Avainsana-arkisto: Federico Bahamontes

Julio Jiménez – Le Puyn herra

Ranskalaiset muistelevat usein vuoden 1964 Tour de Francea kaikkien aikojen ikimuistoisimpana. Ihmekös tuo, sillä kisan voitosta kamppailijat kaksi kotimaan edustajaa, varsinaiset aikakauden ikonit Jacques Anquetil ja Raymond Poulidor. Koko kansa oli jakautunut anquetillisteihin ja poulidoristeihin. Sekuntikisa huipentui 12.7.1964 Tourin 20. etapilla Le puy de Dômen kuuluisalla nukkuvalla tulivuorella.

Tuona päivänä tulivuori heräsi taas hetkeksi eloon, sillä valokuvat noiden kahden titaanin ohjaustankoja kolauttelevasta, rinta rinnan etenevästä taistosta kuuluvat ranskalaisten kansalliskuvastoon. Lukuisat ovat kamppailua selostavat kuvaukset pyöräilykirjallisuudessa. Joskus pääsee jopa unohtumaan, että tuota etappia ei edes voittanut kumpikaan näistä kokonaiskilpailun pääpukareista.

237 kilometriä pitkän etapin voittaja oli 163 senttiä pätkä 30-vuotias mäkimies Pyreneiden tuolta puolen. Tuo mies oli liian pitkään odottanut pääsyä Tourille. Hän oli näyttänyt mäennousukykynsä jo monasti, voittaen jopa parhaat, kuten itse Federico »Toledon kotka» Bahamontesin vuoden 1962 Dauphiné Libéré -kisassa. Nyt tämän vuoden Tourilla hän tulisi kaivertamaan nimensä mäkimiesten kultaiseen kirjaan: Julio Jiménez. Ja millä tavalla!

Julio Jiménezin tavaramerkki oli putkelta runttaaminen valtavalla välityksellä.

Ensimmäinen etappivoitto oli tullut Jiménezille jo Pyreneillä, jossa 13. etapilla oli päättynyt Andorran puolelle. Tuolloin seuraavaa etappia kauhulla odottava pääjoukon pomo Anquetil oli antanut hänen mennä: »Minä metsästän kotkaa, joten antaa pienten varpusten lentää tiehensä.» Varpunen oli näyttänyt kykynsä, mutta nyt hän halusi osoittaa, ettei kyseessä ollut vain onnenkantamoinen, kuten lehdistö hänen ensimmäistä voittoaan vähätteli, itse Tourin johtaja Jacques Goddet etunenässä. Nyt tuo hirveällä välityksellä putkelta useimmiten survova espanjalainen näyttäisi kuinka tanssitaan tulivuoren rinteillä.

Vuosisadan taisto?

Ennen raatelevaa loppunousua pääjoukossa oli tehty esikarsinta. Vain kuusi päivän kovinta oli vuosisadan loppukahinoissa mukana: kisaa johtava Anquetil; hänen tiputustaan janoava ja vihdoin kokonaiskisan kärkeen nousua havitteleva huippukuntoinen Poulidor; melkein aina penkistä hullunkurisessa asennossa vispaava mäkien kuningas Bahamontes; kovin italialainen Vittorio Adorni sekä Jiménez ja hänen KAS-Kaskol-tallin joukkuekumppani Joaquín Galera. Ensimmäisenä joutuvat menon yhä kiihtyessä antautumaan Adorni ja Galera. Vain neljä miestä jäljellä ja neljä viimeistä kilometriä. Jimenez oli Tourin ensikertalainen eikä tuntenut Le puy de Dômen loppunousun metkuja:

»En tuntenut le puy de Dômen nousua. Se oli 237 km pitkä ja kova etappi. Ajoin ensimmäistä Touriani, enkä ollut olenkaan varma pystyisinkö pitämään pintani. Olin sanonut sen Federicolle [Bahamontes], eikä minulla ollut aikeitakaan iskeä, se tuli vaistonvaraisesti, sillä tunsin hetkeni tulleen.»
(»Julio Jiménez: L’Homme du Puy», Vélo Magazine n°547, Décembre 2016–Janvier 2017, s. 73.)

Vanteetkin taipuu!

