Avainsana-arkisto: Tour de France 1964

Julio Jiménez – Le Puyn herra

Ranskalaiset muistelevat usein vuoden 1964 Tour de Francea kaikkien aikojen ikimuistoisimpana. Ihmekös tuo, sillä kisan voitosta kamppailijat kaksi kotimaan edustajaa, varsinaiset aikakauden ikonit Jacques Anquetil ja Raymond Poulidor. Koko kansa oli jakautunut anquetillisteihin ja poulidoristeihin. Sekuntikisa huipentui 12.7.1964 Tourin 20. etapilla Le puy de Dômen kuuluisalla nukkuvalla tulivuorella.

Tuona päivänä tulivuori heräsi taas hetkeksi eloon, sillä valokuvat noiden kahden titaanin ohjaustankoja kolauttelevasta, rinta rinnan etenevästä taistosta kuuluvat ranskalaisten kansalliskuvastoon. Lukuisat ovat kamppailua selostavat kuvaukset pyöräilykirjallisuudessa. Joskus pääsee jopa unohtumaan, että tuota etappia ei edes voittanut kumpikaan näistä kokonaiskilpailun pääpukareista.

237 kilometriä pitkän etapin voittaja oli 163 senttiä pätkä 30-vuotias mäkimies Pyreneiden tuolta puolen. Tuo mies oli liian pitkään odottanut pääsyä Tourille. Hän oli näyttänyt mäennousukykynsä jo monasti, voittaen jopa parhaat, kuten itse Federico »Toledon kotka» Bahamontesin vuoden 1962 Dauphiné Libéré -kisassa. Nyt tämän vuoden Tourilla hän tulisi kaivertamaan nimensä mäkimiesten kultaiseen kirjaan: Julio Jiménez. Ja millä tavalla!

Julio Jiménezin tavaramerkki oli putkelta runttaaminen valtavalla välityksellä.

Ensimmäinen etappivoitto oli tullut Jiménezille jo Pyreneillä, jossa 13. etapilla oli päättynyt Andorran puolelle. Tuolloin seuraavaa etappia kauhulla odottava pääjoukon pomo Anquetil oli antanut hänen mennä: »Minä metsästän kotkaa, joten antaa pienten varpusten lentää tiehensä.» Varpunen oli näyttänyt kykynsä, mutta nyt hän halusi osoittaa, ettei kyseessä ollut vain onnenkantamoinen, kuten lehdistö hänen ensimmäistä voittoaan vähätteli, itse Tourin johtaja Jacques Goddet etunenässä. Nyt tuo hirveällä välityksellä putkelta useimmiten survova espanjalainen näyttäisi kuinka tanssitaan tulivuoren rinteillä.

Vuosisadan taisto?

Ennen raatelevaa loppunousua pääjoukossa oli tehty esikarsinta. Vain kuusi päivän kovinta oli vuosisadan loppukahinoissa mukana: kisaa johtava Anquetil; hänen tiputustaan janoava ja vihdoin kokonaiskisan kärkeen nousua havitteleva huippukuntoinen Poulidor; melkein aina penkistä hullunkurisessa asennossa vispaava mäkien kuningas Bahamontes; kovin italialainen Vittorio Adorni sekä Jiménez ja hänen KAS-Kaskol-tallin joukkuekumppani Joaquín Galera. Ensimmäisenä joutuvat menon yhä kiihtyessä antautumaan Adorni ja Galera. Vain neljä miestä jäljellä ja neljä viimeistä kilometriä. Jimenez oli Tourin ensikertalainen eikä tuntenut Le puy de Dômen loppunousun metkuja:

»En tuntenut le puy de Dômen nousua. Se oli 237 km pitkä ja kova etappi. Ajoin ensimmäistä Touriani, enkä ollut olenkaan varma pystyisinkö pitämään pintani. Olin sanonut sen Federicolle [Bahamontes], eikä minulla ollut aikeitakaan iskeä, se tuli vaistonvaraisesti, sillä tunsin hetkeni tulleen.»
(»Julio Jiménez: L’Homme du Puy», Vélo Magazine n°547, Décembre 2016–Janvier 2017, s. 73.)

Vanteetkin taipuu!

Äkkiä alkoi Jiménezin hirmuinen tanssi isolla välityksellään. Vain Bahamontes sai myllynsä pyörimään niin, että pääsi Jiménezin kantaan. J. J. jatkoi kuin tulisilla hiilillä ja Bahamontesin froomemainen singerikin alkoi yskiä. Välillä Jiménezin usko meinasi kuitenkin loppua, kun hänen vanteensakin oli niin vääntynyt, että jarru laahasi vanteeseen kiinni ja Jiménez joutui survomaan jättiläisvälityksellään oikein voimain takaa että pääsi edes etenemään jyrkkää mäkeä. Taisi hän näyttää myös toista tavaramerkkiään eli kieli ulkona ajamistakin (nykyäänhän tämän tyylin on tehnyt tunnetuksi tuhatilmeinen kuminaama ja väriläiskä Thomas Voeckler). »Baha» pääsi supistamaan eron kymmeneen sekuntiin, joten aikaa Jiménezin pyöränvaihdolle ei ollut. Lopulta huippu armahti Jiménezin ja hän pääsi huudattamaan huipun valloittanutta valtavaa väkijoukkoa ensimmäisenä.

