Avainsana-arkisto: Keltainen paita

Merckx, maahan! Luis Ocañan raivo

Jesús Luis Ocaña Pernía
9.6.1945–19.5.1994

Päivälleen 22 vuotta sitten espnajalainen Luis Ocaña päätti itse päivänsä. Tour-mestari oli saanut verensiirrossa hepatiitti C:n ja sen seurauksena maksasyövän. Hän tiesi, ettei tulisi tätä kisaa voittamaan ja teki oman ratkaisunsa. Hän oli kuollessaan 48-vuotias.

Ocaña ei ole ensimmäinen Tour de Francen tähti, joka on kokenut traagisen lopun. Mutta traaginen oli jo hänen kilpauransa. Ocañan karmea kohtalo oli kilpailla juuri sinä aikana kun vastaan asettui »Kannibaali», kaikkien aikojen paras pyöräilijä Eddy Merckx.

ocana_merckx
Keltapaita Eddy Merckx seuraa Luis Ocañan liikkeitä.

Ocaña vihasi Merckxiä, josta tuli hänelle suoranainen pakkomielle. Jopa niin, että Ocañan saksanpaimenkoirankin kutsumanimeksi tuli Merckx. »Merckx, maahan!», huusi Ocaña koiralleen.

»Eddy on vahva, muttei hänkään ole yli-ihminen. Hän on lyötävissä. Täytyy uskaltaa iskeä.» Ja Ocaña uskalsi. Hän oli suorastaan itsetuhoinen iskiessään.

Oikukas, salaperäinen, hieman hullu, nero

Kilpakumppani Bernard Thévenet kertoi: »Ocaña oli salaperäinen, hieman yksinäinen, hän ei ollut kovin sosiaalinen.» Joop Zoetemelk oli samaa mieltä, mutta lisäsi, että sitten kun hänen kanssaan pääsi keskustelemaan, hän ei ollut ollenkaan vaikea tapaus vaan hänen kanssaan oli helppo keskustella. Vaikka hän kylläkin suuttui hyvin helposti. (Fotheringham 2014, 89.)

ocana_tour

Ocaña mielialat ailahtelivat hallitsemattomasti päivästä toiseen: yhtenä päivänä hän oli hyvällä tuulella, toisena kärttyisä. Vain yksi asia oli varma. Ocaña tulisi aina iskemään!

Ocaña oli erilainen, »hieman hullu», sanoi Jean-Marie Leblanc, entinen joukkuetoveri, josta sittemmin tuli Tourin johtaja. Hän jatkoi: »Mutta sehän on aina niin nerojen kanssa. Rikkoaksesi sääntöjä sinun on oltava hieman hullu.»

Ocaña oli valmis iskemään koska ja missä vaan, vaikka ruokahuoltoalueella, pissatauolla tai vastustajan kohdatessa mekaanisen ongelman. »Jarrutan vain kun ajaja on maassa» oli hänen mottonsa.

ocana_team_69
Ocaña joukkuetovereidensa avustamana vuoden 1969 Tourilla.

Riskinottamisella oli hintansa. Usein Ocaña kaatui yrittäessään liikaa ja tuli verissäpäin maaliin. Eikä joukkuetovereillakaan ollut helppoa pysyä suunnitelmissa kun levoton Ocaña saattoi tehdä mitä päähän pälkähti. Muille kilpailijoille, myös kuningas Merckxille, Ocañan arvaamattomuus oli päänvaiva ja sai heidät olemaan koko ajan varpaillaan Ocañan suhteen.

Ocaña oli epälaskelmoiva ja epäkäytännöllinen myös kisailun ulkopuolella. Hänen kerrotaan ostaneen komean urheiluauton, jolla pääsi näppärästi hurauttamaan Tourin jälkeen ajettavista criterium-kisoista toiseen. Autossa oli vain pieni ongelma. Se oli niin pieni, ettei polkupyörä mahtunut mukaan.