Äkkiä alkoi Jiménezin hirmuinen tanssi isolla välityksellään. Vain Bahamontes sai myllynsä pyörimään niin, että pääsi Jiménezin kantaan. J. J. jatkoi kuin tulisilla hiilillä ja Bahamontesin froomemainen singerikin alkoi yskiä. Välillä Jiménezin usko meinasi kuitenkin loppua, kun hänen vanteensakin oli niin vääntynyt, että jarru laahasi vanteeseen kiinni ja Jiménez joutui survomaan jättiläisvälityksellään oikein voimain takaa että pääsi edes etenemään jyrkkää mäkeä. Taisi hän näyttää myös toista tavaramerkkiään eli kieli ulkona ajamistakin (nykyäänhän tämän tyylin on tehnyt tunnetuksi tuhatilmeinen kuminaama ja väriläiskä Thomas Voeckler). »Baha» pääsi supistamaan eron kymmeneen sekuntiin, joten aikaa Jiménezin pyöränvaihdolle ei ollut. Lopulta huippu armahti Jiménezin ja hän pääsi huudattamaan huipun valloittanutta valtavaa väkijoukkoa ensimmäisenä.

Jiménez oli le Puyn kunkku, Bahamontes kakkonen, Anquetilin lopulta väsyttänyt Poulidor kolmonen, ja ennättipä vielä Adornikin nousemaan uupuneen Anquetilin ohi.

Nämä kaksi espanjalaista ratkaisivat myös Tourin vuoriston valtiaan tittelin: Baha voitti tällä kertaa tittelin kuuden pisteen erolla, mutta seuraavat kaksi vuotta Julio oli mäkikunkkukisan ykkönen.

Inan sivuilta löytyy taltiointi etapin loppumäen tapahtumista.

Jolleivät espanjalaiset olisi ehättäneet ylittämään maaliviivaa ennen Poulidoria ja tämä olisi saanut sen etapin ensimmäiselle jaetun aikahyvityksen, olisi hän ollut hyvinkin Tourin voittaja. Joka tapauksessa Poulidorin isku olisi pitänyt tulla aiemmin kuin 950 metriä ennen huippua. Anquetil säilytti johtonsa vaikka Poulidor sai kurottua sitä umpeen 42 sekuntia (56 sekuntia kutistui neljäntoista sekuntin eroksi). Poulidor ajoi vielä viimeisessä aika-ajossa vahvemmin kuin yleensä tempossa, mutta aika-ajon mestari Anquetil repi siinä silti lisää aikaeroa ja tuuletteli Parc de Princesin velodromilla historiallista viidettä voittoaan.

Voittoisa kaikissa grand toureissa

Monien mäkikotkien tapaan Jiménez ei ollut riittävän hyvä aika-ajaja, jotta olisi noussut kokonaiskisojen voittajien joukkoon.  Mutta Tourin mäkikirikilpailun hän voitti kaiken kaikkiaan kolme kertaa: peräkkäisinä vuosina 1965, 1966 ja 1967. J. J. voitti myös Espanjan ympäriajon mäkikirikilpailun kolme kertaa peräkkäin (1963, 1965 & 1965) sekä piti yhden päivän kokonaiskilpailun johtajan keltaista paitaa. Kyllä, tuohon aikaan myös Vueltan johtajan paita oli keltainen, joten kyllä Poulidorkin pääsi kantamaan keltaista paitaa aikoinaan – vaikka ei harmikseen Tourilla.

Myös Italian ympäriajon johtajan pinkkiä paitaa Jiménez kantoi peräti 11 päivää. Se oli vuoden 1966 Girossa, jossa hän  tippui lopulta palkintopallin ulkopuolelle neljänneksi. Hänen olisi pitänyt uskoa Anquetilin neuvoa luovuttaa paita aiemmin pois ja napata se sitten myöhemmin takaisin. Hän voitti tuossa Girossa kaksi etappia, kuten myös kaksi vuotta myöhemmin. Näin ollen hän voitti etapin jokaisessa grand tourissa: Ranskassa 5, Italiassa 4 ja kotimaansa kierroksessa 3.

Voitoistaan nauttiva Jiménez viihtyi podiumtyttöjen seurassa mielummin kuin kilpakumppaniensa parissa, sillä näiltä hän sai tulkkausapua.

Vuoden 1966 Tourin yllätysvoittaja Lucien Aimar vasemmalla, mäkikirikilpailun voittaja Julio Jiménez oikealla.

Jiménez & Tour de France

1964: kokonaiskilpailun 7. & 2 etappivoittoa (13. ja 20. etappi)
1965: kokonaiskilpailun 23. & mäkikirikilpailun voitto ja 2 etappivoittoa (9. ja 17. etappi)
1966: kokonaiskilpailun 13. & mäkikirikilpailun voitto ja 1 etappivoitto (16. etappi)
1967: kokonaiskilpailun toinen & mäkikirikilpailun voitto
1968: kokonaiskilpailun 30.

