Avainsana-arkisto: Mont Ventoux

12. etappi esikatselussa – Tour 2016

Tour de France 2016
12. etappi: Montpellier —> Mont Ventoux (Le châlet Reynard)

Päivä: Torstai 14.7.2016, Ranskan kansallispäivä
Lähtö: Montpellier
Maali: Mont Ventoux (maali siirretty Le châlet Reynardin kohdalle)
Pituus: (piti olla 184 km) lyhennettynä 178 km
Etapin laji: Vuoristoetappi

12_etappi_kartta_2016_tour

Nyt mennään minulle tutuimmilla seuduilla Ranskassa, joten kisan   kiinnostavuus kasvaa vielä huimemmille tasoille. Olen asunut lähtökaupungissa Montpellierissä yhden syksyn ja käynyt siellä muutenkin monesti. Kolme vuotta taas asuin niin, että Mont Ventoux näkyi kirkkaalla ilmalla kotini kkunasta, siinsi siellä sadan kilometrin päässä.

12_etappi_profiili_tour_2016

Etappia edeltävä päivänä järjestäjät joutuivat valitettavasti lyhentämään reittiä. Maali on profiilikartassakin näkyvässä kohdassa Châlet Reynard, joka on korkeudella 1435 m. Liki viisisataa korkeusmetriä jää siis nousematta. Tämä on kova pettymys meille kaikille, joille myyttinen Mont Ventoux on kisan kohokohta.

Tuulen on ennustettu olevan etappin aikana noin 110 km/h, joten on ymmärrettävää, että kisaa on lyhennetty. Vuori on todellakin niin tuulinen, että me sen päälle yrittäneet harrastajatkin joudumme usein siirtämään yritystä toiseen päivään. Tuuli on myös arvaamaton, se voi puhaltaa todella kovaa niin talvella (jolloin muutenkaan maantiepyörällä ei huipulle ole asiaa) kuin keskikesälläkin. Muista vain kerran olleeni huipulla niin, että siellä ei tuullut yhtään. Yleensä tuuli on niin kova, että pää meinaa irrota. Aja siinä sitten vielä maantiepyörällä mäen viimeisten kilometrien yli yhdeksän prosentin keskijyrkkyistä mäkeä.

Etapin luonne muuttuu kovasti, kun viimeiset ja tuulisimmat ja muutenkin kovat kilometrit jäävät pois. Profiili piti olla tämä:

mont_ventoux_profil_bedoin

Nyt se näyttää tältä:

12_etappi_mont_reynard

Kova nousu se on näinkin: yli yhdeksän kilometriä nousua, 899 nousumetriä. Mutta se paljas ja erikoislaatuisin osuus alkaa vasta juuri tuosta mihin nyt lopetetaan. Kisasta jää samalla pois ainakin 16–18 minuuttia armotonta kilvanajoa toisia, mäkeä ja tuulta vastaan. Tämä torso versio tuskin tulee jäämään historiankirjoihin, kuriositeettinä tietenkin. Kokonaiskilpailun miesten yhteenotosta tuskin tulee ihan niin timanttinen kuin olisi voinut, ainakaan lavasteen puolesta. Mutta vuori tuulineen on niin arvaamaton, että hyväksyttävä tämä on ja nautitaan tästäkin herkusta kaikin tavoin.

Kyseessä on kuitenkin Ranskan kansallispäivä, joten varmasti etappivoitto kiinnostaa ranskalaisia ja muut haluavat pilata heidän juhlansa. Luvassa on kova kisa, vaikka pasmat menivätkin sekasin.

Vive la France ! Vive le Tour ! Vive Mont Ventoux !

* * *

Katso laajempi esittely vuoresta ja sen historiasta:

Muista myös erinomainen kirja L’Équipe-lehden kustantama Tour de France – Le Ventoux: Sommet de la folie (2010) sekä vuoren esittely mainiossa kirjassa Daniel Friebe & Pete Goding: Pyöräilyn klassikkonousut (WSOY 2013, s. 100–105).

Katso myös:

Kuolema Tourilla 3–4: Tom Simpson ja Fabio Casartelli

Aiemmin käsittelin Tour de Francen historian kaksi ensimmäistä kisan aikana tapahtunutta kilpailijan kuolemaa. Nyt ne kaksi kuuluisinta.

3. Tom Simpson 1967

tom_simpson_pose

Thomas Simpson
30.11.1937 Haswell (Yorkshire) – 13.7.1967 Mont Ventoux

13.7.1969, 13. etappi, Marseille–Carpentras (211,5 km). Tom Simpson oli aikansa menestyksekkäin englantilainen pyöräilijä ja ensimmäinen brittiläinen maantiepyöräilyn maailmanmestari (1965 Espanjan San Sebastianissa). Hän oli myös ensimmäinen engelsmanni, joka sai pukea Tour de Francen kokonaiskilpailun johtajan paidan päällensä. Vuoden 1962 Tourilla Simpson nappasi keltaisen paidan 12. etapin jälkeen, mutta menetti sen heti seuraavana päivänä.

simpson-majortom62tdf
Tom Simpson, lempinimeltään Major Tom, keltapaidassa 1962.