Vuoden 1973 voitto

Neljän edellisen vuoden voittaja Eddy Merckx ei ollut vuoden 1973 Tourin lähtöviivalla, sillä tuona vuonna hän yritti Giro–Vuelta-tuplaa. Eikä se jäänyt yritykseksi. Voittajaveikkailuissa korkealla olivat ikuinen kakkonen Raymond Poulidor, hollantilainen Joop Zootemelk, uusi ranskalaistoivo Bernard Thévenet ja Ocaña.

ocana_fuentes
Luis Ocaña keltapaidassa seuranaan José-Manuel Fuente.

37-vuotias Poulidor kaatui taas ja menetti ehkä viimeisen suuren mahdollisuutensa. Zootemelk poimi prologin, mutta Ocaña voitti peräti kuusi etappia ja oli lopputuloksissa ylivoimaiset 15 minuuttia ja 51 sekuntia edellä Thévenet’tä. Zootemelk valui neljänneksi kun väliin kiilasi myös espanjalainen José Manuel Fuente.

Luis Ocaña Tourilla

• 1969: keskeytys (8. etappi)
• 1970: kokonaiskisan 31. Yksi etappivoitto: 17. etappi
• 1971: keskeytys (14. etappi). Kaksi etappivoittoa: 8. ja 11. Keltapaidassa kolme päivää
• 1972: keskeytys (15. etappi)
• 1973: Kokonaiskilpailun voitto. Kuusi etappivoittoa (7a, 8, 12a, 13, 18, 20a). 14 päivää keltapaidassa. Yrittelijäimmän ajajan palkinto (prix de la combativité)
• 1975: keskeytys (13. etappi)
• 1976: kokonaiskisan 14.
• 1977: kokonaiskisan 25.

Yhden voiton kirous

Yhden voiton lisäksi Ocañan Tour-menestys ei ollut häävi, semminkin kun ajatellaan  hänen lahjojaan. »Hän oli melkein kirottu», sanoi Ocañan joukkuetoveri Michael Wright.

Jo vuoden 1971 Tourin piti olla hänen. Merckx oli ollut muutaman vuoden niin ylivoimainen, että järjestäjät yrittivät muuttaa kisan formaattia jotta muillakin olisi mahdollisuuksia. Aika-ajojen määrä tiputettiin edellisen vuoden viidestä kahteen.

11. etappi olikin taas BIC-joukkueen tallipäällikkövelhon Raphaël Geminianin taidonnäyte. Tallitoverit Joachim Agostinon johdolla valmistelivat Kannibaalin ja Zootemelkin kypsyttämistä ja col du Noyerin juurella Ocaña iski – 60 kilometriä ennen maalia. Se oli täystuho. Merckx jäi Ocañalle 8 minuuttia ja 42 sekuntia!

ocana_ambulance_tour71
Ocañan Tour 1971 päättyi ambulanssikyytiin.

Ocaña oli keltapaidassa kolme päivää kunnes taivas puuttui peliin. Col de Mentén laskussa rankkasade oli muuttanut tien mutaiseksi joeksi. Ocaña kaatuu ja Zootemelk ajaa vielä hänen päälleen. Keltapaita Ocañan matka jatkuu ambulanssin kyydissä.

Seuraavana päivänä Merckx ei suostunut laittamaan keltaista paitaa päällensä vaikka hän siirtyi kilpailun kärkeen. Hän myönsi, että ilman kaatumistaan Ocaña olisi voittanut kisan. Myös Zootemelk on myöhemmin haastattelussa arvellut, että Ocaña olisi säilyttänyt keltaien paitansa Pariisiin asti.

Ocaña itse sanoi: »Olen aina ajatellut enemmän tappioitani kuin voittojani.»

ocana_king_juan_carlos
Kuningas Juan Carlos jakaa Espanjan vuoden urheilijan palkinnon Luis Ocañalle.

Lähteitä

Jacques Augendre, Le Tour de France des champions cyclistes. L’Archipel, Paris 2007.

Alasdair Fotheringham, Reckless – The Life and Times of Luis Ocaña. Bloomsbury, London 2014.

* * *

Luis Ocañan kaatuminen Tour de France 1971:

Mäyrän muodonmuutos – Bernard Hinault on Tourin kovin!