1960-luvun tiimoilta lue myös:

Federico Bahamontes – Toledon kotkan jäätelötuutti

Usein puhutaan dopingista maantiepyöräilyssä. Mutta on Tour de France -kisassa tehty kaikkea muutakin. Kuten pysähdytty syömään jäätelöä vuoren huipulle.

Col de la Romeyere, 26.7.1954, Tour de Francen 7. etappi. Valtava yleisömäärä odottaa Col de la Romeyeren huipulla paahtavassa helteessä kuka kilpailijoista ehättää ensimmäisenä 13,4 kilometriä pitkän nousun huipulle. Moni toivoo näkevänsä kärjessä vuorta kapuamassa kisan kotimaata edustavan, viime vuoden voittajan Louison Bobetin, joka nytkin on kakkosena Tourin vuoriston kuningas -luokituksessa.

Ensimmäisenä näköpiiriin ilmestyy kuitenkin kiivaasti polvet vähän ulospäin polkeva, pyöräilyshortsinsa puntit ylös hilannut, tiukasti pää pystyssä ajava ja suoraan eteensä tuijottava mies Pyreneiden tuolta puolen. Hän on ensimmäistä Touriaan ajava toledolainen Federico Bahamontes, joka on iskenyt koko kisan ajan jokaisessa mäessä ja siten noussut mäkikirikilpailun johtoon. Espanjalainen ylittää nytkin mäkimaalin ensimmäisenä, mutta mitä hän sitten tekee? Hän hidastaa vauhtiaan näyttäen hermostuneelta ja vihaiselta. Äkkiä hän kaartaa toiselle huipulle tuodulle jäätelökojulle ja nappaa sieltä töttörön vaniljajäätelöä. Sitten hän alkaa nauttia jäätelöstä.

Kotka on laskeutunut

Pitkään aikaan ei kuulu ketään muuta. Bahamontes on kiskonut minuuttien eron kanssakilpailijoihinsa. Ei häntä suotta nimetty Toledon kotkaksi. Jäätelön syömisen jälkeen kotka ennättää laskeutua täyttämään juomapullonsa läheisessä purossa.

Kotkalla oli kuitenkin ongelma. Hän ei osannut laskeutua. Bahamontes oli surkea alamäisssä. Hän pelkäsi kuollakseen alamäkiä, joita hän ajoi joskus toinen jalka suorana irti polkimesta kuin mikäkin speedway-kuski. Nuorempana hän oli kerran Espanjassa mäkeä laskiessaan kapsahtanut kaktukseen.

Tarina ylivertaisesta espanjalaisesta mäkimiehestä odottelemassa muita kilpailijoita jäätelöä syöden on niin herkullinen, että se varmasti on saanut erilaisia lisämausteita. Vaikka Bahamontes oli surkea alamäessä, tuskin hän pelosta huipulle pysähtyi.

bahamontes_1959_2

Alasdair Fotheringhamin kirjassa The Eagle of Toledo – The Life and Times of Federico Bahamontes päähenkilön omana todistuksena tarjotaan versiota, jossa hän oli jäänyt odottelemaan huoltoautoa. Belgian joukkueen huoltoauto kun oli ohi ajaessaan pongauttanut kiven Bahamontesin kiekkoon, josta oli mennyt kaksi pinnaa poikki. Alamäkeen ei rikkinäisellä kiekolla kannattanut henkensä kaupalla lähteä, joten oli syytä odottaa oman joukkueen huoltoautoa. Se olikin jäänyt jonnekin kuhnaamaan eikä ollut pysynyt kotkan kyydissä ylämäessä. Bahamontes oli raivoissaan ja hermostunut kun joutui odottelemaan. Tempperamenttinen vuoristokauris päätti pistää jäätelöksi odotellessa.

Edes Francon vuoksi? 