Tuon yhden onnistumisen jälkeen Simpsonin menestys Tourilla oli ollut heikomman puoleista. Hän ei ollut ikinä voittanut etappia. Vuonna 1967 hänellä oli ikää jo 29 vuotta. Alkoi olla viimeiset mahdollisuudet lunastaa odotukset ja osoittaa kykynsä myös grand tour -ajajana. Hänen tähän asti paras sijoituksensa oli ollut kokonaiskilpailun kuudes keltapaitavuonna 1962. Vain kahdella muulla yrityksellä hän oli päässyt maaliin ollen lopputuloksissa 14. ja 29. Kolme kertaa hän oli joutunut keskeyttämään ympäriajon, mukaan lukien kaksi edellistä Touria. Tällä kertaa oli aika saada tuloksia aikaan, varsinkin jos mielisi saada seuraavalle kaudelle rahakkaamman sopimuksen.

Simpson tulikin vuoden 1967 Tourille hyvin valmistautuneena. Hänellä oli mukanaan kaksi laukkua: toisessa ajovarusteet, toisessa lääkkeet ja ’palautumisjutut’. Simpsonilla ei ollut vahvaa joukkuetta apunaan, sillä muille brittiajajille Tour oli lähinnä eloonjäämiskamppailua, joten heistä ei ollut hänelle paljon apua (brittijoukkue olikin maajoukkueiden välisessä kisassa lopulta vihonviimeinen). Simpson olikin päättänyt keskitttyä muutamaan keskeiseen etappiin. Näistä yksi oli 13. etappi Marseillesta Mont Ventoux’n jättiläisnousun kautta Carpentrasiin.

Simpsonilla oli ollut vatsavaivoja jo Alpeilla, eivätkä ne olleet vielä täysin ohi. Aamulla hän oli näyttänyt väsyneeltä. Tänään oli kuitenkin ratkaiseva päivä, yksi niistä kolmesta etapista, jolloin Simpsonin suunnitelmissa oli yrittää tehdä eroa kanssakilpailijoihin. Ensimmäinen ratkaiseva etappi Alpeilla kun oli mennyt vatsavaivojen takia plörinöiksi. Nyt oli pakko onnistua.

Pyöräilyjournalisti Jean Bobet – itsekin entinen Tour-ajaja ja kolminkertaisen Tour-voittajan Louison Bobetin pikkuveli – kertoo kirjassaan:

»Tuon kohtalokkaan Mont Ventoux’n nousun aamuna Tom Simpson näytti minulle kieltään, jotta voisin laskea ne valkeat pastillit, jotka hän oli kiinnittänyt kitaansa ’vain alkumatkaa varten parempaa odottamaan’.» (Jean Bobet, Demain, on roule… Paris, Éditions La Table Ronde 2004, s. 197.)

tom_simpson

Lääkärit olivat jo tuolloin tietoisia, että kuumuus ja äärimmäinen rasitus saattoivat tehdä amfetamiinin käytöstä kuolettavaa leikkiä. Tourin lääkäri Pierre Dumas oli etapin aamulla kertonut tähtijournalisti Pierre Chanylle, että jos ajajat näin karmealla helteellä ja raatelevalla etapilla vetävät amfetamiinia, he tulevat olemaan hengenvaarassa.

Simpson taisteli urheasti mäkeä, kuumuutta ja kilpakumppaneitaan vastaan Chalet Reynardille asti, jolloin kilpakumppanit alkoivat ihmetellä hänen menoaan. Pari kilometriä ennen huippua Simpson alkoi hoippua ja mennä sellaista siksakkia, ettei tie meinannut riittää. Pian hän kaatui. Tallin henkilökunta riensi irroittamaan hänen jalkansa polkimista. He ajattelivat, että Simpsonin Tour oli siinä. Simpson kuitenkin protestoi: Ei, ei, ei, nostakaa minut ylös! Simpson nostettiin pystyyn, polkimien remmit kiristettiin uudelleen ja mies tuupattiin takaisin matkaan.

Simpson jatkoi vielä noin puoli kilometriä, kunnes kaatui uudestaan. Tällä kertaa todella kaatui, sillä häntä jälleen auttamaan rientäneen Harry Haalin kertoman mukaan oli kuin hän olisi tarttunut ruumiiseen kiinni. Simpsonin kädet olivat krampissa kiinni ohjaustangossa ja sormet oli väännettävä irti, jotta hänet saatiin nostettua tien reunaan elvytystä varten. Tourin lääkäri Dumas jatkoi elvytystä happinaamarin avulla ja pian Simpson vietiin helikopterilla Avignoniin sairaalaan, jossa hänet elvytysyritysten jälkeen julistettiin kuolleeksi.

Simpsonin ajopaidan taskusta löytyi kaksi tyhjää amfetamiinipilleriputkiloa ja yksi puolityhjä (verikokeessa aine todettiin Tonédron-nimiseksi amfetamiinivalmisteeksi). Simpsonin kuolema oli monen tekijän summa: raateleva rasitus, kova kuumuus, amfetamiini ja alkoholi oli sellainen cocktail, josta hän ei selvinnyt. Ruumiinavauksen mukaan amfetamiinilla oli ratkaiseva rooli. Annos ei itsessään ollut kuolettava, mutta yhdistettynä rajuun ruumiilliseen rasitukseen kuumuudessa, nestehukkaan ja alkoholiannokseen amfetamiinin vaikutus kertaantui kuolettavaksi.