Näin keväällä kun pääsee ensimmäisiä kertoja ulkoiluttamaan maantiepyöräänsä, tuntee moni meistä keski-ikäisistä ja keskinkertaisista ketjunpyörittäjistä itsensä myös keskenkuntoiseksi. Pyörä ei oikein kulje siihen tahtiin ja niin helposti kuin niillä mukavilla, yhä mielessä olevilla edellisen kesän aurinkoisilla lenkeillä.

Ei kuitenkaan pidä vaipua synkkyyteen, sillä edes kaikkien aikojen kaikkein kovimmilla, suorastaan yli-inhmillisen kovilla kuskeillakaan ei kauden alku ole ollut välttämättä helppoa. Otetaan esimerkiksi Mäyrä. Le Blaireau. Bernard Hinault. Viisinkertainen Tour-voittaja.

fignon_hinault
Laurent Fignon vasemmalla, Bernard Hinault oikealla.

Laurent Fignon, joka pääsi kaksi kertaa Hinaultin valtakaudella nousemaan Pariisissa keskimmäiselle palkintopallille (kerran kun Mäyrä oli poissa, kerran hänet päihittäen), kertoo Hinaultista hauskasti loisteliaassa elämäkerrassaan Nous étions jeunes et insouciants:

»Talvella hän harjoitteli niin vähän, että saapuessaan ensimmäiselle harjoitusleirille hän näytti siltä kuin olisi pitänyt vuoden lomaa. Ylipainoa. Sanottakoon suoraan, että hän lihoi. […] Ne, jotka eivät tunteneet entuudestaan Mäyrää, kuten me silloin, todella ihmettelivät kuinka kauan kestäisi, että tästä miehestä tulisi se mikä hän oli.» (Nous étions jeunes et insouciants, s. 87.)

Kun joukkue lähti ensimmäisille lenkeille, Hinault tipahti pienimmästäkin kiihdytyksestä, hikoili kuin sika, oli ärtynyt, sätti kaikkia ja huusi että ajettiin liian kovaa. »Joo, oottepa kovia! Katotaan kolmen kuukauden päästä missä ollaan!», hän tiuskaisi. Niin, kuukauden päässä tästä Hinault voitti kevään ensimmäisen kilpailunsa, Fignon muistelee alkuaikojaan ammattilaisena.

Kova oli Mäyrän muodonmuutos siis. Fignonkaan ei kirjassaan uskalla asetaa itseään Hinaultin tasolle. Vaikka »Professori» Fignon oli parhaimmassa kunnossaan lyömätön etappikilpailija ja ansaitsi todellakin Tour- ja Giro-voittonsa, oli Hinault hänen mielestään omaa luokkaansa.

Kuinka kova Hinault oli? Kaikkien aikojen kovin Tour-kilpailija! Miksikö näin väitän? Minäpä kerron. Todistusaineisto on näet kiistaton ja vastaansanomaton. Katsotaanpa.

Bernard Hinault & Tour de France

• 8 osallistumista, joista jokaisella keltapaidassa (maillot jaune)
• 5 voittoa
• 2 toista sijaa
• 1 keskeyttäminen keltapaidassa

• 28 etappivoittoa
• 71 päivää keltapaidassa (maillot jaune)

• 1 mäkikirikilpailun voitto (pallopaita = maillot à pois)
• 1 pistekilpailun voitto (vihreä paita = maillot vert)

Hirmuinen on Hinaultin saldo myös toisista ympäriajoista:

  • Giro d’Italia: 3 osallistumista, 3 kokonaiskilpailun voittoa, 6 etappivoittoa, 28 päivää maglia rosassa. Voitti siis jokaisen osallistumansa Giron!
  • Vuelta a España: 2 osallistumista, 2 kokonaiskilpailun voittoa, 7 etappivoittoa, 12 päivää amarillopaidassa. Voitti siis molemmat Vueltansa!