Ylivertainen mäkikauris Bahamontes antoi kilpailijoilleen tasoitusta olemalla kovin epätasainen suorituksissaan, siis muualla kuin elementissään eli ylämäissä. Hän oli huikea luonnonlahjakkuus mutta häneltä puuttui suurille mestareille tyypillinen jättimäinen itseluottamus ja voittamisen raivo. Bahamontes oli ailahteleva, hermostunut ja oikutteleva.

bahamontes_valise

Vuoden 1957 Tourilla Bahamontesin apuajaja Miguel Poblet joutui keskeyttämään. Kotka ajatteli pelin olleen menetetty, ettei hänellä ollut riittävästi apua jotta olisi mielekästä jatkaa raatelevaa kisaa. Bahamontes oli jo pysähtynyt tien poskeen, ottanut pyöräilykengät jalastaan ja jäänyt odottamaan luuta-autoa (voiture balai), joka kerää keskeyttäjät kyytiinsä. Tallipäällikkö Luis Puig yritti kaikkensa saadakseen tähtiajajansa jatkamaan matkaa:

– Sinä olet jättiläinen, et tarvise Poblettia avuksesi!
– Ei.
– Mutta Federico, sinun täytyy! Äitisi vuoksi! Kuolleen äitisi vuoksi!
– Ei.
– Minä pyydän, äitisi vuoksi!
– Ei.
– Entä Espanjan vuoksi? Rakkaan Espanjasi vuoksi?
– Ei.
– Entä kenraali Francon vuoksi?
Ei, ei, ei!

Tälle keskeytykselle on esitetty monenmoisia syitä lämpöhalvauksesta vatsavaivoihin, laiskuudesta rotkoon heitettyihin ajokenkiin. Lähinnä totuutta on kuitenkin epäonnistunut kalsiumpistos. Puig oli antanut ennen etapin alkua Bahamontesin vasempaan käteen suonensisäisen pistoksen kalsiumia. Pistos meni kuitenkin ohi suonen, aiheutti verenpurkauman eikä kivusta kärsivä Bahamontes enää pystynyt puristamaan vasemmalla kädellään ohjaustangosta.

Mäkimiesten mäkimies

Jo ensimmäisellä Tourillaan vuonna 1954 26-vuotias Bahamontes voitti mäkikirikilpailun (Grand Prix de la Montagne). Kisaan laskettiin 24 vuorenylitystä, joista 12 meni Bahamontesin nimiin. Hän kuittasi Tourilta kaikkiaan 1 240 000 silloista frangia, joka oli enemmän kuin hän oli koko siihenastisella urallaan tienannut. Toledoon palattuaan hän avasi voittorahoillaan kaupan, jossa myytiin polkupyöriä, mopoja, aseita ja muuta tarpeellista. Aiemmin hän oli toiminut pyörälähettinä, joten äkkinäinen arvonnousu vaati aikansa totuttelua, eikä motivaatiota harjoitteluun meinannut aina löytyä.

Bahamontesia riivasi erityisesti kamppailu hänen maamiehiään vastaan. Uran alkupuolella hän taisteli kiivaasti baski Jesus Loroñoa vastaan, uransa loppupuolella hänen kova kilpakumppani oli Julio Jimenez. Bahamontes voitti mäkikilpailun kolme kertaa putkeen (1962–1964), mutta heti perään Jimenez teki saman tempun. Viestikapula alkoi vaihtua vuoden 1964 Tourin legendaarisessa Puy de Dômen loppunousussa kun Jimenez jätti niin Bahamontesin kuin tuon etapin taisteluparin Raymond PoulidorJacques Anquetil, joiden mittelön takia tuosta etapista on muodostunut yksi Tourin kaikkein myyttisimmistä.

tour_1964_20

Bahamontes loisti vuoristossa erityisesti kuumina päivinä. Hän sanoi, että silloin hänen kilpakumppaninsa eivät uskaltaneet käyttää niin paljon doupingia kuin olisivat halunneet. Paitsi Tom Simpson sinä kohtalokkaana päivänä. Bahamontes – joka väitti olleensa aina liian hermostunut kilpailuissa lisätäkseen sitä vielä amfetamiinilla – oli Simpsonin kohtalonpäivänä jo lopettanut uransa.

Bahamontesia pidetään usein yhtenä Tourin historian parhaana, ellei kaikkein parhaana mäkimiehenä. Kukaan ei ole ylittänyt niin montaa vuorta (41) etapin johdossa. Mäkikirikilpailun johtajan pallopaitaa hän ei koskaan toki pitänyt, sillä pallopaita otetiin käyttöön vasta 1975. Kun Bahmontesin belgialainen manttelinperijä Lucien van Impe nousi mäkikirikilpailun voittojen määrässä samaan lukemaan (6) kuin idolinsa, hän ei halunnut enää voittaa lisää. Niin kova oli kunnioitus Toledon kotkaa kohtaan. Ranskalainen Richard Virenque ei enää osoittanut arvostusta Bahamontesille, vaan puki Pariisissa kaikkiaan seitsemän kertaa pallopaidan päällensä (vuosina 1994–1997, 1999 ja 2003–2004).