Jiménez oli le Puyn kunkku, Bahamontes kakkonen, Anquetilin lopulta väsyttänyt Poulidor kolmonen, ja ennättipä vielä Adornikin nousemaan uupuneen Anquetilin ohi.

Nämä kaksi espanjalaista ratkaisivat myös Tourin vuoriston valtiaan tittelin: Baha voitti tällä kertaa tittelin kuuden pisteen erolla, mutta seuraavat kaksi vuotta Julio oli mäkikunkkukisan ykkönen.

Inan sivuilta löytyy taltiointi etapin loppumäen tapahtumista.

Jolleivät espanjalaiset olisi ehättäneet ylittämään maaliviivaa ennen Poulidoria ja tämä olisi saanut sen etapin ensimmäiselle jaetun aikahyvityksen, olisi hän ollut hyvinkin Tourin voittaja. Joka tapauksessa Poulidorin isku olisi pitänyt tulla aiemmin kuin 950 metriä ennen huippua. Anquetil säilytti johtonsa vaikka Poulidor sai kurottua sitä umpeen 42 sekuntia (56 sekuntia kutistui neljäntoista sekuntin eroksi). Poulidor ajoi vielä viimeisessä aika-ajossa vahvemmin kuin yleensä tempossa, mutta aika-ajon mestari Anquetil repi siinä silti lisää aikaeroa ja tuuletteli Parc de Princesin velodromilla historiallista viidettä voittoaan.

Voittoisa kaikissa grand toureissa

Monien mäkikotkien tapaan Jiménez ei ollut riittävän hyvä aika-ajaja, jotta olisi noussut kokonaiskisojen voittajien joukkoon.  Mutta Tourin mäkikirikilpailun hän voitti kaiken kaikkiaan kolme kertaa: peräkkäisinä vuosina 1965, 1966 ja 1967. J. J. voitti myös Espanjan ympäriajon mäkikirikilpailun kolme kertaa peräkkäin (1963, 1965 & 1965) sekä piti yhden päivän kokonaiskilpailun johtajan keltaista paitaa. Kyllä, tuohon aikaan myös Vueltan johtajan paita oli keltainen, joten kyllä Poulidorkin pääsi kantamaan keltaista paitaa aikoinaan – vaikka ei harmikseen Tourilla.

Myös Italian ympäriajon johtajan pinkkiä paitaa Jiménez kantoi peräti 11 päivää. Se oli vuoden 1966 Girossa, jossa hän  tippui lopulta palkintopallin ulkopuolelle neljänneksi. Hänen olisi pitänyt uskoa Anquetilin neuvoa luovuttaa paita aiemmin pois ja napata se sitten myöhemmin takaisin. Hän voitti tuossa Girossa kaksi etappia, kuten myös kaksi vuotta myöhemmin. Näin ollen hän voitti etapin jokaisessa grand tourissa: Ranskassa 5, Italiassa 4 ja kotimaansa kierroksessa 3.

Voitoistaan nauttiva Jiménez viihtyi podiumtyttöjen seurassa mielummin kuin kilpakumppaniensa parissa, sillä näiltä hän sai tulkkausapua.

Vuoden 1966 Tourin yllätysvoittaja Lucien Aimar vasemmalla, mäkikirikilpailun voittaja Julio Jiménez oikealla.

Jiménez & Tour de France

1964: kokonaiskilpailun 7. & 2 etappivoittoa (13. ja 20. etappi)
1965: kokonaiskilpailun 23. & mäkikirikilpailun voitto ja 2 etappivoittoa (9. ja 17. etappi)
1966: kokonaiskilpailun 13. & mäkikirikilpailun voitto ja 1 etappivoitto (16. etappi)
1967: kokonaiskilpailun toinen & mäkikirikilpailun voitto
1968: kokonaiskilpailun 30.

1960-luvun tiimoilta lue myös:

Anquetil väistää kuoleman – Port d’Envalira 1964

Legendaarinen Envalira

Harmi kun tänään Tour de Francen 10. etapin televisiointi ei alkanut alusta – ei Eurosportilla eikä France TV:n 2 kanavalla – sillä heti alkuun oli kiintoisa nousu Port d’Envalira. Tuo Andorran puolella sijaitseva vuori on tämän vuoden Tourin korkein kohta: 2408 metriä. Tourin historiassa tuolla etapilla on ollut merkitystä ennenkin, oikein kuolemanvakava merkitys. Vuosi oli 1964, paikka siis Envaliran nousu, ja tarinan päähenkilö Jacques Anquetil, jo tuolloin ennätyksellisen neljän Tour de Francen voiton mies, aikansa suurin pyöräilijä.