Mutta palataan Tourille ja rajataan vertailu siihen. Kannibaali, kaikkien aikojen paras pyöräilijä Eddy Merckx osallistui seitsemälle Tourille: viisi voittoa, yksi kakkossija ja viimeisellä Tourillaan vuonna 1977 se kauneusvirhe eli kuudes sija. Näin ollen Hinaultin sarja seitsemästä maaliin ajatusta Tourista on parempi: 5 x 1. + 2 x 2. = 9 pistettä, jos lasketaan kuten vuosien 1905–1912 Toureilla laskettiin voittaja eli laskemalla etappien sijat yhteen. Kannibaalin saldo on siten 5 x 1. + 1 x 2. + 1 x 6. = 13 pistettä.

Entä muut viiden voiton miehet? Jacques Anquetil: viisi voittoa, yksi kolmas sija ja kaksi keskeyttämistä saldona kahdeksasta osallistumisesta. Hämmästyttävä sarja tämäkin, mutta jää Hinaultille, sillä vain kuusi kertaa maaliin ja se niiden viiden voiton ulkopuolinen on kolmas sija, joten Mäyrä voittaa hänetkin.

Entäs Miguel Indurain, ensimmäinen viisi kertaa putkeen (1991–1995) voittanut? Indurainin rasite on se, että vaikka hän osallistui kaikkiaan kahdelletoista Tourille, olivat hänen kuusi ensimmäistä Touria surkeita. Sarja: 1985: keskeytys • 1986: keskeytys •1987: 97. • 1988: 47. • 1989: 17. • 1990: 10. Voittovuosien jälkeen vielä yksi 11. sija, joten voittojen lisäksi Indurain ei ikinä ollut kymmenettä sijaa parempi. Mäyrä on selkeästi kovempi.

Entäs Lance Armstrong? Häntä ei ehkä edes tarvisi vertailla, sillä ovathan hänen seitsemän voittoaan pyyhitty pois. Itsekin tiputan siten hänet pois, mutta katsotaan lämpimikseen toki mitä muita sijoja kolmestatoista osallistumisen mieheltä löytyy, niiden seitsemän voiton lisäksi. Se paluuvuoden 2009 kolmas sijahan on nykyään myös kolmas sija. Virallisissa tilastoissa on siten hänen kohdallaan nyt vain seuraavat merkinnät: 1993: keskeytys • 1994: keskeytys • 1995: 36. • 1996: keskeytys. Ei näillä ihan voida julistaa kaikkien aikojen Tour-ajajaksi.

Hinault on siis voittaja minun laskelmissani. No joo, katselen tässä vertailussa pelkästään kokonaiskilpailun silmälasien läpi, enkä ota huomioon Merckxin muita ansioita Tourilla. Eniten päiviä keltaisessa paidassa: 96 versus Mäyrän 73. Kannibaalilla 34 etappivoittoa vs. Mäyrän 28. Ei puhuta nyt myöskään Merckxin kolmesta vihreästä paidasta (vs. Mäyrän yksi) tai kahdesta mäkikirikilpailun voitosta (Mäyrän yksi), viidestä nyt jo lopetetun yhdistelmäkilpailun voitosta (Mäyrällä kaksi)… Jos näitä kun ynnäiltäisiin, niin Kannibaali voittaisi. Mutta ei. Pelkästään kokonaiskilpailut laskien Hinault on ykkönen! Mäyränkarvanhienosti.

Toki ei Hinaultkaan ollut täysin ylivoimainen eikä hän päässyt pääjoukossa helpolla edes tavallisten ihmisten lomakuukautena eli heinäkuussa. Pyöräilyhän ei ole monoteistinen eli yksijumalainen laji, vaan pelotonissa vaanii useita jumalallisiin suorituksiin pystyviä Titaaneja. Näille kaikille Velofilo lupaa uhrata mustettaan… tai nykyaikaisesti pikseleitään.

Vive le Tour ! Vive les Dieux du Tour ! Eläköön Tour! Eläköön Tourin Jumalat!

* * *

Lisäys: 16.6. torstain trivian aiheena oli Bernard Hinault:

Torstain Tour-trivia. Pyöräilyuransa jälkeen Bernard Hinault keskittyi lehmien jalostukseen ostamallaan maatilalla. Hän työskenteli myös Look-pyöräilymerkin hommissa sekä Tour de Francen järjestelyhommissa. Pitkään hän teki hirmuisen määrän töitä eri toimissaan, mutta häntä hieman vanhemman lankomiehen kuolema sai hänet kymmenisen vuotta sitten vähentämään työtahtiaan. Suurella intohimolla tekemänsä karjanjalostuksen hän lopetti.