Suurmestarin varjo

Toledon kotka osallistui kymmenelle Tourille. Hän on tänä päivänä 87-vuotias, joten hän onkin vuoden 1950 voittajan, sveitsiläisen Ferdi Küblerin ja vuoden 1956 »sattumamestari» Roger Walkowiakin jälkeen vanhin elossaoleva Tour-voittaja. Bahamontes valloitti kertaalleen kaikki podiumpaikat kokonaiskilpailussa.

bahamontes_anquetil_1959
Keskellä Bahamontes, oikealla Anquetil.

Bahamontes oli myös ensimmäinen espanjalainen Tour-voittaja. Hän olisi hyvin voinut voittaa useammankin kokonaiskilpailun, jollei sen esteeksi olisi muodostunut aina sama mies: Jacques Anquetil. Anquetil, mestari Jacques, oli aikansa dominantti ajaja. Hän oli ensimmäinen viiden Tour de Francen mestari, ensimmäinen kaikki kolme suurta etappikisaa (Tour, Giro, Vuelta) voittanut, tunnin ajon ennätysmies, ylivoimainen aika-ajaja lukemattomine voittoineen…

Anquetil oli aika-ajon erikoismies, mutta hän osasi myös vuorien kiipeämisessä haastaa kovimmat mäkimiehet. Bahamontes oli puhdas mäkimies, eikä pärjännyt Anquetilille aika-ajossa. Laskelmoinnin ja voimanjaon mestari Anquetil tiesi aina kuinka pitkään hänen täytyi kestää vuoristossa Bahamontesin iskuja, jottei hän jäisi liikaa vaan vain sen verran kun hän pystyi kirimään kiinni aika-ajossa. Monesti Anquetil kesti ja kärsi kaikki mäkispesialistien hyökkäykset, joten hän nappasi nuoruuden vuoden 1957 voittonsa jatkoksi neljä peräkkäistä Tourin voittoa vuosina 1961–1964. Toledon kotka voitti noina neljänä vuonna kolme kertaa mäkikirikilpailun ja kahtena nousi Anquetilin kaveriksi podiumille.

Bahamontes piti enemmän Pyreneistä kuin Alpeista. Pyreneillä hän oli kotonaan: »Se oli  minun aluettani. Vaikka olinkin pyörän selässä, katselin koko ajan molemmille puolille maisemia ihaillakseni.»(*)

* * * *

bahamontes_keltaisessa

Federico Bahamontes Tourilla

1954: kokonaiskilpailun 25. ja mäkikirikilpailun voittaja
1956: kokonaiskilpailun neljäs
1957: keskeytys 9:llä etapilla
1958: kokonaiskilpailun kahdeksas, mäkikirikilpailun voittaja, 14. ja 20. etapin voittaja
1959: kokonaiskilpailun voittaja, mäkikirikilpailun voittaja ja 15. etapin voittaja
1960: keskeytys 2:lla etapilla
1962: kokonaiskilpailun 14., mäkikirikilpailun voittaja ja 13. etapin voittaja
1963: kokonaiskilpailun toinen, mäkikirikilpailun voittaja ja 15. etapin voittaja
1964 : kokonaiskilpailun kolmas, mäkikirikilpailun voittaja ja 8. ja 16. etapin voittaja
1965: keskeytys 10:llä etapilla

between June 25 and July 18, 1959, Paris, France --- Popular accordionist Yvette Horner poses with Federico Bahamontes of the Spanish Bicycling Team after the 46th Tour de France in 1959. Bahamontes won the yellow jersey as the overall winner of the 1959 Tour, which ran between Mulhouse and Paris. --- Image by © Universal/TempSport/Corbis

Lähteet

Patrick Fillion & Laurent Reveilhac, Petites histoires inconnues du Tour de France. Hugo Sport, 2012.

Alasdair Fotheringham, The Eagle of Toledo: The Life and Times of Federico Bahamontes.  Aurum Press Ltd, 2012.

Jean-Pierre De Mondenard, 36 histoires du Tour de France. Hugo et Compagnie, 2010.

Les Woodland, Yellow Jersey Companion To The Tour De France. Yellow Jersey Press, 2007.

* * * *

Lue myös: