 vuotta Tourin ensimmäisenä todellisena mäkimiehenä tunnetun René Pottierin kuolemasta. Pariisilainen Pottier voitti järjestyksessään neljännen Tourin vuonna 1906, mutta jo seuraavan tammikuun 25. päivä hänet löydettiin sponsorinsa Peugeot-tallin tiloista hirttäytyneenä. Aamulla töihin tullessaan mekaanikko löysi hänet roikkumassa siitä samasta koukussa, johon hän normaalisti ripusti pyöränsä. Pottier ei jättänyt jälkeensä mitään selitystä, mutta André-veljen mukaan syynä oli sydänsurut. Joku huhu kertoi Pottierin vaimon pettäneen häntä.

1906_tour_pottier

Huipul’ eka

René Pottierin (5.7.1879–25.1.1907) maine mäkispesialistina luotiin 11. heinäkuuta 1905, Tourin toisella, 299 kilometriä pitkällä etapilla Nancystä Besançoniin. Silloin ajajille tuli vastaan pelottava vuori Ballon d’Alsace. Pohjoisrinnettä Saint Maurice sur Mosellen kylästä huipulle ajaen mäelle kertyy mittaa yhdeksän kilometriä ja korkeuseroa 619 metriä keskijyrkkyyden ollessa 6,9 %. Ei siis kovimpien Alppien tai Pyreneiden nousujen veroinen, muttei todellakaan mikään helppo kinkare. Vaikeudesta kertoo se, että tuolloin Ballon d’Alsacen nousua pidettiin liki mahdottomana ajaa pyörällä, eikä kisassa uskottu kenenkään pääsevän ylös koko matkaa polkien.

Mutta yksi ainoa mies pysyi pystyssä pyöränsä selässä ja se oli »mystikkojen tulisella katseella» varustettu René Pottier. Hän tuntui suorastaan uhmaavan painovoimaa, nousten mäkeä niin kepeän elegantisti mutta samalla tappava tehokkaasti, että vastustaja toisensa jälkeen joutui taipumaan. Tourin alkuvuosien suurimmat nimet – Louis Trousselier, Hippolyte Aucouturier, Lucien Petit-Breton – tippuivat yksi kerrallaan hänen imustaan. Pisimpään Pottierin vauhdissa pysyi edellisvuoden Tourin mestari Henri Cornet, joka näki Pottierin selän katoavan kaukaisuuteen kaksi kilometriä ennen huippua.

Toisin kuin nykyään, tuolloin ei vuoristoetappien varrella yleisöä juuri ollut, eikä tietenkään suoraa selostusta radiossa saati helikopterikuvaa televisiossa tai wattimittarien dataa netissä. Suuri yleisö oli kisojen suhteen lehtiraporttien varassa. Lehdistö hehkutti vuolaasti Pottierin herooista mäennousua. Tourin pomomies Henri Desgrange ylisti Pottierin nousun Ballon d’Alsacen huipulle olleen yksi jännittävimmistä näytelmistä mitä hän oli ikinä nähnyt. »Ihmisten rohkeus, totta tosiaan, on ääretön», hän julisti. Legenda oli syntynyt.

Vuoret tulevat Tourille

Usein ajatellaan, että Ballon d’Alsacen kiipeäminen vuonna 1905 olisi Tourin historian ensimmäinen vuoristonousu. Tarkalleen ottaen näin ei ole, sillä jo ensimmäisellä Tourilla ylitettiin merkittäviä nousuja. Toisena vuonnahan reitti oli sama kuin ensimmäisenä. Heti historian ensimmäisellä etapilla poljettiin Col des Echarmeaux ja Col du Pin-Bouchin sekä toisella etapilla Col de la République, joka 1161 metrin korkeudellaan oli lähellä Ballon d’Alsacen korkeutta (1178 m), muttei se toki ollut hankaluudeltaan Ballonin veroinen eikä sen ylitys ollut oikein herättänyt kisaseuraajissa erityistä huomiota. Toisaalta vuoden 1905 Tourillakin valloitettiin Ballonia jälkeisellä etapilla vielä korkeampi nyppylä: Col Bayard 1246 m. Mutta korkein ei välttämättä ole vaikein, joten hankaluuden puolestakin Ballon d’Alsacen paikka Tourin klassikkomäkien joukossa on oikeutettu.

Ensimmäisen vuoren maine perustunee siihen, että Tourin johtaja Desgrange intoutui hehkuttamaan L’Auto-lehdessään (jonka levikinedistämiseksi Tour siis oli keksitty) Ballonille kapuamista niin vuolaasti. Nyt viimeistään tuli osoitetuksi, että pyörällä pystyi valloittamaan vuoria. Desgrange taas oli ympäriajon luoja ja hän pystyi siirtämään vuoria. Niitä vuoria tulisi Tourilla tämän jälkeen riittämään, sillä saatiinhan nyt urhoollisille kestävyysurheilun sankareille heidän arvoisensa näyttämö.

Kannattaa myös muistaa, että Ranska oli kärsinyt vuosien 1870–1871 sodassa karvaan tappion Preussille ja menettänyt Alsacen ja Lorrainen maakunnat saksalaisille. Vogeesien ylängöllä sijaitseva Ballon d’Alsace oli tuolloin aivan rajalla, joten sinne nousemisella oli myös symbolista merkitystä. Noustessa Ballon d’Alsacelle uhmattiin luonnon lisäksi myös rajan toisella puolella ranskalaisiksi miellettyjä alueita miehittävää Saksaa. Ensimmäisenä huipulle ehtineestä Pottierista tehtiinkin kansallissankari ja urheilusankari samalla kertaa.

Vaikka Pottier oli kammennut itsensä ylivertaisesti Vogeesien yli, oli huipulta 299:n kilometrin etapilla vielä pitkä matka maaliin. Hippolyte Aucouturier ohitti hänet ja ehätti etapin maaliin ensimmäisenä 11 minuuttia ennen Pottieria. Sen paremmin ei Pottierilla käynyt kokonaiskilpailunkaan suhteen, sillä hän joutui keskeyttämään kolme päivää urotekonsa jälkeen. Mutta hän tulisi vielä takaisin.

Vuoden 1906 Tourin voitto

Tourin isää Henri Desgrangesia on epäilty hieman sadistiseksi luonteeksi, mihin viittaisi myös hänen hänen haaveensa Tourin luonteesta: »Täydellinen Tour oli sellainen, jonka pystyisi ajamaan loppuun asti vain yksi ajaja.» (« Le Tour idéal sérait un tour où un seul coureur réussirait à terminer l’épreuve. ») Desgrange olikin kehitellyt vuoden 1906 Tourille uusia koetuksia. Kilpailu oli merkittävästi pidempi. Vuonna 1905 se oli ollut kokonaispituudeltaan 3021 km, nyt pituutta kertyi 4546 kilometriä. Etappien määrä nousi vain kahdella eli yhdestätoista kolmeentoista, joten myös etappien keskipituus kasvoi. Vertailun vuoksi kannattaa pitää mielessä, että viime vuosina Tourin pituus on ollut siinä 3500:n kilometrin molemmin puolin ja etappeja nykysääntöjen mukaan on 21.

4.7.1906 lähtöviivalle Pariisissa asettautui 76 kilpailijaa, joista vain 14 pääsi takaisin maaliin asti. Desgrangesin pirullinen tavoite vain yhdestä maaliin pääsijästä ei koskaan ollut näin lähellä, sillä keskenjättämisprosentti taitaa olla pienempi vain vuoden 1904 Tourilla, jolloin 88 lähti matkaan, mutta vain 15 pääsi maaliin.

Nyt kyseessä oli todellinen Ranskan ympäri ajo. Ensimmäistä kertaa suunnattiin aluksi pääkaupungista pohjoiseen Lilleen ja kierroksen aikana käytiin kaakossa Italian rajan pinnassa Nizzassa, lounaassa Espanjan rajalla Bayonnessa ja Ranskan läntisimmässä kolkassa Brestissä. Samoin uutena ideana oli yhden etapin alku siirretty toiseen kaupunkiin kuin mihin se oli edellisenä päivänä päättynyt. Ympäriajon ensimmäinen etappi päättyi Lilleen. Toinen, jättimäinen 400:n kilometrin mittainen etappi alkoi Lillen vierestä Douai’sta päättyen Nancyyn.

Pottier otti ensimmäisen ykkössijansa tällä toisella etapilla, samoin hän voitti seuraavat kolme etappia. Kolmannella etapilla oli taas Ballon d’Alsacen vuoro, eikä Pottier antanut muille armoa vaan teki irtioton, ajoi 250 km ylhäisessä yksinäisyydessään ja voitti etapin 45 minuutin erolla. Hän poimi vielä yhden etappivoiton viimeisellä eli Pariisiin päättyneellä kolmannellatoista etapilla. Pottierin yhteissaalis oli siten peräti viisi etappivoittoa.

Vuoden 1905 Tourista alkaen kisassa käytettiin voittajan selvittämiseksi yhteisajan sijaan pistelaskusysteemiä. Etapin voittaja sai yhden pisteen, toinen kaksi, kolmas kolme jne. Pisteet kolmeltatoista etapilta laskettiin sitten yhteen ja vähiten pisteitä saanut oli voittaja. Näin 1906 Tourin kolme parasta olivat:

1. René Pottier (Ranska) 31 pistettä
2. Georges Passeriez (Ranska) 39 pistettä
3. Louis Trousseriez (Ranska) 59 pistettä

Kyllä aikaakin otettiin, joten voittajalle laskettiin koko Tourin keskinopeudeksi 24,463 km/h. Se on rautainen suoritus ottaen huomioon etappien pituus, tuon aikakauden välineet (pyörissä ei esim. vaihteita) ja päällystämättömät, huonokuntoiset tiet. Tuolloin ei myöskään voinut lymyillä pääjoukossa eikä joukkuetovereistakaan ollut paljon apua, vaan kilpailijat ajoivat pitkiä pätkiä yksikseen, jopa satoja kilometrejä.

Joskus muuten näkee väitettävän, että alkuaikojen kisapyörät olisivat olleet karmean painavia, jopa 20–25-kiloisia. Pottieristäkin on vielä viime vuosinakin kerrottu kirjoissa legendaa, että hän olisi kiivennyt Ballon d’Alsace-vuorelle 20:n kilometrin tuntinopeudella vaikka pyörä painoi 20 kg. Nopeus oli varmasti kutakuinkin oikea, sillä Pottier tiputti kyydistään myös kilpailun johtajan Desgrangesin auton. Pyörien paino taas ei ole oikein, sillä Tourin ensivuosien pyörät painoivat noin 11–13 kiloa.

Miksi pisteet?

Miksi vuosina 1905–1912 käytettiin pistelaskusysteemiä? Vuoden 1904 Tourin monenkarvaisten sääntörikkomusten takia Desgranges meinasi lyödä hanskat tiskiin kahden järjestetyn kisan jälkeen. Pitkien etappien aikana, joista osa ajettiin vielä yöaikaan, oli äärettömän vaikeaa estää kilpailijoita harjoittamasta jos jonkinmoista vilppiä. Joku oli hypännyt junan kyytiin. Toisia epäiltiin vedetyn auton perässä. Olivatpa näet keksineet sellaisen konstin, että ajaja puri hampaidensa välissään pullonkorkkia, johon oli kiinnitetty naru. Näin naru saatiin äkkiä kiskaistua vetävään autoon, jos kontrolli osui kohdalle.