Yhä edelleen hän työskentelee ASO:n eli Tourin järjestäjäorganisation leivissä, mutta uhkaa lopettaa tämän kesän (2016) Tourin jälkeen. Hinault on Tourilla ollut pitkälti PR- ja neuvotteluhommissa, mutta etappien jälkeenhän hänet on totuttu näkemään palkintojenjakoseremonioissa. Hinault on myös pitänyt ajajien puolta kehittäen kisaa heille parammaksi. Hänen ansiotaan on muun muassa se, että ruokahuolto ei tapahdu enää keskellä kyliä, missä se on vaarallista, vaan kylien jälkeen. Samoin hänen vaatimuksestaan kilpailijoilla on nykyään vähintään 10 tuntia lepoaikaa etappien välissä.

On häntä kyselty myös muihin hommiin, luomaan maailman parasta pyöräilyjoukkuettakin, mutta hän on halunnut olla Tourille uskollinen, koska Tour luotti häneen ja palkkasi hänet heti pyöräilyuransa jälkeen.

Jean Alavoine – Tourin alkuvuosien sankareita

Komean uran ammattilaispyöräilijänä vuosina 1909–1925 tehnyt Jean Alavoine syntyi aprillipäivänä vuonna 1888 Roubaix’n kaupungissa. Perhe muutti pian Pariisiin, joten »Tourin mr. muisti» Jacques Augendre luonnehtiikin häntä tyypilliseksi »pariisilaiseksi katupojaksi» (titi). Ammattipyöräilijäksi päästyään hän sai pääjoukossa nimen Jean-poju (Gars Jean).

jean_alavoine2

Tour 1909

Poju teki vaikutuksen jo ensimmäisenä ammattilaisvuonnaan 1909, sillä 21-vuotias nuorukainen nappasi heti Ranskan maantiepyöräilyn mestaruuden. Voittonsa ansiosta Alavoine valittiin Alcyon-tallin Tour de France -joukkueeseen, jossa hän otti kaksi etappivoittoa ja kiipesi heti ensiyrittämällä palkintopallille ollen kokonaiskilpailun kolmas! Keskimmäiselle pallille muuten nousi ensimmäistä kertaa ulkomaalainen, sillä voittaja François Faber oli luxemburgilainen. Faber lienee ollut pisimpiä Tour-voittajia kautta aikain, sillä hän oli 188 senttiä pitkä ja painoi 91 kg.

Tour 1912

Lentävän lähdön saaneen uran pari seuraavaa vuotta menivät penkin alle ja hän sai vaihtaa aikansa huipputalli Alcyonin paidan Armor-tallin asuun vuonna 1912. Armor-tallin mukana hän pääsi taas Tourille ja voitti kolme etappia (11., 13 ja viimeinen eli 15.). Kokonaiskisan voitti kuitenkin ensimmäisenä belgialaisena Odile Defraye. Ajassa mitattuna Defraye olisi kuitenkin jäänyt nyt toiseksi tulleen Eugène Christophen taakse, mutta tuolloin oli vielä viimeistä vuotta käytössä pistelaskusysteemi (1905–1912). Huolimatta kolmesta etappivoitostaan – joista siis sai yhden pisteen – Alavoinen sijoitus oli joillakin etapeilla liian alhainen. Hänelle kertyi kaikkiaan 148 pistettä, jotka oikeuttivat kokonaiskisan viidenteen sijaan.