Kuten tänäkin vuonna, myös vuoden 1964 Tourin yksi lepopäivä vietettiin Andorrassa. Anquetil oli kisan kakkosena minuutin ja yhden sekuntin perässä keltapaitaa Georges Groussardia. Kolmantena oli Raymond Poulidor 41 sekuntia Anquetilin takana.

Anquetil ei Tourin lepopäivänä ajanut. Ei koskaan. »Minun mielestäni lepopäivä on lepoa varten. […] Ei puhettakaan. Lepopäivä on lepopäivä. Ei missään tapauksessa ajoa.»

Kuolema tulee!

Mutta tällä kertaa oli hänellä yksi suuri huoli, joka oli tuota normaalisti niin rautahermoista kilpailijaa vaivannut jo usean päivän ajan. Marcel Belline, kuuluisa ennustaja oli ennustanut, että Anquetil tulee kuolemaan seuraavalla etapilla Andorra–Toulouse. Mestari Jacques oli kauhuissaan.

Hänen sporttipäällikkönsä Raphaël Géminiani yritti kuumeisesti keksiä miten saisi Anquetilin ajattelemaan jotakin muuta. Ensin hän kutsui Anquetilin Jeannine-vaimon Hän vei suojattinsa Radio Andorran järjestämään méchoui-juhlaan. Méchoui on vartaassa nuotion päällä paistettu kokonaisena lammas tai karitsa, tämä valmistustapa on yleinen Pohjois-Afrikassa. Aterialle kuului lampaan lisäksi sangriaa, eikä elämästä nauttimisen kyvyistään tunnettu Anquetil sylkenyt lasiin tälläkään kertaa.

anquetil_mechoui

5.7.1964: Anquetilin tuomionpäivä

Seuraavan päivän etapilla Anquetil oli vaikeuksissa. Vastustajat, jotka olivat toki ajaneet lenkkiä välipäiväivänäkin, olivat kuin yhteisestä sopimuksesta päättäneet näyttää epikurolaiselle Anquetillille. He iskivät heti etapin alussa Envaliran nousussa rajusti.

mechoui_gem_anquetiljpg

Anquetilista levinneet lehtikuvat syömässä ja juomassa ovat levittäneet tulkintaa, että hän olisi ryypiskellyt liikaa ja kärsinyt siksi seuraavan päivän etapilla. Todellisuudessa hän taisi enemmän pelätä ennustajan julistamaa kuolemaa. Géminianin mukaan hän oli aivan pelosta jäykkänä. Anquetil jäi muiden kärkimiesten kyydistä Envaliran nousussa. Hän oli ottamassa jo neljä minuuttia takkiin ja häviämässä Tourin.

Taas »Gem» tiesi mistä narusta piti vetää, jotta Anquetil saataisiin tolalleen ja mestarimaiselle tasolleen. Hän ajoi autonsa Anquetilin rinnalle ennen huippua ja huusi: »Jacques, jos sun täytyy kuolla, tee se kärjessä!»

Täysiä sumuun

Envaliralta alas laskiessa oli kova sumu, joten ajajat olivat pakotettuja ottamaan alamäen varovasti. Paitsi Anquetil. Hän hurjistui, jos hänen pitäisi kuolla, tehtäköön se kunnialla ja kunnolla. Hän laski kuolemaa halveksien mäen ala hirmuista vauhtia ja sai kuin saikin kärkimiehet kiinni.

Mestari Jacquesin Tour ja henki oli pelastettu, hän pääsi etapin maaliin eikä kuollut matkalle. Lopulta Anquetil voitti taas Tourin, vaikka joutui todellakin taistelemaan myyttiseksi nousseessa kamppailussa Poulidoria vastaan Puy de Dômen nousussa ja viimeisessä Pariisiin päättyneessä aika-ajossa. Tällä kertaa Poulidor hävisi lopulta vain 55 sekuntia.

Vuosisadan Tour de France

Monet ranskalaiset pitävät tätä vuoden 1964 kilpailua vuosisadan Tourina, niin kova oli kisa ja kansa jakautunut näiden kahden mestarin kannattavien leireihin. Anquetil hän nosti nyt Tour-voittojensa määrän viiteen, siihen ei ollut kukaan ennen häntä pystynyt. Eikä sen jälkeenkään hänen lisäkseen kuin toiset suurmestarit Eddy Merckx, Bernard Hinault ja Miguel Indurain.


Le méchoui andorran de Jacques Anquetil

1960-lukua koskien lue myös: