Vaihteiden kehitys ja Tour de France

Ranskan sana vitesse tarkoittaa sekä vauhtia että vaihteita. Vauhti ja vaihteet ovat molemmat kasvaneet Tourin de Francen historiassa. Ensimmäisellä Tourilla vuonna 1903 ajajilla oli käytössään vain yksi ja ainoa vaihde, viime vuodet pyörissä on ollut 22 vauhtia. Ensimmäisen Tourin voittajan Maurice Garinin keskinopeus oli 25,702 km/h, kun viime kesän voittaja Christopher Froome paineli keskarilla 39,567 km/h. Lisää vaihteita, lisää vauhtia? No, ei se niin helppoa ole, mutta toki myös tekniikka on kehittynyt ja muuttanut kisaa. Pieni katsaus vaihteiden historiaan Tourilla noin vaihdevaijerista vääntäen.

Vapaus mullistaa ajamisen


Vuonna 1907
joillakin ajajilla oli käytössään uusi mullistava keksintö eli vapaaratas, joten sitä ainoaa ratasta ei täytynyt pitää pyörimässä koko aikaa. Ne joilla oli vapaaratas takapyörässään pystyivät laskettelemaan mäkeä – polkematta! – ennennäkemätöntä vauhtia, vaikka 60 km/h, jalkojaan hetken lepuuttaen. Tasaisellakin voitiin ottaa hetken iisimmin, vaikka toisen ajajan imussa, eikä kinttujen tarvinnut pyöriä herkeämättä.

Vapaarattaan tajuttiin mullistavan pyöräilyn. Mutta mitä se tekisi kilpailulle? Joidenkin mielestä vapaaratas oli kiistattomasti epäurheilullinen keksintö eikä sitä saisi sallia kisoissa. Vapaarattaan käytöstä kiisteltiinkin vuosia. Välillä se oli kielletty tasamaan etapeilla, sillä sadistisia piirteitä osoittanut Tourin johtaja Henri Desgrange ei pitänyt ajatuksesta, että teiden jättiläisten sallittaisiin lasketella vapaa(rattaa)lla. Koko Tourin matkalla vapaarattaan käyttö sallittiin vasta 1919, mutta vastineeksi vaadittiin, että kaikkien ajajien pitää selvitä etappi alusta loppuun asti yksikseen. Ei siis mitään peesailuja ja toisten avustamista edes saman joukkueen sisällä.

Vaihteet vaihtuvat

Jos ensimmäisen Tourin 2428 kilometriä sitkuteltiin samalla vapaarattaattomalla vaihteella alusta loppuun, jo aivan Tourin alkuvuosina keksittiin erilaisia ratkaisuja, jotta saataisiin pyörään erilaisia välityksiä ajamista ja erityisesti tietenkin mäkien kiipeämistä helpottamaan.

Ensimmäinen systeemi oli laittaa takapyörän molemmille puolille rattaat. Kun ajaja halusi ennen pitkää mäkeä ottaa kevyemmän välityksen käyttöön, hän pysähtyi, ruuvasi takapyörän irti, käänsi sen ympäri ja ruuvasi takaisin kiinni. Et voilà ! Ei muuta kuin takaisin pyörän selkään ja mäen kimppuun. Ulkopuolinen tekninen avustus oli toki kielletty, joten ajajien syytä harjaantua mahdollisimman nopeaksi tässä vaihteenvaihto-operaatiossa. Mestariajajalta tämä homma hoitui kuulemma jopa muutamassa sekunnissa!

lechemineau
3-vaihteinen Le Chemineau -vaihde oli muutamilla ajajilla käytössä jo vuoden 1912 Tuorilla.

Ensimmäiset vaihtajat, joissa ketju siirtyi takarattaalta toiselle olivat kolmevaihteisia. Vaikka ensimmäistä ketjuvaihteita kokeiltiin jo vuonna 1912, vasta vuonna 1925 yksi ajaja onnistui ajamaan koko Tourin läpi kolmevaihteisella pyörällään. Läpimurto tapahtui viimein vuonna 1937, kun 3-vaihteinen Super Champion takavaihtaja sallittiin tai itse asiassa samanlainen vaihde asennettiin kaikkien kilpailijoiden pyöriin.

simplex_1937_superchampion
Super Champion, vuoden 1937 Tourin ainoa sallittu vaihde.

Vuoden 1938 Tour-voittaja Gino Bartali kiipesi mäet kuin vuoristokauris 4-vaihteisella pyörällä, jossa ei vielä ollut etuvaihtajaa. Etuvaihtaja tekee tulonsa Tourille vasta sodan jälkeen, vuoden 1952 mestarin Fausto Coppin aikaan oli takanakin jo 5 vaihdetta. Eddy Merckxin valtakaudella takavaihteita oli jo kuusi, seitsemään siirryttiin vasta Bernard Hinaultin valtakauden jälkeen vuonna 1986. Sitten kehitys onkin ollut ripeää: 8-vaihteiset tulivat 1988, 9-vaihteiset 1996, kymmeneen päästiin tämän vuosituhannen puolella (2003), nykyisessä 11-vaihteisessa takavaihtajassa on pysytty vuodesta 2008 lähtien.

Merkkien merkitys

Italialainen Campagnolo kehitti ensimmäisen takavaihtajansa 1930 ja se tuli markkinoille vuonna 1933. Campan vaihteilla on vuosien varrella voitettu nelisenkymmentä Touria.

Japanilainen Shimano valmisti vuonna 1956 ensimmäisen takavaihtajansa, joka oli pitkälti kopio 50-luvun Simplex-vaihtajasta. Shimanon STI-vaihdekahvat (Shimano Total Integration) mullistivat vaihdekahvojen muotoilun vuonna 1985 ja integroivat samoihin kahvoihin niin vaihde- kuin jarrukahvatkin. Viime vuodet Touria hallinnut Shimano on ollut läsnä kisassa jo 1970-luvulla, mutta ensimmäisen kerran ykköseksi Shimanon vaihteilla ajetiin vasta vuonna 1999.

Monet perinteiset merkit hävisivät vaihdemarkkinoilta 1990-luvulla: Favorit (Tsekkoslovakia), Fichtel & Sachs (Saksa), Galli (Italia), Gipiemme (Italia), Huret (Ranska), Mavic (Ranska), Simplex (France), Sturmey-Archer (Englanti), Zeus (Espanja)…

Ensimmäiset sähkövaihteet nähtiin Tourilla vuonna 1992, kun  ONCE ja RMO-tallit käyttivät ranskalaisen Mavicin sähkövaihteita. Todellinen läpimurto sähkövaihteille tapahtui kuitenkin paljon myöhemmin, vasta kun Shimano julkaisi Dura-Ace-sarjansa sähköisen version vuonna 2009 ja Campagnolo 11-vaihteisen EPS-sähkösarjansa vuonna 2011.

Ensimmäiset amerikkalaisvalmistaja SRAMin vaihteet nähtiin Tourilla 2000-luvulla ja ensimmäinen Tour voitto niillä saavutettiin vuonna 2009, kun moottorina oli Alberto Contador. Nyt kaikki nykyiset kolme isoa merkkiä ovat julkaisseet sähkövaihteensa, sillä ensi kesän Tourilla nähdään SRAMin uudet, langattomat eTap -sähkövaihteet AG2R La Mondiale ja Team Katusha -tallien pyörissä.

 

Vaihteiden merkkipaaluja

Taulukkoon on kerätty vaihteiden kehityksen virstanpylväitä. Kyseisen vuoden Tourin voittaja on lisätty taulukkoon antamaan osviittaa siitä minkälaiset mestarit ovat kuvatulla kalustolla ajaneet.

Vuosi vaihteet takana etuvaihteet Tourin voittaja
1903 1 takaratas (ei vapaaratasta) 1 eturatas Maurice Garin
(La Française)
1907 2 takaratasta (ilman vaihteita)
takapyörä irrtoitettiin ja käännettiin ympäri, jolloin saatiin toinen välitys käyttöön, vapaaratas
1 eturatas  Lucien Petit-Breton (Peugeot)
1911 6 takaratasta ilman vaihteita 1 eturatas Gustave Garrigou  (Alcyon)
1912 Ensimmäinen 3-vaihteinen ketjuvaihde ”Le Chemineau” käytössä joillakin yksittäisillä ajajilla 1 eturatas  Odile Defraye (Alcyon)
1925 Yksi pyöräilijä ajaa koko Tourin läpi kolmevaihteisella ”Le Chemineau” -ketjuvaihteella 1 eturatas  Ottavio Bottecchia (Automoto)
1927 4 vaihdetta ilman vaihtajaa: kaksi ratasta molemmilla puolilla, takapyörä käänettävä 1 eturatas Nicolas Frantz (Alcyon)
1937 3 vaihdetta vaihtajalla (Super Champion) käytössä kaikilla ajajilla 1 eturatas Roger Lapédie (Ranska)
1938 4 vaihdetta vaihtajalla 1 eturatas Gino Bartali (Italia)
1952 5 vaihdetta 2 eturatasta Fausto Coppi (Italia)
1969 6 vaihdetta 2 eturatasta Eddy Merckx (Faema)
1981 6 vaihdetta 3 eturatasta (Giovanni Battaglin pyörässä)  Bernard Hinault (Renault-Gitane)
1986 7 vaihdetta 2 eturatasta Greg LeMond (La Vie Claire)
1988 8 vaihdetta 2 eturatasta Pedro Delgado (Reynolds)
1996 9 vaihdetta 2 eturatasta Bjarne Riis (Telekom)
2003 10 vaihdetta 2 eturatasta Lance Armstrong (U.S. Postal Service)
2008 11 vaihdetta 2 eturatasta Carlos Sastre (Team CSC SaxoBank)
2012 11 vaihdetta (sähkövaihtajat vuodesta 2009 alkaen mukana) 2 epäsymmetristä eturatasta Bradley Wiggins (Sky Procycling)

* * *

Toki vaihteiden lisäksi on tapahtunut monenmoista muutakin tuotekehitystä. Monet nykypäivän kilpapyörien itsestäänselvyydet ovat kuitenkin melko tuoreita keksintöjä. Ajatellaan vaikka niin sanottuja automaattipolkimia eli lukkopolkimia, jotka tulevat mukaan vuonna 1984, vuonna esiityviä 1985 elektronisia mittareita, aika-ajotankoja vuonna 1989, epäsymmetrisiä eturattaita 2004 ja viime vuosien levyjarruja. Kaikista uusista tekniikoista on ollut omat kiihkeätkin kiistansa.