Alkoholiannos? Siis mitä? Jacques Lohmuller, joka työskenteli tuolloin Tour de Francella, oli silminnäkijänä:

»Näin Raymond Riotten ja hänen perässään Tom Simpsonin sekä muiden ryntäävän baariin Mont Ventoux’n juurella. Riotte kulautti suuhunsa kaksi kulausta punaviiniä, mutta Simpson imuroi puoli pulloa konjakkia. En usko, että hän tajusi tuolloin mitä oli tekemässä, mutta näin kuinka hän kulautti puolikkaan pullon kitaansa.»
(Vélo Légende, 1999, n°7, février-mars-avril, p. 19, lainattu ja suomennettu Jean-Pierre de Mondenardin teoksesta Les Grandes premières du Tour de France (Paris, Hugo & Cie 2013.)

ventoux_simpson
Tom Simpsonin muistokivi puolitoista kilometriä Mont Ventoux’n huipulta.

Toisissa lähteissä kerrotaan Simpsonin kaataneen puoli pulloa konjakkia juomapulloonsa, mutta hän olisi sen lisäksi jo aiemmin nauttinut juokkuetoverin mukaansa kaappaamaa konjakkia. Jos nämä Simpsoniin liittyvät tarinat alkoivat kiinnostamaan enemmän, kannattaa lukea William Fotheringhamin mainio kirja Put me back on my bike – In Search of Tom Simpson.

En millään tapaa halua mustata Simpsonin mainetta kertoessani hänen aineiden käytöstään, sillä valitettavasti hän ei suinkaan ollut ainoa erilaisten suoritusta parantavien aineiden kanssa uhkapelannut. Erityisesti amfetamiinin käyttö oli tuohon aikaan pääjoukossa yleistä. Amfetamiinin voimalla Simpson ajoi itsensä rajan yli.

Simpsonin kuolema oli valtava šokki myös kilpailun järjestäjille, jotka vihdoin ryhdistäytyivät dopingin vastaisessa työssään. Seuraavalla Tourilla alkoivat dopingtestit.

Toinen asia, johon Tom Simpsonin traaginen kuolema vaikutti, oli juomahuollon salliminen huoltoautoista kisan aikana. Aiemmin kilpailijoille oli sallittu ottaa mukaan vain kaksi juomapulloa, eikä huoltoautoista saanut antaa lisää. Etapit olivat jopa pidempiä kuin nykyään ja heinäkuun helteissä nestehukka oli todellinen ongelma ajajille. Tosin tuolloin myös uskottiin, että oli kilpailijoille parempi ajaa liian kuivana kuin märkänä eli liiallisen juomisen ajateltiin olevan jopa vaarallista!

Eihän se kaksi juomapulloa mihinkään riittänyt vaikka kuusi tuntia tai pidempäänkin kestävässä kisassa Etelä-Ranskan polttavassa heinäkuun helteessä. Kilpailijat ryntäsivätkin usein kyliin saapuessa baareihin nappaamaan kaikkea juomaa mitä vain käsiinsä saivat. Vettä, olutta, viiniä, samppanjaa, jopa väkeviä kuten konjakkia. Oli nimittäin tiedossa, että väkevät saattaisivat voimistaa amfetamiinin suotuisia piristäviä vaikutuksia.

Nykyään juomahuolto on sallittu huoltoautoista, joten enää ei nähdä tätä chasse à la canette -ilmiötä eli pullojen metsästystä.

 

✝ ✝ ✝ ✝

4. Fabio Casartelli 1995

fabio_casartelli
Fabio Casartelli
16.08.1970 Côme – 18.07.1995 Tarbes

Viimeisin, järjestyksessään neljäs kilpailijan kuolema Tourilla tapahtui 18.7.1995. Motorola-tallissa ajanut, vuoden 1992 Barcelonan olympialaisten maantiepyöräilyn kultamitalimies, italialainen Fabio Casartelli ajoi Portet d’Aspetin kovavauhtisessa alamäessä päin turva-aitaa.

✝ ✝ ✝ ✝

Tourilla on toki tapahtunut myös monia muita kuolemantapauksia kuin vain kilpailijoiden kuolemia. Vuoden 1958 viimeisellä etapilla tapahtui omituinen onnettomuus. Ranskalainen huippuspintteri André Darrigade törmäsi Parc des Princes -stadionin puutarhuriin, joka oli jostain syystä intoutunut menemään maaliviivalle suoraan kilpailijoiden eteen. Puutarhuri kuoli sairaalassa törmäyksessä saamiinsa vammoihin yksitoista päivää myöhemmin. Darrigadelta rikkoutui törmäyksessä kylkiluita ja hän sai myös kallomurtuman. Hän pystyi kutenkin jatkamaan menestyksekästä uraansa ja voitti lopulta kaikkiaan 22 etappia Tourilla ja kaksi kertaa pistekilpailun vihreän paidan sekä kantoi keltaista paitaa kuudella Tourilla yhteensä 16 ja puoli päivää (aikoinaan saman päivän aikana saatettiin ajaa useampia etappeja).

andre_darrigade__constant_wouters
Parc des Princes -velodromin puutarhuri Constant Wouters jää Andre Darrigaden alle.

✝ ✝ ✝ ✝

11.7.1964 kaksikymmentä Tourin katsojaa kuoli kun tankkiauton kuljettaja menetti autonsa hallinnan ja törmäsi kilpailijoita odottaviin katsojiin. Vuonna 2000 12-vuotias poika jäi auton alle kun markkinakaravaanin takana ajanut autoilija pillastui ja kiihdytti ohittamaan karavaanin autoja. Pari vuotta myöhemmin 7-vuotias poika lähti ylittämään tietä nähtyään isoäitinsä tien toisella puolella ja jäi karavaanin ajoneuvon alle. Heinäkuussa 2009 60-vuotias nainen jäi poliisimoottoripyörän alle yrittäessään ylittää tietä. Myös useiden katsojien on vuosien varrella kerrottu kuolleen auringonpistokseen, muuten heinäkuun heiteisiin tai jopa salamaniskuihin kisaa reitin varrella seuratessaan.

 ✝ ✝ ✝ ✝

Dopingiin Tourilla liittyen lue myös:
 Marco Pantanin alamäki.
 Lance Armstrong ja Tourin suurin huijaus
 Pyöräilyn dopingslangi

Mont Ventoux – Tourin jättiläinen numero 1

»Se vitun vuori!» Näin lämpimästi ajatteli Lance Armstrong Mont Ventoux -vuoresta, tuosta Provencen jättiläisestä. Armstrong vihasi häviämistä, joten hän vihasi myös Ventoux’ta. Hänen ei olisi pitänyt ’antaa’ Marco Pantanin voittaa Ventoux-etappia vuoden 2000 Tourilla, sillä toista voittomahdollisuutta hän ei enää saanut. Hän ei uransa aikana voittanut Mont Ventoux’n nousua, vaikka melkein kaikki muut klassikkonousujen voitot hän sai kerättyä. Lancen mukaan Mont Ventoux on yksi maailman vaikeimmista nousuista, vaikka vuori ei ole ’kuin’ 1912 metriä korkea. Happea tuntuu huippua lähestyttäessä olevan yhtä vähän kuin kasvillisuutta.

IMG_3459.JPG

Ensi kesän Tourilla se taas ajetaan, vielä Ranskan kansallispäivänä 14.7.2016. Panokset ovat kovat, sillä erityisesti ranskalaiset haluavat voittaa tämän etapin. Kokonaiskisaa ei ensi kesänä vielä varmaan ratkaista tällä 12. etapilla, mutta tällä vuorella on näytelty monta draagista näytelmää. Satojen tuhansien katsojien ulkoilmateatteri Mont Ventoux on vaatinut ajajilta suuria uhrauksia ja näistä on punottu monia myyttisiä tarinoita. Se suurin lienee englantilaisen Tom Simpsonin kuolema 13.7.1967, joka täytyy säästää toiseen kertaan. Otetaan yksi toinen sen sijaan.

Ferdi Kübler räjähtää

18.7.1955. Tourin 11. etappi Marseille–Avignon, 198 km, sisältäen nousun Mont Ventoux’lle Bédoinin kautta. Sveitsiläinen mestariajaja, vuoden 1950 Tour-voittaja Fredinard »Ferdi» Kübler ajoi kuin aika-ajoa Cavaillonista kohti Bédoinin kylää Mont Ventoux’n juurella. Ferdi hyökkäsi vielä täysiä vuoren kimppuun, kun Raphaël Geminiani varoitti häntä: »Ferdi, varohan, Ventoux ei ole kuin muut mäet.» Itsevarmana Ferdi vastasi: »Ferdi ei myöskään ole mikä tahansa mestari» ja jatkoi samaa tahtia.

Hetken päästä Ferdi Kübler alkoi puhua itsekseen saksaksi. Sitten hänen ajonsa meni sellaiseksi siksakiksi, ettei tie meinannut riittää. Ferdi katkesi, Geminiani ja muut kilpakumppanit painoivat lakki kallellaan hoipertelevan Ferdin ohi.

kubler_ventoux
Tallipäällikkö Alex Burtin rohkaisee hoipertelevaa Ferdi Kübleria.

Ihmeen kaupalla Ferdi pääsi kapuamaan vuoren huipulle, laskeutumaan hengissä Malaucènen kylään ja jatkamaan matkaansa saksaa mongertaen kohti etapin maalia Avignonissa. Hän kaatui matkalla useampaan kertaan. Lopulta Ferdi pysähtyi kahvilaan juomaan oluen ja hypättyään takaisin pyöränsä selkään hän meinasi lähteä väärään suuntaan. Katsojat yrittivät saada häntä kääntymään oikeaan suuntaan, jolloin Ferdi huusi: »Pois alta, jättäkää minut rauhaan, Ferdi on tullut hulluksi, Ferdi räjähtää!»

Illalla Ferdi Kübler oli taas järjissään ja rauhallinen, mutta päätti keskeyttää Tourin. Illalla hän vaikeroi: »Ferdi on vanha, liian vanha… Ferdiä sattuu… Ferdi tappoi itsensä Ventoux:lla… Tour on ohi minulta.» Kübler ei enää ikinä palannut Tourille, se jäi myös hänen uransa viimeiseksi Grand Touriksi.