Tour 1913 & Tour 1914

Vuosi 1913 meni taas heikommin. Peugeot-talliin siirtynyt Alavoine oli Tourillakin vasta 19. Hänellä ei kuitenkaan käynyt niin huono tuuri kuin joukkuetoverillaan Eugène Christophella, joka menetti johtoasemansa hänen pyöränsä etuhaarukan rikkouduttua laskussa Col du Tourmalet -vuorelta. Mutta seuraavana vuonna kulki taas paremmin ja tasaisemmin: yksi etappivoitto ja kokonaiskilpailun kolmas sija toista kertaa peräkkäin voittaneen Philippe Thysin (BEL) sekä maamiehensä Henry Pélissierin perässä.

jean_alavoine4

Tour 1919

Kaksi päivää vuoden 1914 Tourin päättymisen jälkeen alkoi ensimmäinen maailmansota ja seuraavaa Touria saatiinkin odottaa vuoteen 1919 asti. Monet Tourin kilpailijat kuolivat taisteluissa, mukaan lukien Jeanin veli Henry Alavoine, joka oli myös ammattipyöräilijä; Tourillekin hän oli osallistunut. Jean Alavoine oli nyt ensimmäisellä sodan jälkeisellä Tourilla 31-vuotias konkari. Kilpailu alkoi kuitenkin epäonnisesti. Rengasrikot riivasivat häntä kisan alusta loppuun asti. Kaiken kaikkiaan 46 rengasrikkoa! Tästä tasoituksesta huolimatta ja peräti viiden etappivoiton ansiosta Alavoine nousi kokonaiskisan toiseksi. Hän hävisi kisan voittajalle belgialaiselle Firmin Lambot’lle yhden tunnin 42 minuuttia ja 54 sekuntia.

Eugène Christophe oli taas epäonninen. Hän piti Tourin historian ensimmäistä johtajan keltaista paitaa 11. etapin jälkeen 19. heinäkuuta 1919. Sivumennen sanoen tämä historiallisena totuutena usein esitetty ei välttämättä olekaan ihan tarkalleen ottaen totta, sillä on esitetty todistajanlausuntoja, joiden mukaan Tourin johtaja Henri Desgrange olisi jo ennen sotaa, vuoden 1913 tai 1914 Tourilla, pistänyt kisaa johtavan pukemaan keltaisen paidan päälleen. Tämä koe kuitenkin epäonnistui, ajajat inhosivat kanariankeltaista paitaa. Oli miten oli, kaivelen tätä todistusaineistoa tarkemmin toisella kertaa, mennään nyt virallisen historiankirjoituksen mukaan eli keltaisen paidan historia alkaa 19.7.1919 siitä kun Christophe veti sen päällensä.

Christophe oli viisi etappia ennen Pariisia selkeässä johdossa yli 23:n minuutin erolla. Kaksi päivää ennen maalia hän oli jopa lisännyt johtoaan, mutta toiseksi viimeisen etapin mukulakiviosuudella hänen etuhaarukkansa taas hajosi. Aivan kuten vuonna 1913 voitto karkasi taas hänen käsistään ja samaan vaivaan! Christophe joutui taas yksin (kuten säännöt edellyttivät) korjaamaan etuhaarukkansa, johon tuhrautui kaksi ja puoli tuntia. Hän tippui kisan kolmanneksi, Alavoisesta seuraavaksi.

Eri lähteissä on muuten ristiriitaista tietoa vuoden 1919 Tourin tiimoilta niin matkaan lähtijöiden kuin maaliin päässeidenkin suhteen. Joissakin kirjoissa kerrotaan, että matkaan lähti 67 kilpailijaa, toisissa mainitaan 69. Maaliin pääsi joka tapauksessa ennätyksellisen vähän ajajia: toisten mukaan 10, toisten 11 (miten Dubocin kävi?).

Tourit 1920–1922

Vuoden 1919 menestyksen jälkeen Alavoinelle tuli taas kaksi laihaa vuotta. Seuraavat pari Touria jäivät kesken. 1922 oli vuorostaan hieno Tour. Keltapaita puettiin Alavoinen päälle ensimmäistä kertaa ja hän sai kunnian olla historian seitsemäs arvopaidan kantaja. Hän sai pitää paitaa viisi päivää, mutta lopulta kolme etappivoittoakaan ei riittäneet voittoon asti, sillä Alavoinen simahtaessa Alpeilla le Galibierin nousussa, hänen edelleen ehti taas sama mies kuin vuonna 1919: Firmin Lambot. Lambot oli toisena voittovuonnaan jo 36 vuotta 4 kuukautta ja 9 päivää vanha, hän on yhä kaikkien aikojen vanhin Tour-voittaja. Ai niin, kerrottakoon myös, että Christophen etuhaarukka meni rikki tänäkin vuonna.

jean_alavoine5

Tourit 1923–1925

1923 näytti taas hyvältä Alavoinen kannalta. Etappivoitot kuudennella, seitsemännellä ja yhdeksännellä etapilla, kunnes kymmenennellä etapilla l’Izoardin laskussa Alavoine kaatui. Siinä rytäkässä käsi murtui, ja vaikka hän sinnitteli etapin viidentenä maaliin asti Briançoniin, oli hänen kuitenkin jätettävä leikki kesken.

Ikääntyvällä mestarilla alkoi taas mollivoittoinen kausi. Vuoden 1924 Tourilla hän oli neljästoista eikä hän viimeiseksi jääneessä vuoden 1925 editiossakaan pystynyt parantamaan sijoitustaan kuin pykälällä.

Chapeau ! Hattu päästä!

Loppusaldoksi Jean Alavoinen Tour-uralla jäivät kuitenkin komeat neljä palkintosijaa (2 x 2. ja 2 x 3.), viisi päivää keltapaidassa ja peräti 17 etappivoittoa! Kauhean monella ajajalla ei ole tätä enempää etappivoittoja. Ja itse asiassa kukaan ei ole pystynyt niin pitkällä erolla etappivoittoihin, sillä 14 vuotta erottaa hänen ensimmäistä ja viimeistä voittoaan.

Hänen uransa oli muutenkin pitkä, sillä hän nappasi Ranskan maatiemestaruudet varsin pitkällä erolla eli vuosina 1909 ja 1920. Hän jäi eläkkeelle ammattilaisuralta 1925, mutta ajoi amatöörien tai veteraanien kisoja silloin tällöin tuon jälkeenkin.

18.7.1943 hän otti osaa veteraanien criterium-kisaan. Kisa jäi hänen viimeisekseen. Kesken kisan Alavoine sai kohtauksen ja kuoli sairaalassa muutamaa tuntia myöhemmin. Hän oli kuollessaan 55-vuotias.

jean_alavoine1

Jean Alavoine 1.4.1888–18.7.1943

Jean Alavoine Tourilla

1909 kokonaiskilpailun kolmas ja kaksi etappivoittoa (14:sta)
1912 kokonaiskilpailun viides ja kolme etappivoittoa (15:sta)
1913 kokonaiskilpailun 19.
1914 kokonaiskilpailun kolmas ja yksi etappivoitto (15:sta)
1919 kokonaiskilpailun toinen ja viisi etappivoittoa (15:sta)
1920 keskeytys toisella etapilla
1921 keskeytys neljännellä etapilla
1922 kokonaiskilpailun toinen ja kolmen etapin voittaja (15:sta), keltapaidassa viiden päivän ajan
1923 keskeytys, kolme etappivoittoa (15:sta)
1924 kokonaiskilpailun 14.
1925 kokonaiskilpailun 13.

Lähteet

Ellis Bacon, Mapping Le Tour: Updated History and Route Map of Every Tour de France Race. Collins, 2014.

Thierry Cazeneuve & Pierre Chany, La fabuleuse histoire du Tour de France. Éditions de la Martinière, 2011.

Jean-Pierre De Mondenard, 36 histoires du Tour de France. Hugo et Compagnie, 2010.

Pascal Sergent, Maillots jaunes: Dictionnaire des grands coureurs du Tour de France. Éditions Jacob Duvernet, 2013.

https://fr.wikipedia.org/wiki/Jean_Alavoine

Jean Alavoinen kisasijoitukset ja muuta siteducyclisme.net-sivuilla:
http://www.siteducyclisme.net/coureurfiche.php?coureurid=113

* * * *

Tourin alkuvuosista lue myös:
• Maurice Garin, ensimmäinen Tour-voittaja
• René Pottier: Tourin ensimmäinen mäkikuningas
• Tour de France 1907 ja Alcyon-tallin vetäytyminen
• Vaihteiden kehitys ja Tour de France
 Kuolema Tourilla 1 & 2
• Floristi käsirysyssä – Louis Trousselier