Säännöt olivat alkuvuosina epäinhimillisen ankarat, sillä etappien aikana pyörien korjaaminen ja jopa syöminen oli kielletty, vaikka etapilla saattoi olla mittaa peräti 471 kilometriä. Vuoden 1904 kisan sääntörikkomusten selvittely meni marraskuun loppuun asti, jolloin kisan neljä ensimmäistä ja yhteensä kaikkiaan 29 ajajaa hylättiin. Historian ensimmäisen Tourin voittaja Maurice Garin oli toisessakin ympäriajossa ollut nopein, mutta hänetkin hylättiin, koska hän oli syönyt taipaleella. No, epäiltiin hänen myös junailleen osan matkaa. Voittajaksi julistettiin kisan vitonen, vasta 19-vuotias Henri Cornet, joka on yhä edelleen Tourin nuorin voittaja. Pistelaskusysteemillä ja muutamilla muilla uudituksilla yritettiin siis saada Touria alusta asti vaivannut vilppi vähenemään.

Loistava tulevaisuus

Pottier ennätti kisailla vain muutaman kauden, mutta kohosi maineeseen seriöösinä mutta tasaisen varmana ja sitkeänä maanteiden kuninkaana. Miehen, joka oli »kapea kuin tulitikku ja patamusta», palkintoluetteloon kertyi myös Paris–Roubaix-kisan kakkossija vuonna 1905 ja kolmossija seuraavana vuonna. Kakkonen hän oli myös Bordeaux–Paris-kisassa (1905). Hänen viimeiseksi voimannäytökseen jäi Pariisin Buffalo-velodromilla ajettu vuorokauden kestävä Bol d’or -ajo, jonka hän voitti polkemalla tandemin peesissä 925,29 kilometriä.

Vaikka Pottier olikin historian ensimmäinen todellinen mäkimies, hän ei voittanut parhaan mäkimiehen titteliä, sillä siitä alettiin kisailla vasta vuonna 1933. Pisteistä kilpaileminen muuten palasi Tourille kisan 50-vuotissynttärinä, kun alettiin kamppailla myös vihreästä parhaan pistemiehen paidasta (maillot verte).

»Kuningas René» hallitsi vuoden 1906 Touria siihen tyyliin, että hänelle povattiin vielä montaa voittoa. Uransa huipulla ollut Pottier oli kuitenkin seuraavan Tourin alkaessa jo vaihtanut taivaalliseen talliin, joten Pariisissa juhlittiin uutta voittajaa. Ranskalainen Lucien Petit-Breton voittikin sitten ensimmäisenä pyöräilijänä Tourin kahtena vuonna peräkkäin (1907 & 1908).

Tourin organisaatio päätti jo vuonna 1908 kunnioittaa René Pottierin muistoa pystyttämällä Ballon d’Alsacen huipuille hänelle graniittisen kivipaaden, jossa muistutettiin hänen herooisista suorituksistaan.

pottier_stele

Kirjallisuutta

(näistä kirjoista löytää vilahduksia Pottierista)

Jacques Augendre, Le Tour – 25 étapes de légende. Éditions Solar, Paris 2009.

Ellis Bacon, Mapping le Tour – Updated History and Route Map of Every Tour de France race. Collins, Glasgow 2014.

Thierry Cazeneuve & Pierre Chany, La Fabuleuse histoire du Tour de France. Éditions de la Martinière, Paris 1997/2011.

Daniel Friebe & Pete Goding, Pyöräilyn klassikkonousut. WSOY, Helsinki 2011.

Serge Laget et al., Cols mythiques du Tour de France. L’Équipe, Paris 2005.

Maurice Lazell, Tour de France: The Complete History of the World’s Greatest Cycle Race. Carlton Books, London 2014.

Pascal Sergent, Grimpeurs – Le dico. Éditions Alan Sutton, Saint-Cyr-sur-Loire 2011.