Tarinassa on paljon totta, mutta usein kirjallisuudessa siteerattu sananvaihto Geminianin ja Küblerin välillä on Geminianin kertoman varassa, sillä nykyään 96-vuotias vuoden 1951 maantiepyöräilyn maailmanmestari ja kotimaassaan erittäin arvostettu Kübler kiistää keskustelun menneen näin. Geminiani on hyvä kertomaan tarinoita ja varsinkin Tourilla hyvät tarinat ovat todellisuutta ihmeellisempiä, joskus jopa muuttuvat todeksi, ainakin legendoiksi.

Myrskyjen kukkula

Ventoux tunnetaan myös nimellä Myrskyjen kukkula (Col des Tempêtes). Myrskyn voimakkuudella puhaltava tuuli tekeekin osan Mont Ventoux’n vaikeudesta. Kuten laajemminkin Rhônen laaksossa – jonka reunalla Mont Ventoux majesteetillisesti hallitsee – tuulee useimmiten kahdesta suunnasta: joko pohjoisesta tai etelästä. Rhônen laakso muodostaa Alppien ja Ranskan keskiylängön (Massif Central) väliin Välimerelle asti ulottuvan kourun, jossa valtavat ilmamassat liikkuvat useimmiten suoraan pohjoiseen tai etelään.

Pohjoisesta (tai luoteesta) Rhônen laaksoa alaspäin eli etelää kohti puhaltavaa tuulta kutsutaan mistraaliksi (le mistral) tai vain pohjoistuuleksi (vent du nord). Pohjoistuuli on usein hyvin voimakas, kuiva ja kylmä, mutta se ei yleensä tuo tullessaan sadetta vaan taivas on kirkas ja aurinkoinen. Sanotaan, että mistraali puhaltaa 151 päivää Ventoux’n huipulla. Etelätuulta kutsutaan nimellä marin, koska se puhaltaa mereltä. Etelätuuli kaivaa kosteutta Välimereltä ja tuo siten myös sateita mukanaan.

IMG_3482.JPG

Joskus kirjallisuudessa on väitetty, että mistraali tekee naiset hulluiksi, mutta itse pidän etelätuulta pahempana, sillä se painuu luihin ja ytimiin sekä painaa kosteutensa vaikka metrin paksun kivitalon seinän läpi. Etelätuuli sateineen voi Rhônen laaksossa jatkua päiväkausia, varsinkin syksyllä pidempäänkin.

Ranskassa tuulen nopeuden mittaamiseen käytetään yleensä kilometriä tunnissa, meillä taas säätiedotuksissa nopeus kerrotaan metreinä sekunnissa. Kovin mitattu mistraalin nopeus Mont Ventoux’n huipulla on 313 km/h (87 metriä sekunnissa). Pariinkin otteeseen etelätuulen nopeudeksi on mitattu Mont Ventoux’n huipulla 320 km/h (89 metriä sekunnissa). Tuuli puhaltaa huipulla kaksi kolmasosaa vuodesta yli 90 km/h eli 25 metriä sekunnissa; Suomessa annettaisiin tuolloin myrskyvaroitus.

Nousuprosenttien puolesta löytyy kovempiakin mäkiä, mutta ei kauheasti tee mieli edes laskea kuinka monta lisäprosenttia liki kymmenen prosentin nousuun tekee edes tuollainen parikymmentä metriä sekunnissa piiskaava tuuli. Tuuleen kannattaa siis varautua, erityisesti kun nousee puurajan yli paljaalle vuorelle. Mäkeä ylös nousseet tietävät, että joskus tuuli tuntuu oikein noudattelevan tien muotoa, eikä siltä meinaa päästä pakoon vaikka serpentiini kääntyisi mihin suuntaan.  »Ventoux ei ole kuin muut vuoret.»

IMG_3557.JPG


Kalju vuori – Saharasta Grönlantiin 

Toinen jättiläisen lempinimi Kalju vuori (Mont Chauve) kertoo myös karua kieltään. Rinnettä noustessa kasvillisuus muuttuu vuorta ympräröivistä viinitarhoista vähitellen monien eri variaatioiden jälkeen paljaaseen ja kasvittomaan kuumaisemaan. Huipun kalkkikivi näyttää kaukaa lumipeitteeltä, jota saa joskus tuijotella pitkään pääsemättä lopputulokseen onko huipulla lunta vai ei. Kirkkaalla ilmalla vuori näkyy todella kauas, joka suunnasta sadan kilometrin päähän.

Lämpötila huipulla on vähän kuin Suomessa, talvella voi olla kolmekymmentä astetta pakkasta, kesällä neljäkymmentä lämpöä. Lumipeite pysyy laella keskimäärin 140 päivää vuodessa. Mutta lumi vuoren juurella on hyvin harvinaista, olemmehan jo Provencessa. Provencen jättiläinen on ihan HC-mäki, omassa kategoriassaan!

IMG_3466.JPG

 

Mont Ventoux’n valtiaat Tourilla

1951: Lucien Lazaridès
1952: Jean Robic
1955: Louison Bobet
1958: Charly Gaul (maalimäki, henkilökohtainen aika-ajo)
1965: Raymond Poulidor (maalimäki)
1967: Julio Jimenez
1970: Eddy Merckx (maalimäki)
1972: Bernard Thévenet (maalimäki)
1974 : Gonzalo Aja
1987: Jean-François Bernard (maalimäki, henkilökohtainen aika-ajo)
1994: Eros Poli
2000: Marco Pantani (maalimäki)
2002: Richard Virenque
2009: Juan-Manuel Garate (maalimäki)
2013: Christopher Froome (maalimäki)

Lisäys
2016:  Thomas De Gendt (kovan tuulen vuoksi etappia lyhennettiin ja se päättyi Chalet Reynardille)

 
Muutama linkki

Youtubesta voi etsiskellä tallenteita eri vuosien Tourien Ventoux-etapeista.

Mäkeen voi tutustua monien netistä löytyvien videoiden avulla. Itse pidän aina Mike Cottyn esittelyistä, vaikka hän saa kaikki mäet näyttämään kadehdittavan helpoilta.

Nousu Bédoinin kautta:
Mont Ventoux (Bédoin) – Cycling Inspiration & Education


Malaucènen kautta:
Mont Ventoux (Malaucène) – Cycling Inspiration & Education

Kuten muillekin Tourin myyttisimmistä mäistä, myös Ventoux’lle on omistettu kokonaisia kirjoja. L’Équipe-lehden kustantama Tour de France – Le Ventoux: Sommet de la folie (2010) on mainio.

Suomeksi kannattaa katsoa Daniel Frieben & Pete Godingin erinomainen Pyöräilyn klassikkonousut (WSOY 2013), jossa on hyvä Ventoux-artikkeli (s. 100–105).

Ranskankielisessä wikipediassa on muuten Mont Ventoux saanut osakseen oikein esimerkillisen perusteellisen artikkelin, jossa vuoren eri aspektit saavat todella perusteellisen käsittelyn.
http://fr.wikipedia.org/wiki/Mont_Ventoux

ventoux_de_loin

Ensitunnelmia vuoden 2016 Tourin reitistä

Tänään oli se päivä kun meille pyöräilyn ystäville paljastui mitä me teemme ensi kesänä: vuoden 2016 Tour de Francen reitti julkistettiin. Kirjaan muistiin muutaman ensivaikutelmani siitä mitä tuleman pitää, vaikka kovin tarkkaan en ole reittiä ehtinyt tutkimaan enkä aivan tarkkoja tietoja vielä löytänytkään.

Tällä kertaa lähdetään liikkeelle Ranskan omalta maalta eikä ulkomailta. La Manchen departementti Englannin kanaalin rannalla saa kunnian toimia 103. Ranskan ympäriajon »Suuren lähdön» (Le Grand Départ) näyttämönä. Lähtöpaikka Mont Saint-Michel tulee tarjoamaan näyttävät alkumetrit kisalle ja hienoja helikopteriajoja televisiokatsojille. Alkupäivät ovat aika tasamaata ja ensin suunnataan Pyreneiden vuoristoetappien suuntaan, joten kisa tullaan ratkaisemaan tänäkin vuonna Alpeilla. Ulkomailla kurvataan Espanjassa, Andorassa ja Sveitsissä, jossa käydään federaation pääkaupungissa Bernissä asti.

HYVITYSSEKUNTIEN PALUU

Erityisen mielenkiintoinen uutinen on hyvistyssekuntien paluu. Seitsemän vuotta niiden paluuta jouduttiinkin odottelemaan. Etapin ensimmäiselle on luvassa 10 hyvityssekuntia, kakkoselle 6 ja kolmoselle 4. Uskon tämän tuovan kisaan lisäjännitystä!

Hyvityssekunteista muistuu mieleen kaikkien aikojen Touriksikin nimetty vuoden 1964 kisa, jolloin etapin voittajalle annettiin jopa kokonainen minuutti hyvitystä. Isäntämaan Jacques Anquetil ja Raymond Poulidor taistelivat etappien voitosta verisesti ja paita vaihtoi omistajaa useasti (toisin kuin vuonna 1962, jolloin Anquetil piti ennätyksellisesti paitaa päällään koko kisan ajan!). Anquetil tietenkin voitti lopulta, saavuttaen ensimmäisenä ajajana viidennen Tourin voittonsa, mutta vasta viimeisen etapin aika-ajo oli ratkaiseva voiton hänelle.

raymond_poulidor_1966

Raymond Poulidor, kansansuosikki »Poupou», ikuinen kakkonen (kolme kertaa Tourin kakkonen, kolmonen viidesti eli ennätykselliset kahdeksan podiumpaikkaa) olikin tänään ensi vuoden reitin julkaisutilaisuudessa läsnä, sillä ensi kesänä kurvaillaan myös hänen kotiseuduillaan.

Tourin kunnianosoitus Raymond Poulidorille:

RAATELEVIA NOUSUJA

Vaikka ensi kesän Tour näyttää yhdeksällä vuorietapilla suosivan mäkimiehiä, on mukana kaksi henkilökohtaista aika-ajoakin. Toinen on perinteisempi 37 kilometriä pitkä aika-ajo, mutta kiinnostavampi on 17 km pitkä »mäkiaika-ajo», jossa tie nousee viidentoista kilometrin matkalla. Etappi voi tehdä isoja eroja kokonaiskilpailun voitosta kilpailevien välille, sillä Côte de Domancyn 2,5 km pitkä mäki on 9,4 % keskijyrkkyydeltään ja paikoitellen nousuprosentin pitäisi olla karmeat 16!

Tai henkilökohtaisesti minua kiinnostaa kovasti tuo 37 km aika-ajo Bourg-Saint-Andeol – La Caverne du Pont-d’Arc, sillä olen asunut kolme vuotta hieman tuolta pohjoiseen, joten haluaisin tarkemmin tietää mitä tietä reitti kulkee. Toivottavasti ainakin osan matkaa sitä L’Ardèche-joen rantaa kiemurtelevaa D290-tietä, joka on todella kaunis. Lisäksi on erinomaisen hieno veto, että etappi päättyy juuri avatun esihistoriallisen museon liepeille. Mainio tapa esitellä La Caverne du Pont d’Arc -museo suurelle yleisölle. Väittäisin, että Tour on myös maailman suurin vuosittainen matkailumainos, ja hyvä myös niin.

Raatelevia nousua ei tule puuttumaan, sillä mukana on 28 kategorisoitua nousua, kolme enemmän kuin kahtena edellisenä vuonna, jotka nekin ovat olleet enemmän mäkimiesten kauraa. Mont Blancin nurkilla kolutaan kolmena päivänä ennen Pariisia, joten korkeanpaikankammosta kärsivien polvet tulevat tutisemaan. Jo ennen Alppeja on lämmitelty Pyreneillä oikein tosissaan: legendaarinen Col du Tourmalet, Andorran Arcalis, Port d’Envalira jne.

Klassikkonousujen lisäksi oli hieno nähdä ruokalistalla myös harvinaisia herkkuja: näyttävä Jura-vuoriston HC-serpentiinimäki Grand Colombier (15. etappi, 8,4 km keskijyrkkyydeltään 7,6 %), Andorran pitkä Col d’El Canto / Port de Cantó (9. etappi, 19 km, 5,4 %), Tourilla ennennäkemätön ja vaikealta vaikuttava Montée de Bisanne (19. etappi, 12,4 km keskijyrkkyydellä 8,2 %), viime vuoden Critérium du Dauphiné -kisassa harjoiteltu Finhaut – Emosson (10,4 km, 8,4 %), Col de la Forclaz…

Prologia tai joukkueaika-ajoa taas ei ole ensi vuoden reitillä ollenkaan. Eikä mukulakiviosuuksiakaan osunut silmiini. Ja onhan tuossa 9 etappia, joilla odotettavissa on sprinttereiden voimainmittely, jollei sitten joku irtiotto onnistu.

PROVENCEN JÄTTILÄISEN PALUU

Erityisen iloinen olen Provencen jättiläisen puolesta, sillä sen paluuta ei tarvinnut montaa vuotta odottaa. Kaksi sanaa: Mont Ventoux. Kaksi pelottavaa sanaa, jotka tekevät kipeätä jokaisen ketjunpyörittäjän kintuissa joka kertaa kun ne lausutaan. Eikä ainostaan kipeätä, vaan myös nostattavat pelonsekaisen kunnioituksen tätä myös ihmishenkiä vaatinutta jättiä kohtaan. Vuoden 1967 Tourilla pari vuotta aiemmin maailmanmestariksi ajanut englantilainen Tom Simpson menehtyi vain muutama sata metriä ennen huippua. Näistä traagisista tapahtumista kannattaa muuten lukea William Fotheringhamin kirja Put me back on my bike – In Search of Tom Simpson.

mont_ventoux_profil_bedoin

Kuka on huipulla ekana 14.7.2016? Thibaut Pinot! No, ehkä ei, sillä tämän etapin voitosta kaikki ranskalaiset ajajat tulevat näkemään hiestä märkiä unia koko ensi talven. Ranskan kansallispäivänä haluavat kaikki gallialaiset voittaa ja aivan erityisesti monumentaalisen Mont Ventoux’n huipulla. Viimeksi isäntämaan ajaja tuuletti voittoa vuonna 2002, kun Richard Virenque kiipesi huipulle ensimmäisenä, jättäen kolmanneksi ajanutta Lance Amstrongia 2’20”. Lancen ei ehkä olisi pitänyt antaa Marco Pantanin voittaa vuonna 2000, sillä sitä Ventoux-voittoa ei hänelle sitten ikinä tullutkaan. Mutta edellisen kerran voittajalla Chris Froomella (2013) olisi mahdollisuus tehdä historiaa, sillä kukaan ei ole voittanut kahta kertaa Ventoux’n huipulle loppunutta Tour-etappia.

Moni muukin pyöräilyn suurmestari on tämän tuulisen vuoren päälle ensimmäisenä kavunnut. Nimettäköön Jean Robic (1952), Louison Bobet (1955), Charly Gaul (1958), Raymond Poulidor (1965) ja vuonna 1970 kaikkien aikojen kovin pyöräilijä Eddy Merckx (1970), jonka kuitenkin peittosi seuraavalla kerralla (1972) Bernand Thévenet. Viime vuosikymmeninä on tosin saatu yllätysvoittajiakin, sillä Ventoux on usein kokonaiskilpailun kannalta niin ratkaiseva, että pääkilpapukarien keskittyässä keskinäiseen välienselvittelyynsä joku pääsee livahtamaan voittoon. Kuka olisi veikannut, että vuonna 1994 voittajan nimi on Eros Poli tai vuonna 2009 Juan Manuel Garate.

Aina Ventoux’n tuulinen nousu ei ole ollut etapin maalimäki, vaan myös alas on ajettu. Ei nyt ihan kovimmalla tuulen nopeudella, sillä Ventoux’lla on mitattu 320 km/h:n tuulennuopeus, mutta varmasti sellaisella tämän vuoren normaalilla tuulennopeudella eli noin 90 km/h. Kerran olen huipulla käynyt niin, että siellä ei tuullut, useimmiten tuulee niin, että pää meinaa irrota.

Vuonna 1958 oli muuten henkilökohtainen aika-ajo huipulle Bédoinin kylästä (21,5 km). Tämän raatelevan etapin haluaisin joskus uusittavan! En vielä löytänyt tietoa kummasta suunnasta huipuille hyökätään tällä kertaa, Bédoinin vai Malaucènen kylän kautta. Melkein aina reitti kulkee Bédoinin kautta, mutta minulle kelpaisi hyvin myös Malaucène, sillä itse olen ensimmäisen – ja siten kaikkein vaikuttavimman – kerran käyttänyt tuota reittiä. Valitettavasti se oli autolla.

Jules Laurensin maalaus Le Mont Ventoux vu de la route de Carpentras à Bédoin. Musée Comtadin-Duplessis, Carpentras.
Jules Laurensin maalaus Le Mont Ventoux vu de la route de Carpentras à Bédoin. Musée Comtadin-Duplessis, Carpentras.
SE ON MENOA KOHTA

Kuka voittaa kokonaiskilpailun? Jo kaksi voittoa napannut Skyn kapteeni Chris Froome tuntui olevan reitistä mielissään, joten ennakkosuosikin paineet ovat vahvasti hänen harteillaan. Viime vuosien paras suurten etappikisojen ajaja Alberto Contador tulee yrittämään ehkä viimeisen kerran lisätä vielä yhden Tourin vyölleen. Vai joko on Nairo Quintanan vuoro, koska mäkiä riittää. Vincenzo Nibali keskittyy ensi vuonna Giroon, mutta Vueltan voittanut Fabio Aru lienee mukana kärkikahinoissa. Entä nouseva nuori leijona Tom Dumoulin, jonka mäkiajo paranee koko ajan. Muut ajajat kommentoivat ensi hätään, että hikistä hommaa on taas heinäkuuksi luvassa. Mutta kuten tiedämme, Tourissa voi tapahtua vaikka mitä ja asetelmat ehtivät muuttumaan jo ennen starttiakin moneen kertaan.

Ja Tourin yksi hienoushan on se, että kokonaiskilpailun sisällä on monta muutakin kisaa: mäkimiesten pallopaita, pistekilpailun vihreä paita, parhaan nuoren valkoinen paita, joukkuekisa, etappivoitot, yrittelijäimmän ajajan palkinto…

Enää 255 päivää, niin armoton kisa alkaa.

Post scriptum: Pari päivää julkistuksen jälkeen paras silmiini osunut analyysi reitistä taitaa olla tämä Cycling Newsin julkaisema.

TOUR DE FRANCE 2016
  • 9 tasamaan etappia
  • 1 kumpuileva etappi
  • 9 vuoristoetappia, joista 4 loppuu mäen päälle (Andorre Arcalis, Mont Ventoux, Finhaut-Emosson ja Saint-Gervaix Mont Blanc)
  • 2 aika-ajoa, joista toinen ylämäkeen
  • 2 lepopäivää

Tourin 2016 esittely Tour de Francen virallisilla sivuilla

2016 TOUR DE FRANCE

Etappi 1: 2.7., Mont Saint-Michel – Utah Beach Sainte-Marie-du-Mont, 188 km
Etappi 2: 3.7., Saint-Lo – Cherbourg-Octeville, 182 km
Etappi 3: 4.7., Granville – Angers, 222 km
Etappi 4: 5.7., Saumur – Limoges, 232 km
Etappi 5: 6.7., Limoges – Le Lioran, 216 km
Etappi 6: 7.7., Arpajon-sur-Cere – Montauban, 187 km
Etappi 7: 8.7., L’Isle-Jourdain – Lac de Payolle, 162 km
Etappi 8: 9.7., Pau – Bagneres-de-Luchon, 183 km
Etappi 9: 10.7., Vielha Val d’Aran (Espanja) – Andorre Arcalis (Andorra), 184 km
11.7: Lepopäivä
Etappi 10: 12.7., Escaldes-Engordany (Andorra) – Revel, 198 km
Etappi 11: 13.7., Carcassonne – Montpellier, 164 km
Etappi 12: 14.7., Montpellier – Mont Ventoux, 185 km
Etappi 13: 15.7., Bourg-Saint-Andeol – La Caverne du Pont-d’Arc, 37 km (aika-ajo)
Etappi 14: 16.7., Montelimar – Villars-les-Dombes Parc des Oiseaux, 208 km
Etappi 15: 17.7., Bourg-en-Bresse – Culoz, 159 km
Etappi 16: 18.7., Moirans-en-Montagne – Bern (Sveitsi), 206 km
19.7.: Lepopäivä
Etappi 17: 20.7., Berne (Sveitsi) – Finhaut-Emosson (Sveitsi), 184 km
Etappi 18: 21.7., Sallanches – Megeve, 17 km (aika-ajo)
Etappi 19: 22.7., Albertville – Saint-Gervais Mont Blanc, 146 km
Etappi 20: 23.7., Megeve – Morzine, 146 km
Etappi 21: 24.7., Chantilly – Paris Champs-Élysées, 113 km